102-vuotias yksin kotona: käsikirjoitus

Tämä ohjelma kertoo Suomesta, jolla on edessään suuri murros kun vanhusten määrä kaksinkertaistuu.


Ohjelma kertoo myös Suomesta, jossa 102-vuotias ei ole vielä oikeutettu ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan.


MOT-Tunnus


MOT:

"Arja kertoo että teillä on yöaikaan sellasia pelkotiloja. Minkäslaisia ne on?"


Aino Timonen:

"Joo. No se siinä pelottaa, kun jää yksin, että ei oikeestaan muu… "


MOT:

"Se pelottaa?"


Aino Timonen:

"Niin. Kun on joku toinen lähellä, tuntuu paljon paremmalta."

                          102-vuotias yksin kotona

102-vuotias Aino Timonen on matkalla kotiin. Kahden viikon jakso Helsingin Kustaankartanon lyhytaikaisosastolla on päättynyt.


Vastassa on sisarentytär Arja Niskanen. Aino Timosen suku ja muut läheiset ovat tähän mennessä turhaan yrittäneet vakuuttaa viranomaiset siitä, että oma vanhus ei enää pärjää yksin kotona.


Aino Timonen:

"Ei auta itku markkinoilla."

Viimeksi Arja Niskanen yritti vedota hoitopaikan puolesta viikko ennen kotiutusta.


Arja Niskanen:

"Joo, kyllä mä soitin parikin kertaa tälle sosiaalihoitajalle ja tota ja viime viikon keskiviikkona hän sitten soitti mulle, että on päätetty että ei Aino saa vielä vakipaikkaa kun hän tosiaan pärjää kotona.. että pärjää siinä kun on niin väsynyt ja rauhallinen että ei pääse karkuun."

Niskasen mukaan hänelle sanottiin, että vielä kannattaa kokeilla kotona selviämistä, koska paljon nukkuva Aino ei ole vaaraksi itselleen, ja pystyy vielä liikkumaan.


MOT:

"No kuinka hyvin miten te pärjäätte täällä kotosalla?"


Aino Timonen:

"Enhän minä pärjää jos ei ole tuo kaveri täällä, Arja."

Aino Timosella ei ole omia lapsia, mutta hänellä on muutamia läheisiä ihmisiä, jotka auttavat. Viimeiseksi kuluneen vuoden aikana sisarentytär Arja Niskanen on tullut useaan otteeseen Viitasaarelta 400 kilometrin päästä tätinsä luo asumaan, koska ei ole halunnut jättää tätä öiksi yksin.


Arja Niskanen:

"Mä yksin siskoni kanssa asun. Ei siinä mitään ja kyllä mä pystyn tulemaan mutta eihän tää näin käy, ei tää käy näin, koska sit mulla menee tavallaan viikko kun mä kotona olen siihen toipumiseen että mä saan taas itseni kuntoon kun tää on tää kaks viikkoo kun mä olen täällä että yhtään yötä ei saa kunnolla nukuttua, kun Aino herää vähintään kolme kertaa yössä, 3-5 kertaan yössä ja sitten aina koettaa mua, että Arja, oletko siinä?"

Aino Timoselle vaikeita ovat erityisesti pitkät tunnit kotisairaanhoidon ilta- ja aamukäyntien välillä.


MOT:

"Uskallatko jättää Ainon yksin ja olla tulematta Helsinkiin?"


Arja Niskanen:

"Joo kyllähän mää oon sitä miettinyt, mutta kyllä se kauheelta tuntuu, mutta

kesäkuun alussa oli pakko olla täällä Ainon yksin, tai kesäkuun loppupuolella kun mä itse sairastuin enkä päässyt tulemaan tänne silloin. Silloin oli Aino yksin."


MOT:

"Uskallattekste olla yksin täällä kotona?"


Aino Timonen:

"No minä en voi sannoo.. en voi tuohon vastata että uskall… mutta pakkohan se on uskaltaa."


Arja Niskanen:

"Huonoahan se oli mitä puhelimessa juttelin hänen kanssaan niin hän jatkuvasti kyseli, että milloin tulet ja milloin tulet ja mä en uskalla olla yksin ja tämmöistä se oli aina ja ja.. mutta sittenhän Aino pääsi heinäkuun 9. päivä Kustaankartanoon ja siitä asti hän on ollut nytten Kustaankartanossa ja sellaisessa Vire-kodissa vuoronperrään."

    "Kyllähän nyt vähintään satavuotiaan ihmisen pitäisi saada jo kaupungilta vanhainkotipaikka. Kun ei hän ole tarttenut mitään näitä sosiaalipalveluja kaupungilta vasta kuin yli satavuotiaana."

Tapaan osastonhoitaja Ulla Mattilan samalla lyhytaikaisosastolla, josta Aino on juuri kotiutettu.


Täällä harkittiin vielä viikko aikaisemmin kriisipaikan antamista Aino Timoselle.


MOT:

"Miten semmonen päätös syntyy, kuka saa sen kriisipaikan?"


Ulla Mattila:

"No Kustaankartanossa on 10 kriisipaikkaa, ne on tarkoitettu koko Helsingin alueen yli 65-vuotialle. Ja jos nyt suhteuttaa koko Helsingin alueen ja sen 10 paikkaa niin sehän on tietysti tosi vähän. Nää kriisipaikat on tarkoitettu sellaseen hyvin äkilliseen hoidon tarpeeseen, mitä ei ole voitu ennakoida kuin oikeestaan ihan sen saman päivän aikana, on selvinnyt, että kotona oleva asiakas tarvii tälläsen paikan."

102-vuotias ei siis täyttänyt kriisipaikan kriteereitä. Pysyvien ympärivuorokautisten paikkojen jakamisesta taas päättävät alueelliset sosiaali-ja lähityön yksiköt.


MOT:

"Eli se on nyt sosiaalityöntekijä, jolta tätä pitää kysyä?"


Ulla Mattila:

"Kyllä."

Riina Lilja hallinnoi jonoja Helsingin ympärivuorokautista hoitoa tarjoaviin palveluasuntoihin ja vanhainkoteihin. Päätös Aino Timosenkin hoitopaikasta on lopulta hänen vastuullaan.


MOT:

"Minkä takia 102-vuotias ihminen ei saa paikkaa ympärivuorokautisessa hoidossa?"


Riina Lilja:

"No, mä en voi tietysti yksittäisen henkilön asiaan ottaa kantaa, mut että toki siihen mitä nyt kysymyksessä esität, elikkä tää ikähän ei pelkästään ole millään lailla kriteeri tässä palvelujen myöntämisessä vaan se on nimenomaan tämä asiakkaan henkilökohtanen palvelutarve."

Kuvaan Riina Liljalle Aino Timosen tilannetta. Pystyy liikkumaan, pääsee vessaan, joskin kaipaa väliin apua, ruokapalvelu käytössä, virkeänä hyvinkin terävä, mutta ajoittain aika ja tilanne hämärtyvät täysin.


Riina Lilja:

"No siis kyllähän nää monet asiat mitä kerrot niin kuulosta nimenomaan siltä, että juuri paljon tän kuntosia ihmisiä kodeissa hoidetaan nykyään kotihoidon toimesta, että sikäli kuulostaa ihan kotihoidon asiakkaalta."


Grafiikkaa:

2006: muistisairaiden osuus kotihoidossa n. 17%

2011: muistisairaiden osuus kotihoidossa n. 32%

(lähde: THL RAI-tietokanta/Vanhenemiseen varautuva kaupunki)

Grafiikka:

n. 12% kotihoitoa saavista tarvitsi toisen apua WC:ssä

(lähde: THL RAI-tietokanta/Vanhenemiseen varautuva kaupunki)


MOT:

"Eli kotona voidaan hoitaa sellasiakin ihmisiä jotka on A) Muistisairaita, B) eivät pysty itse käymään vessassa?"


Riina Lilja:

"Kyllä,paljon sellasia on joo. Ja ehkä monelle on yllätys, että niinkin paljon sitten muistisairaita siellä kotona hoidetaan ja ihan hyvinkin pystytään hoitamaan ja niitä palveluja järjestämään."


MOT:

"Mikäs on tulevaisuus tässä suhteessa?"


Riina Lilja:

"No varmasti se on lisääntymään päin, jollei mullistavia parannuskeinoja näihin keskeisiin muistisairauksiin lähivuosina löydetä, niin kyllähän niitä muistisairaita yhä enenevissä määrin kodeissa hoidetaan."


MOT:

"Tarkottaaks se sitä et ne kriteerit, jolla tavallaan päätyy sinne ympärivuorokautiseen hoitoon, niib ne tulee itse asiassa tulevaisuudessa vähän niin kuin tiukentumaan?"


Riina Lilja:

"Niin, kyllähän se on mahdollinen tulevaisuuden kuva tässä asiassa."

Pyysimme kolmea asiantuntijaa arvioimaan ikääntyneen väestön hoivan tilaa vanhuspalvelulain jälkeisessä Suomessa. Sirkka-Liisa Kivelä on lääkäri ja eläköitynyt professori. Juuri hänen työnsä on ollut vaikuttamassa siihen, että vanhuspalvelulaki lopulta säädettiin.


Erkki Vauramo on tutkinut vanhustenhuollon laitosvaltaisuutta. Marja Vaarama on sosiaalipolitiikan tutkija, ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja.


Kaikki pitävät tulevaa vanhuspalvelulakia askeleena oikeaan suuntaan. Lain perusajatuksena on velvoittaa kunnat tarjoamaan jokaiselle vanhalle ihmiselle juuri heidän tarvitsemansa riittävä ja laadukas hoito.


Marja Vaarama:

"Kotihoidosta mä olen aika huolissani."


MOT:

"Miksi?"


Marja Vaarama:

"Siksi, että sen voimavarat on koko ajan suhteessa tarpeeseen liian pienet."


Sirkka-Liisa Kivelä:

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityshän toteaa että 6 prosenttia meidän kotihoidon asiakkaista nykyisin tarvitsisi inhimillisen ja hyvän hoidon johdosta, asianmukaisen hoidon johdosta, ympärivuorokautista palveluasumista. SUPER:in selvityksessa sanotaan että lähes joka neljäs kotihoidon piirissä oleva iäkäs haluaa muuttaa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Näähän on järkyttäviä lukuja."

    "Minusta se kyllä kertoo siitä, että kunnissa on selvää välinpitämättömyyttä, en minä tätä muuten voi sanoa."

Yhteiskunnan iso linja vanhustenhuollossa on jo pitkään ollut purkaa epäinhimillistä ja makuuttavaa vuodeosasto- ja laitoshoitoa.


Erkki Vauramon mielestä kunnat eivät ole vielä edes kunnolla toteuttaneet tätä.


Erkki Vauramo:

"Meillä kuitenkin näitä laitoksia on yhteensä 32 000, ja kun näitä puretaan sitten muutama sata vuodessa, niin ei voida puhua siitä, että tää purkaminen ja rakennemuutos olisi vielä käynnissä, se on meillä edessä."

Tilastot osoittavat, että laitoshoitoa on kyllä purettu, mutta ministeriön suosituksia hitaammin. Kunnat eivät myöskään ole täysimääräisesti korvanneet laitoksista menetettyjä paikkoja paremmalla kotihoidolla tai asumismuodoilla, jossa vanhukset eivät jää liian pitkiksi aikaa täysin yksin.


Sirkka-Liisa Kivelä:

"Tässähän on käynyt niin, että kun pitkäaikaislaitoshoitoa on purettu, niin on koko ajan poliittisesti oltu sitä mieltä että ympärivuorokautista palveluasumista pitää kehittää tilalle. Niin sitä ei ole riittävästi sitä ympärivuorokautista palveluasumista kunnissa."


Marja Vaarama:

"Se, että perinteistä laitoshoitoa korvaa tämmöinen tehostettu palveluasuminen, niin se on kyllä vanhusten ja omaisten ja henkilökunnankin toive. Se on kaikille hyväksi. Niitä pitää rakentaa riittävästi. Se on fakta. Niitä ei ehkä nyt tule sitä vauhtia kuin pitäisi tulla, tätä tehostettua palveluasumista. Ehkä juuri näitä kunnallisia ja julkisia paikkoja, niin niitä tulisi vauhdittaa. Rahathan menee siihen, mihin päätetään laittaa."


Grafiikkaa:

Helsingin kuntapoliitikot käsittelevät parhaillaan budjettiesitystä vuodelle 2013.

Laitos- ja vuodeosastopaikkojen vähentämistä jatketaan.

Kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoitoa ei esitetä lisättäväksi samassa suhteessa.


MOT:

"Missä vaiheessa sinä päätät että "okei, nyt on se tilanne jollon ympärivuorokautista hoitoa tarvitaan?"


Riina Lilja:

"Useinhan siinä on sen tyyppisiä vaaratilanteita, että voidaan katsoa että se ei ole enää asiakkaan etu se kotona asuminen. Et usein se liittyy muistisairauksiin ja esimerkiks siihen et asiakas eksyy toistuvasti kotinsa ulkopuolelle tai syntyy jotain tän tyyppisiä vaaratilanteita siinä olemisessa."

Tapaamme Ainon ja Arjan uudestaan. Aino Timonen on ollut kotona nyt viikon ja kaksi päivää.


MOT:

"Olen nyt vähän tutkinut näitä kotihoidon kriteereitä…"

Kerron Arja Niskaselle mitä olen saanut selville. Ympärivuorokautiseen hoitoon ohjaamisen kriteereitä on viime aikoina tiukennettu ja Ainoa huonokuntoisempiakin ihmisiä hoidetaan Helsingissä kotona. Tyypillinen peruste siirtää vanhus kotihoidosta ympärivuorokautiseen hoitoon se, jos muistisairas alkaa karkailla.


MOT:

"Miltä tämmönen kuulostaa?"


Arja Niskanen:

"Niinhän ne sanoo, mutta eihän tässä oo vielä sattunut niitä tilanteita, vaikka hän aukasee tuon oven käytävään yöllä ja päivällä, että hän ois lähtenyt, mutta kerta se on ensimmäinen."


MOT:

"Miten sina itse jaksat?"


Arja Niskanen:

"No kylla mun pitää tunnustaa että huonosti..Tässä on nyt toista viikkoo menny eikä yhtään kunnon yöunia oo saanu nukuttua."

    "Mä on oikein osaa muuta ajatella, kun että jos vaan Aino sais sen vakipaikan, sais vakipaikan."

Vanhustutkijoille ongelma on tuttu. Kotihoidon jälkeiset paikat ovat usein kiven takana, ja läheiset ja viranomaiset voivat nähdä vanhan ihmisen kunnon hyvinkin eri tavoin.


MOT:

"Onks tämmöinen ristiriita tuttu asetelma?"


Sirkka-Liisa Kivelä.

"On, se on todella tuttu. Niin paljon kuin pidän yleisöluentoja ja puhun iäkkäille ja heidän omaisilleen niin tämähän on tätä päivää. Valitettavasti."


Marja Vaarama:

"Mä tiedän myöskin, että ihmiset joutuu tämän takia taistelemaan. Se osoittaa sen, että meidän järjestelmä ei ole flexiipeli."


MOT:

"Arja kertoo että teillä on yöaikaan sellasia pelkotiloja. Millasias ne on?"


Aino Timonen:

"Joo. No se siinä pelottaa, kun jää yksin, että ei oikeestaan muu… "


MOT:

"Se pelottaa?"


Aino Timonen:

"Niin. Kun on joku toinen lähellä, tuntuu paljon paremmalta."


Riina Lilja:

"Tietysti juuri tämmösiin pelkotiloihin ja näihin liittyen sehän täytyy aina sitten tapauskohtaisesti selvittää ja arvioida, et missä määrin tän tyyppiset asiat muodostuu sen kotona asumisen esteeksi. Ja se on juuri sen hoitavan tiimin tehtävä tehdä ja sitten esittää lausunnoissaan ratkaisuja tekeville SAS-työpareille tämä tilanne, että millä perusteilla he katsovat että mahdollisesti nämä pelkotilat esimerkiksi muodostaisivat kotona asumisen esteen."


Arja Timonen:

"No näistä pelkotiloistahan on puhutuu ja keskusteltu varmaan pari vuotta, että nää on otettu esille monta kertaa."


MOT:

"Teistä tuntuu, että joku mies tulee sängyn viereen. Mitä se tarkoittaa?"


Aino Timonen:

"No se on unta, yöunta. Näen ihan elävästi, että mies kävelee tässä eteisessä. Eihän siitä tietysti aina oo."


MOT:

"Tuntuuko ne todelta silloin?"


Aino Timonen:

"Joo, tietysti."


Sirkka-Liisa Kivelä:

"Mutta jos hänkin on päivät pääksytysten siellä yksin, hänen muistinsa heikkenee, kohta hän tulee harhaiseksi, kohta hänen fyysinen kuntonsa heikkenee."

Riina Lilja peräänkuuluttaa asennemuutosta, hänestä Suomessa on vallalla liian laitoskeskeinen ajatusmaailma.


Riina Lilja:

"No kyl mä sanoisin et asennetasolla varmasti vielä on paljon tehtävää ja sillä tavalla kehitettävää siinä, että pystytään hyväksymään se että riskeistäkin huolimatta niin näitä ikäihmisiä sitten täällä keskuudesssamme on ja elää ja kotona sitten pärjäilevät. Että kyllähän se aika iso asia on tämmösessä yhteiskunnassa missä tää laitosvaltaisuus on ollut ihan huomattava."


Sirkka-Liisa Kivelä:

"Mä sanon että kyllä ja ei, koska jos katsotaan sen iäkkään näkökulmasta, niin kyllä meillä on kotihoidossa niin paljon puutteita, että en minä yhtään ihmettele että yksin asuvat fyysisesti huonokuntoiset tai muistisairaat ja heidän omaiset on sitä mieltä, että kotihoito on väärä paikka. Mutta kyllä minä uskon siihenkin, että on meillä myöskin asennevammaisuutta sen suhteen, että me tykätään että pitkäaikainen laitoshoito on jotenkin turvallista, kun eihän se sitä välttämättä ole."



Grafiikkaa.

vuonna 1990 yli 75-vuotiaita 5,7%

vuonna 2000 yli 75 vuotiaita 6,6%

vuonna 2020 yli 75 vuotiaita 9,9%


Erkki Vauramo:

"Meillä on edessä hyvin iso murros. Nimittäin tuohon listaan täytyy panna myös se, että eläkeläiset maksavat vähemmän veroja kuin työssäkäyvät. Tää merkitsee sitä, että myös meidän veronmaksukyky pienenee huomattavasti. Tämä tarkoittaa sitä, että tätä päivää, jolloin puhutaan periaatteessa niukkuudesta, tullaan muistelemaan jonkun ajan perästä aikana, jolloinka rahaa oli runsaasti ja resursseja oli paljon yhtä vanhusta kohti."


Grafiikkaa:

1) Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa vuosikymmenessä +146 000

2) Työikäisten määrä vähenee vuosikymmenessä -112 000

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marja Vaarama sanoo suoraan, että kansantalous ei kestä jos kaikki paine tulevasta menee julkiselle sektorille.


Marja Vaarama:

"Meillähän optimistisimmankin skenaarion mukaan, niin ne kustannukset tulee nousemaan tuonne 2030 semmoisen 40–50 %".

    "Täytyis panostaa siihen, täytyisi päättää, että vanhuksilla on oikeus siihen hoitoon ja heidät pitää hoitaa, mutta siihen ei riitä yksin kunnan rahkeet."


Sirkka-Liisa Kivelä:

"Tää maksukysymys on tietysti tulevaisuudessa iso kysymys. Että kyllähän nyt eläkkeelle siirtyvien eläkkeet on suuremmat kuin aikaisemmin ovat olleet ja vaikka en ole poliittinen päättäjä vaan olen asiantuntija, niin kyllä minä arvelen, että meidän on pakko siirtyä siihen, että päättäjät päättävät mitä palveluita annetaan nimenomaan yhteiskunnan varoin ja mitkä on niitä ylimääräisiä palveluita, joista ihminen joutuu itse maksamaan."

Alkaa hahmottua, että tulevaisuudessa vain kaikkein huonokuntoisimmat mahtuvat julkisesti rahoitettuihin ympärivuorokautista hoivaa tarjoaviin asuntoihin. Entistä useampi myös maksaa palveluistaan.

Aino Timosen ympärivuorokautisen paikan este taas taitaa olla se, että omaiset hoitavat häntä liian hyvin. Kotihoito käy Niskasen paikalla ollessa vain kerran päivässä, vaikka Ainolla on oikeus kolmeen käyntiin.


Sinikka Johansson:

"No maksumihoidothan on 3 kertaa vuorokaudessa, että sais palvelutalopaikan…että me on mietitty sitä, että pitäiskö omaisen olla pois vähän aikaa ja Ainon olla täällä yksin niin…mutta kun ajattelee että ikää on jo noin paljon niin eikö hän ansaitsis semmosen paikan jossa ois hyvä olla."


MOT:

"Ootteko te viestittänyt tätä eteenpäin?"


Sirkka Johansson:

"Ollaan joo, meiän sairaanhoitajat on tehny valtavasti töitä sen eteeen, että tänne kun hän jää kolme kertaa päivässä meidän avulle niin hän on suurimman osan päivästä yksin."


MOT:

"Mikä se vastaus sitten on miksi sitä paikkaa ei löydy?"


Sirkka Johansson:

"No tänä päivänä on hirveen vaikee saada näitä palvelupaikkoja, että pitää olla sellanen kriittinen tila kotona. Esimerkiks yks asiakas on nyt samassa paikan kun hän on itelleen vaarallinen, polttelee tavaroita siellä kotona, niin hän on nyt saamassa jatkohoitopaikan. Mutta kyllä mä ajattelen, että kun ihminen on yli satavuotias ja tehny elämässään niin paljon töitä niin eikö sillon voitais tulla vastaan, ja auttaa."


Marja Vaarama:

"Mä olen monta kertaa sanonut, että tää, että miten paljon satsataan ja laitetaan rahaa vanhusten huoltoon, niin jos meillä on tällainen niukkuus vallalla kuin meillä on, niin senhän täytyy olla yhteiskuntasopimus, että siihen ei laiteta enempää. Kun tämmöinen sopimus sitten on, niin tästä pitäisi nyt sitten keskustella."

    "Tästä tarvitaan mun mielestä nyt avointa keskustelua, mutta myöskin niin, että ei voi ajatella, että kunta hoitaa kaiken eikä voi ajatella, että omaiset hoitaa kaiken eikä voi ajatella, että markkinat hoitaa kaiken taikka että vapaaehtoistyö hoitaa, vaan pitää ajatella niin, että nyt tarvitaan kaikki nää tahot yhteen miettimään sitä, että minkälainen on tää meidän tuleva vanhuspalvelujärjestelmä niin, että me voitais hoitaa tää asia kunnialla."

Kuvauksia seuraavana päivänä käy ilmi, että vanhustenhuollon epäkohtien nostaminen julkisuuteen kuntavaalien alla herättää huolta kotihoidon päällikkötasolla.


MOT:

"No sitten jälleen uusi käänne, saitte soiton, mistä siinä oli kyse?"


Arja Niskanen:

"En oikein saanut selvää kuka soitti kun hämmennyin niin hirveesti, mutta siellä sanottiin, että olis pitänyt heiltä lupa kysyä tähän televisiojuttuun."


MOT:

"Miten sinä sen soiton tulkitsit?"


Arja Timonen:

"Kyllä sitä jälkeenpäin mietin, ja koin sen pelotteluna."

Samana päivänä Arja Timonen sai myös toisen soiton. Häntä neuvotaan jäämään seuraavalla kotijaksolla Viitasaarelle, jotta Ainon pärjäämättömyys kotona tulisi todennettua.


Aino Timonen:

"En viittis kärsiä enää, en millään."

Aino Timonen on taas lähdössä. Uusi kaksiviikkoisjakso lyhytaikaisosastolla alkaa, ja Arja Niskanen lähtee kotiin Viitasaarelle.


Arja Niskanen:

"Tässä sattu semmonen outo juttu tänä aamuna, että kun hoitaja tuli niin hänen oli käsketty kysellä mitä on tapahtunut tämän kahden viikon aikana, ja hän listas niitä ylös, mitä ei oo ennen tapahtunut, että musta se oli vähän niin kuin hyvän merkki."

Ympärivuorokautisen paikan harkinta näyttää siis kotijakson aikana käynnistyneen uudestaan. Jos Aino Timonen vielä palaa kotiin, Arja Niskanen aikoo noudattaa saamiaan neuvoja ja jättää Ainon selviytymään öistään yksin.


Aino Niskanen:

"Kyllä se on nyt tehtävä se ratkaisu että kahden viikon päästä kun Aino tulee sieltä niin mää en ainakaan heti sitten tule. Kun ne sanoo, että Ainon pitää nyt olla vähän aikaa yksin, että näkee sen pärjäämisen. Näin se on nyt tehtävä ihan kylmästi, vaikka se tuntuu ihan hirveeltä. Mutta ei tässä muu auta."


Lopputekstit.

Teksti ruudussa:


Viime viikolla, kuvausten päätyttyä, Helsinki myönsi 102-vuotiaalle  Aino Timoselle palvelusetelillä rahoitetun paikan yksityisestä hoivakodista.

Aino muutti uuteen kotiinsa tänään.