Hyppää pääsisältöön

Kuvat ja filmit Jeesuksesta kuohuttivat mieliä maailmalla ja Suomessa

Muhammed-kuvien lisäksi myös Kristusta kuvaavat taideteokset ovat onnistuneet nostattamaan kiihkeitä mielenosoituksia ja sensuurivaatimuksia. Vuosituhannen taitteen kuohuttajiin kuuluivat Martin Scorsesen ja Mel Gibsonin elokuvat sekä ruotsalaisen Elisabeth Ohlsonin Ecce Homo -valokuvanäyttely. Suomessakin Jeesus-taide synnytti vastalauseita ja protestiadresseja.

Martin Scorsesen elokuva Last Temptation of Christ sai ensi-iltansa vuonna 1988. Niko Kazantzakisin romaaniin perustuva filmi herätti kohua, koska se antoi ymmärtää Jeesuksen tunteneen myös seksuaalista himoa. Mielenosoitukset levisivät Yhdysvalloista Eurooppaan, ja Scorsese sai väkivaltaisia uhkauksia.

Italian katolinen kirkko kehotti uskovia boikotoimaan elokuvaa, ja Suomessakin piispainkokous antoi samanhenkisen suosituksen. Kristillisen liiton kansanedustaja Esko Almgren vaati elokuvatarkastamoa kieltämään filmin, joka hänen mukaansa oli evankeliumien väärennöstä, pilkantekoa ja loukkaus kristittyjä kohtaan. Ajankohtaisessa Kakkosessa Almgrenin kanssa väittelee pastori ja elokuvakriitikko Matti Paloheimo, jonka mielestä elokuva päinvastoin oli vakava ja kristillisessä hengessä tehty.

Tänään torstaina -lähetyksessä radiokuulijat saivat purkaa tunteitaan aiheesta. Muuan soittaja toteaa maailmanlopun olevan lähellä, kun ihmiskunta on vaipunut näin syvälle. Eräs toinen taas vertaa pyhäinhäväistystä siihen, että ”Lenin esitettäisiin onanisoijana”. Heikki Peltonen saa tästä aiheen kysyä: ”Entäpä jos Mannerheimista tehtäisiin onanisoija?” Soittajan mukaan ei marsalkkaakaan pitänyt pilkata.

Elisabeth Ohlsonin Ecce Homo -valokuvanäyttely kiihdytti tunteita Ruotsissa 1998. Uskovainen taiteilija kuvasi Jeesusta homoseksuaalien, transvestiittien ja AIDS-potilaiden keskuudessa. Ohlson halusi näyttää kuvan laupeasta Jeesuksesta, joka rakastaa myös seksuaalivähemmistöjä ja aids-potilaita. Viimeistä ehtoollista esittävässä kuvassa Jeesuksella itsellään oli korkokengät ja puuterihuisku. Arkkipiispan myönteinen suhtautuminen näyttelyyn jäädytti Ruotsin kirkon suhteet Vatikaaniin vuonna 1998. Ohlson joutui liikkumaan jopa poliisisaattueen suojissa.

Suomessa näyttely nähtiin ensin Ahvenanmaalla. Sen tulo Helsinkiin kesällä 2000 nostatti sensuuriliikkeen, jota johti kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi. Hän keräsi näyttelyn kieltämistä vaativaan vetoomukseen eduskunnasta 34 nimeä.

Kankaanniemen mukaan Ohlson syyllistyi jumalanpilkkaan samastamalla Jeesuksen homoihin ja transvestiitteihin. Ehtoolliskuvassa tämä puuterihuiskullaan ”kutsuu muita harjoittamaan homoutta kanssaan”. Ajankohtaisen Kakkosen raportissa näyttelyä puolustaa Setan entinen puheenjohtaja Jorma Hentilä. Näyttely avattiin kaikesta huolimatta kesäkuussa 2006, vaikkakin avajaisia väritti pienen pastorijoukon mielenosoitus.

Vuonna 2004 myrskyn herätti vuorostaan Mel Gibsonin ohjaama elokuva The Passion of the Christ. Filmiä markkinoitiin etukäteen kirkonmiehille ja herätyssaarnaajille, joiden suositusten ansiosta se keräsi huikeat katsojamäärät. Katolisen ohjaajan elokuvaa syytettiin kuitenkin ylenmääräisestä väkivaltaisuudesta ja antisemitismistä, koska se arvostelijoidensa mukaan syyllisti juutalaiset Kristuksen murhasta. Tällä kertaa radikaalit juutalaisryhmät järjestivätkin mielenosoituksia sitä vastaan.

Aamu-tv:n keskustelussa teologian professori Miikka Ruokanen piti elokuvaa ”teologisesti terveenä ja vakavana”. Hänestä se ei missään tapauksessa ollut juutalaisvastainen vaan kertoi yleisemmin ihmisen epäuskosta. Tuottaja Jarkko Hentula taas toteaa filmin paheksuttujen raakuuksien ensi kertaa näyttävän, miltä ruoskiminen ja ristiinnaulitseminen ovat todella tuntuneet.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto