Alvar Aaltoa viehätti vapaa muoto

Alvar Aalto oli funktionalismin merkittävimpiä arkkitehtejä. Aallon lukuisten suunnittelutöiden joukossa on rakennusten lisäksi huonekaluja, valaisimia ja lasiesineitä.

Alvar Aallon monet työt ovat säilyneet ajattomina ja käyttökelpoisina. Aallon töiden suunnittelun kulmakivinä olivatkin kokonaisvaltaisuus, käytännöllisyys ja kestävyys funktionalismin idean mukaisesti.

Alvar Aallon kokonaisvaltainen ajattelutapa näkyi muun muassa hänen suunnittelemissaan rakennuksissa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Paimion parantola (1929 - 1933). Rakennus oli vapaasti sijoitettu maastoon ja siihen liittyi myös muutamia asuinrakennuksia. Aallon puoliso Elissa Aalto toteaakin, että tässä oli jo nähtävissä pienen asemakaavasuunnittelun alku. Paimion parantolan suunnittelussa Aalto huomioi potilaan niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin. Siksipä koko potilashuone oli Aallon suunnittelema potilassängyistä aina lämpöpatteria myöten.

Aallon huonekalut saivat alkunsa juuri käytännön tarpeista. Paimiossa oli ollut huutava tarve kliinisille huonekaluille, joita Aalto ryhtyikin suunnittelemaan kokopuusta ja vanerista. Suunnitteluntyön satoa oli myös niin sanottu Aalto-jalka, josta on tehty monenlaisia variaatioita. Aalto-jalkaa on pidetty mullistavana keksintönä, joka antoi suuria mahdollisuuksia rakentaa erilaisia tuoleja ja pöytiä. Nämä huonekalut olivat radikaaleja 1940-luvulla siksikin, että niitä saatettiin varastoida ja kuljettaa osina.

Vaikka Alvar Aalto tiedettiin luonnonvalon kannattajaksi, pohjoisissa oloissa tarvittiin myös keinovaloa. Aalto ryhtyi myös valaisinsuunnittelijaksi, koska hän piti valaistusta sisustuksen kokonaisuuden kannalta tärkeänä. Keinovalaistuksessa usein harmillisena piirteenä olevaan heijastusefektiin Aalto kiinnitti suunnittelussaan huomiota.

Alvar Aalto etsi työssään jatkuvasti uutta, mutta hyödynsi vanhaa, hyväksi havaittuja muotoja. Hänen kuitenkin tiedettiin halunneen vapautua funktionalismin varsin jäykästä muotokielestä ja pyrkineen kohti vapaampaa ilmaisua. Tästä esimerkkinä pidetään Viipurin kirjaston (1927 - 1935) luentosalin vapaamuotoista kattoa. Seuraavan kerran Aalto käytti vapaata muotoa omalaatuisella tavalla New Yorkin maailmannäyttelyn Suomen paviljongissa, jonka seinäpinnat olivat aaltoilevia. Pienesineissä vapaa muoto näyttäytyy parhaiten niin sanotussa Savoy-maljakossa, jonka suomalaiset tuntevat paremmin nimellä Aalto-maljakko.

"Vapaa muoto viehätti Aaltoa oikeastaan koko hänen elämänsä ajan", sanoo Elissa Aalto.