Hyppää pääsisältöön

1970-luvun tieteisdraamassa syväjäädytetty opettaja herää 2030-luvulla

Vuonna 1971 valmistuneessa tieteisdraamassa eletään saastevuotta 2034. Ulos ei voi mennä enää ollenkaan, elämä jatkuu vain sisätiloissa. Ekaluokkalaisten opettaja on kuollut avaruussäteilyyn ja on tullut aika sulattaa puoli vuosisataa syväjäädytettynä ollut opettaja töihin. Kuumottava tilanne! Katsojan ei käy opettaja Otsolaa kateeksi.

Yleisön toivoma Syväjäädytetty opettaja on katsottavissa Areenassa toistaiseksi 8.4.2020 alkaen.

Opettaja Mikael Otsola oli syväjäädytetty 39-vuotiaana vuonna 1971. Hänet sulatetaan 53 vuotta myöhemmin. Vaimo ja tytär jäävät vielä odottamaan omaa mahdollista sulatustaan. Jäädytyksen aikana maailma on muuttunut: saasteiden takia ulkoilman kanssa ei kannata olla tekemisissä ollenkaan.

Otsolalle osoitetaan työ Suurkoulun 1F-luokan opettajana. Edellinen opettaja on joutunut jättämään työnsä saatuaan liikaa avaruussäteilyä. Ekaluokkalaisilla on paljon opetettavaa opettajalleen.

Otsolalla on sopeutumisvaikeuksia. Hän haluaa tulla uudelleen syväjäädytetyksi. Se ei ole enää mahdollista, mutta yksi pesti kuitenkin vielä järjestyisi: hän voisi hoitaa koulumuseota. Siellä hän voisi kertoa kävijöille kaikista niistä luonnon ihmeistä, joita hän itse omin silmin aikoinaan oli nähnyt.

Aikansa kuva kompastuu tahattomaan komiikkaan

Päivi Partasen kirjoittama ja Ulpu Tolosen ohjaama Syväjäädytetty opettaja on mielenkiintoinen yritelmä tulevaisuusdystopiaksi.

Pieni tv-elokuva on aikansa kuva, mikä tietysti tuo draamaan tahatonta komiikkaa. Tulevaisuus nähdään sellaisena kun se 70-luvulla kuviteltiin, senaikaisen tietämyksen ja teknisen kehityksen pohjalta. Kuten tulevaisuuskuvissa aina, joissain asioissa ollaan ylioptimistisia, joissain taas liiankin pessimistisinä.

Otsolan muistoissa välkkyvät 70-luvun aurinkoinen kesä, puhtaat järvet ja kalat, linnut ja eläimet. Olivathan ilman ja vesien saastuminen 70-luvun pahimpia uhkakuvia suursodan lisäksi. Ilmaston lämpeneminen ei vielä niinkään. Kännyköistä, internetistä ja älylaitteista ei osattu juuri edes unelmoida, avaruuden valloittamisesta enemmänkin.

Elokuvan rooleissa nähdään Harri Tirkkonen Otsolana, Kari Kihlström syväjäädytyslaitoksen johtajana, Ensio Sallinen professori WY-74-1976:na ja Maija-Liisa Pohjola tohtori KG-67-1988:na.

Uusi vuosituhat on aiheuttanut käsikirjoittajalle pienen ajanlaskulapsuksen. Tapahtumat on sijoitettu vuoteen 2034, jolloin vuodesta 1971 tulee kuluneeksi 63 vuotta – ei 53, kuten tarinassa kerrotaan.

Otteita tieteisdraamasta Syväjäädytetty opettaja:

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto