Hyppää pääsisältöön

Mikä suomalaista ahdisti vuonna 1982?

Tulevaisuus, poliisit, sodan uhka, yksinäisyys ja pimeys ahdistivat vuonna 1982. Tämä tosin selviää vasta sitten, kun kolme miestä on yrittänyt pukea alastoman naisen koskematta tähän.

”Takkatulen ääressä” on reportaasi suomalaisen ahdistukseen. Nimi on siitä mielenkiintoinen, että takkatulen ääressä ohjelmassa ei olla ollenkaan.

Ohjelma alkaa erikoisella kilpailulla, jossa kolme miestä yrittää pukea alastoman naisen koskematta tähän. Vasta sen jälkeen lähdetään kiertämään Helsinkiä ja selvittämään, mikä ihmisiä ahdistaa.

Haastateltavina ovat niin kadun tavalliset tallaajat kuin esimerkiksi tanssinopettaja Åke Blomqvist sekä mannekiinikouluttaja Sanelma Vuorre. Blomqvistia ahdistaa verotus ja ainainen kiire. Vuorre kertoo vihaavansa naisasiaa.

"Miesten seurassa ei koskaan pidä loistaa älyllään – miksi loistaa älyllään kun me kuitenkin johdamme miehiä?" Vuorre kysyy.

Ohjelmassa pohditaan myös elämän tarkoitusta Suosikin levyraadissa. Tuskaa tulvivaa kappaletta ovat arvioimassa kaksi nuorta tyttöä sekä kolme vanhempaa herrasmiestä. Nuorten tyttöjen onnellinen elämä ja valheellinen elämä ahdistavat silmälasipäistä miestä.

Kullervo-näytelmän ohjaaja Kalle Holmbergiä ahdistaa toimittajan utelu.

"Elämä vähän niin kuin turhaa liukuu ohitte, eikä oikein pääse mukaan", sanoo Hakaniemen torilla harmonikkaa soittava mies.

Ahdistus tuntuu olevan kaikkien asia, sillä myös pieni poika Hakaniemen torilla kertoo, ettei ole kovin onnellinen. Syytä tälle hän ei tiedä, mutta toimittajan kysyessä pelkääkö hän jotain, hymyilevä poika vastaa:

"Pikkuisen pimeää pelkään."

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto