Hyppää pääsisältöön

Kotimaiset konemusiikkikonkarit Sin Cos Tanista: Tämä ei ole mikään sivuprojekti

Tuoreen kotimaisen musiikin esittelemiseen erikoistuneet mediat Rumba ja YleX järjestävät nyt neljännen Tulevaisuuden tusina -äänestyksen.

Sin Cos Tan // Kuva: Ninni

YleX ja Rumba esittävät: Tässä ovat kiinnostavimmat kotimaiset tulokasbänditsijalle kolme ylsi Jori Hulkkosen ja Villa Nahista tutun Juho Paalasmaan muodostama Sin Cos Tan. Muusikot eivät sinänsä ole mitään tulevaisuuden lupauksia, vaan jo varsinaisia konkareita Suomen musiikkikentällä. Heidän yhtyeensä on kuitenkin tuore ja debyyttilevyäkin saadaan odottaa vielä tovi.

Idea yhteistyöstä syntyi noin vuosi sitten.

- Viime joulukuussa yhtenä iltana tuli puheeksi, että pitäiskö kokeilla kirjoittaa biisejä yhdessä. Tehtiin parissa viikonlopussa parikymmentä biisiraakiletta ja todettiin että keskenään työskentely on todella tehokasta, Hulkkonen kertoo YleX:n haastattelussa.

Vaikka muusikoilla on niin sanotusti monta rautaa tulessa Sin Cos Tanin lisäksi, ei kyseessä ole silti mikään sivuprojekti.

- Ollaan ihan vakavissaan mietitty kakkoslevyä, ilman muuta jatkoa seuraa, miehet lupaavat.

Bändi soitti ensimmäisen keikkansa Flow’ssa tänä kesänä ja jatkoa on luvassa.

- Kyllä ois tarkoitus jatkossakin keikkailla. Sitä varten tätä osittain tekee, Paalasmaa sanoo.

Sin Cos Tanin esikoisalbumi julkaistaan 22. marraskuuta.

Lähteet: YleX