Hyppää pääsisältöön

Nykymiehet tanssivat sydämensä kyllyydestä

Nykymiehet tanssivat sydämensä kyllyydestä. Kuva: Reetta Arvila

Loviisan tanssiopiston lattia tömisee pontevasti, kun meneillään on Nykymies-tanssiryhmän treenit. Italialainen opettaja huutelee käskyjä englanniksi. Miehet taipuvat ihmeen notkeasti, tosin ollaanhan tätä jo puolitoista vuotta harjoiteltu.

Kun Loviisaan perustettiin tanssiopisto viitisen vuotta sitten, sai Vesa Leivo päähänsä, että miksi miehille ei ole omaa tanssiryhmää. Tuolloin asia ei vielä korjaantunut, mutta reilu kolme vuotta myöhemmin Leivo sai houkuteltua mukaan Mikko Airaksen. Yhdessä he saivat värvättyä mukaan vielä seitsemän muuta miestä.

- Puoliksi kiristämällä ja uhkaamalla saatiin porukka kasaan, miehet nauravat.

Tätä nykyä useita kertoja viikossa yhteen kokoontuu siis vajaa kymmenen kolmi-nelikymppistä miestä ja hiki virtaa nykytanssin merkeissä. Juuri kellään heistä ei ole minkäänlaista tanssitaustaa.

- 70-luvulla syntyneenä koki sen, että mies ei vain ole se tanssiva tyyppi. Siksi tämä onkin ollut niin jännittävä matka tanssin maailmaan. Tanssi kuuluu kaikille, sanoo Vesa.  

- Niin, ei se ihan helppo juttu ollut. Kyllä se aina herättää humoristisia assosiaatioita, kun amatöörimiehet lähtevät ihan tosissaan tanssimaan, Mikko jatkaa.

Nyt Nykymies-tanssiryhmän miehet ovat kaikki erittäin sitoutuneita harrastukseensa ja he ovat myös olleet perustamassa Loviisa Open Dance Companya. Harjoitteilla on kokoillan tanssimatinea. Ties mitä tanssin maailma tuo tulevaisuudessa tullessaan.

Yle Puheen Tästä elämästä -sarja tarjoaa vertaiskokemuksia elämän pieniin ja suuriin käänteisiin. Luvassa on sekä tietoa että tunnetta maanantaista perjantaihin aina klo 17.08.

Linkit: