Jukka Lindfors
Yle
Suomalaista suksimahtia ryyditettiin 1940-luvulla sodasta tutulla pervitiinillä, kertoo Aku Kiuru. Mestarihiihtäjä kuvailee avoimesti ja värikkäästi ihmeaineen jakelua hiihtäjille ennen starttia ja kesken kilpailunkin. "Höökipulveri” oli niin tanakkaa ainetta, että se sai "kuolleetkin kulkemaan".
Hiihtolatujen takavuosien väriläiskä August Kiuru (1922—2009) piirtää Nappihiihto-ohjelmassa mielenkiintoisen kuvan dopingin käytön historiasta suomalaisessa maastohiihdossa. Hän kertoo hurjia tarinoita omalta uraltaan niin hiihtäjänä kuin huoltotehtävissä.
Kiurun sukupolvelle tärkein "täke" oli pervitiini, Saksassa ennen toista maailmansotaa kehitetty metamfetamiinipiriste, joka suorapuheisesta Kiurusta oli "helvetin hyvä keksintö". Piristeet kiellettiin hiihdossa vasta 1960-luvulla.
Vuoden 1948 talviolympialaisissa Kiuru kertoo "lyöneensä pillerit suuhun" 50 kilometrin kisan keskeyttäneelle Benjam Vanniselle. "Benkku haki suksensa lumihangesta ja hiihti olympiapronssia", hän kuvailee.
Myös aviopuoliso Paula Kiuru todisti pervitiinin tehoa, kun kokeili sitä kerran uuvuttuaan kesken kotitöiden. Kahdella pillerillä silitys alkoi sujua kuin tanssi.
Maailmanmestari ja nappimies
Kilpailu-urallaan Kiuru osallistui mm. kaksiin olympialaisiin ja hiihti ensimmäisen osuuden Falunin MM-kisojen voitokkaassa viestijoukkueessa 1954.
Aktiiviuransa jälkeen Kiuru toimi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltoryhmässä kaikissa arvokisoissa vuoteen 1985 saakka. Kiurun omien sanojen mukaan hänen tehtäviinsä kuului mm. nappimiehenä toimiminen.
Aku Kiuru ei koe takavuosien dopingia minkäänlaiseksi ongelmaksi, vaan nostaa päinvastoin hattua Veli Saariselle ja muille tuon ajan valmentajille. Miehet olivat kovia, mutta jos hiihtäjä ei käyttänyt nappeja, hän oli tyhmä, sillä muuallakaan ei hiihdetty ”pelkän ruisleivän voimalla”.
Ohessa nähdään otteita vuonna 1998 tehdystä haastattelusta. Kiuru kertoo näytteissä myös mm. urheilijoiden vaikeasta suhteesta selostaja Pekka Tiilikaiseen, Chamonix´n kisojen vaietusta suksirikkeestä sekä presidentti Kekkosen kalavaleesta.
Teksti: Jukka Rönkä ja Jukka Lindfors
Kiihoitusaineesta särkypulveriksi
August Kiurun tunnustusten lisäksi pervitiinin urheilukäytöstä on muitakin viitteitä. Hiihtoliiton lääkäri Mikko Kunnas kertoi Suomen Urheilulehden numerossa 2/1951 kuulleensa huhuja, joiden mukaan sota-ajan "kiihoitusainetta" olisi käytetty kilpailuissa. Kunnas arveli jutuissa olevan perääkin, sillä ”nokkani on ollut joskus takavuosina haistavinaan, että sota-ajan pervitiini ei ole tainnut kaikilta kestävyyslajien harjoittajilta kokonaan unohtua”. Pysyvästä käytöstä hän tosin kielsi kuulleensa edes huhuja. Lääkärit eivät Kunnaksen mukaan kirjoittaneet urheilijoille ao. reseptejä, ja ilman niitä lääkkeiden saaminen oli ”miltei” mahdotonta.
Lauri Järvinen viittaa päävalmentaja Veli Saarisesta tekemässään elämäkerrassa hiihtäjien käyttämiin ”kovennettuihin juomiin”. Järvisen kirjassa aiheesta kertoo August Kiurun lisäksi myös maailmanmestari, kaukopartiomies ja Mannerheim-ritari Olavi Alakulppi, joka sanoo pervitiinin olleen Suomessa tunnettu jo ennen sotia (ks. Lauri Järvinen: Veli Saarinen ja hänen aikansa Suomen hiihdossa, 2001). Urheiluhistorioitsija Erkki Vettenniemi arvioi kirjassaan Piikit ja pillerit (Teos 2009) pervitiinin nopean kotiutumisen olleen juuri Veli Saarisen ansiota.
Kuusikymmenluvulla vanha Pervitin-tavaramerkki otettiin uudelleen käyttöön särkypulverina, mutta nyt se koostui lähinnä aspiriinista ja kofeiinista. Sitä valmistaneen Pharmacal Oy:n toimitusjohtaja Seppo Vertanen kertoi Ylen uutisille vuonna 2015, että lääke vedettiin markkinoilta 1980-luvulla.
