YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa 14. syyskuuta.
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa Youtubessa ja Yle Areenassa 14. syyskuuta. Sarjan toisella tuotantokaudella kilpailee kuusi monipuolista ja erilaista artistia.
Jälleen trendikkään Paramoren tahtiin aikuistunut Haloo Helsinki! keskittyy oman soundinsa ylläpitoon, ja pudotti ainoan puhtaan rokkibiisin uudelta levyltään.
Hallitus tavoittelee opintotuen leikkauksia ja lainaosuuden kasvattamista. Huonossa taloustilanteessa lainan takaisin maksaminen voi kuitenkin ahdistaa.
Disco Ensemblen kitaristi Jussi Ylikoski toteuttaa itseään Big Pharma -sooloprojektin avulla. Se ei kuitenkaan tarkoita Disco Ensemblen tarinan loppua.
Disco Ensemblen laulaja Miikka Koivisto tekee nykyään musiikkia myös Hisser-nimellä. Hän ei ole kuitenkaan ainut DE:n jäsen, joka on tehnyt soolomateriaalia bändin tauon aikana.
Viimeisen vuoden ajan kotimainen rock-yhtye Disco Ensemble on viettänyt aikaa valmistellen uutta musiikkia. Nyt ensimmäinen maistiainen on julkaistu verkossa.