Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Teknisissä urheilupaidoissa kalleimmat miellyttivät eniten

Juoksussa ja muussa urheilussa on jo hyvän aikaa käytetty teknisiä urheiluvaatteita ja –paitoja, jotka materiaalinsa ansiosta hengittävät paremmin ja eivät hiosta niin paljon kuin perinteisemmät puuvillapaidat.

Testissä neljä paitaa

Kuningaskuluttajan kolme kovaa testasi noin kuukauden ajan neljää erimerkkistä teknistä juoksupaitaa. Paitojen hintahaitari liikkui 45 ja kymmenen euron välillä.

Urheilujätti Niken Running Dri Fit -paita, lupaa hyvää hengittävyyttä ja tehokasta kosteuden siirtoa iholta. Testin kallein maksaa 45 euroa. Saksalaisen Adidaksen paita on mahtipontisesti nimetty Supernova, jossa lämmön ja kosteuden pitäisi kulkeutua pois iholta hyvin.

Karhun Running team –paitoihin luottaa muun muassa Suomen yleisurheilumaajoukkue. Halpisverrokiksi valikoitui urheiluvälineliike Stadiumin oma merkki SOC, joka maksaa hieman alle kympin.

Kolma kovaa testaajaa löytyivät nopeasti Kuningaskuluttajan Facebook-sivujen kautta. Minna Oinaala, Petteri Alavuotunki ja Arttu Aitolehti ovat kaikki aktiivisia harrasteliikkujia, joiden lajiarsenaaliin kuuluu muun muassa kahvakuulaus, salibandy, lenkkeily ja kuntosaliliikunta.

Nikessä heikkous oli hengittävyys

Kolmen kovan erityisessä syynissä olivat paitojen käyttömukavuus, hengittävyys ja soveltuvuus juoksuun sekä muuhun urheiluun. Aiempaa kokemusta vastaavista paidoista löytyi jokaiselta testaajalta. Testipaitojen kalleimmasta Nikestä löytyi hengittävyyden suhteen ongelmia.

-Kun on hikinen iho, niin tämä liimaantuu ihoon kiinni ja hiki siis jää tähän paitaan eikä se päästä sitä läpi. Tämä [Nike] ei ollut minusta kauhean mukava juoksupaita, Minna Oinaala summasi.

Samoilla linjoilla Minnan kanssa oli myös Arttu Aitolehti. Hänen mukaan Niken paita kastuu läpimäräksi testipaidoista kaikkein helpoiten. Petteri Alavuotunkia Niken hitusen puuvillaa sisältävä materiaali taasen miellytti.


- Nike on tosi mukavantuntuinen päällä. Olen sen vuoksi käyttänyt tätä ihan arkenakin, vaikken olisi urheillutkaan.

Niken paidassa hyvänä puolena pidettiin myös takaa löytyvää vetoketjutaskua, johon saa sujautettua lenkin ajaksi esimerkiksi avaimet tai mp3-soittimen.

Adidas keräsi testaajien kehuja

Adidaksen paidasta testaajat eivät suuria vikoja juuri löytäneet. Minnalle paita istui päälle erittäin hyvin ja materiaalin monipuolisuus miellytti.

- Paidan niskaosassa on vähän semmoinen ohuempi materiaali ja muutenkin tämä on hyvin istuva.

Myös Petteri kiinnitti huomiota paidan erilaisiin materiaaleihin, joita löytyi myös kyljistä ja hartioista.

-Parhaiten tässä paidassa hengittävät kainalot ja muut eniten hikoilevat alueet, Petteri summasi.

Artun mukaan Adidas oli testin parhaiten hengittävä paita.

- Toki tämäkin on kostea lenkin jälkeen, mutta ei niin märkä kuin esim. Niken vastaava.

Soc ja Karhu peruspaitoja

Testipaidoista edullisimmat Karhu ja Soc eivät keränneet testaajilta murskakritiikkiä, muttei suuria kehujakaan. Petterin mukaan Socin paita oli selkeästi testin väljin. Arttu Aitolehteä halpisverrokki ei sen sijaan miellyttänyt.

- Kokonaisuutena täytyy sanoa, että vähiten miellyttävä tuttavuus. Tämä on myös hieman karhea iholla, mutta voittaa kuitenkin Karhun tässä suhteessa, joka jäi mukavuudessa keskitason alapuolelle.

Ylhäällä Karhun paidat, alhaalla SOCin paidat.

Paidoista on moneksi

Vaikka testin paidat ovat suunnattu pääsääntöisesti juoksuharjoitteluun soveltuvat ne myös muuhun urheiluun ja liikuntaan.

- Kaikki paidat sopivat esimerkiksi hyvin myös kuntosaliharjoitteluun, tosin Nike on näistä siihen kaikkein heikoin, koska se hiostuu helpoiten. Sulkapalloa, salibandya on tullut kokeiltua näillä kaikilla paidoilla ja Karhun paita oli pikkusen hiostavan tuntuinen muihin verrattuna, mutta ei mitään ongelmaa kuitenkaan liikkumisen suhteen, Petteri totesi.

Paitojen monikäyttöisyyden vahvistavat myös Arttu ja Minna.

Kalleimmat miellyttivät eniten

Paitojen marssijärjestys meni tällä kertaa lähes suoraan hintaluokan mukaan.  Voittajaksi nousi Adidaksen paita, joka istui testaajille parhaiten ja hengitti erinomaisesti.

Testin kallein Niken paita keräsi kaikilta kehuja mukavuudesta ja selässä sijaitsevasta pikkutaskusta, mutta jäi silti niukasti toiseksi helpon kastumisen vuoksi.

Kolmanneksi sijoittui Suomimerkki Karhu, josta testaajilta ei löytynyt juuri pahaa sanottavaa muttei myöskään ylisanoja.  Testin Edullisin Soc-paita jäi viimeiseksi, vaikka ei murskakritiikkiä saanutkaan.

Testin tulokset

Merkki Pisteet (1-5) Hinta
Adidas Supernova 4,3 40 e
Nike Running Dri fit 4,0 45 e
Karhu running team 3,3 19,90 e
SOC 2,3 9,90 e

Panu Vatanen, Kuningaskuluttaja Yle Tutkiva asia

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.