Hyppää pääsisältöön

Kunnallishallinto on iloinen asia

Suomalainen demokratia rakentuu olennaiselta osaltaan kunnalliselle itsehallinnolle, ja sen kanssa on jokainen suomalainen päivittäin tekemisissä, tahtoi hän sitten sitä tai ei.

Vuonna 1940 tallennetussa puheessa presidentti K. J. Ståhlberg käy läpi kunnallishallintomme siihenastisen historian. Se alkaa vuodesta 1865, jolloin myös Suomen maaseudulla siirryttiin kirkollisesta hallinnosta maalliseen hallintoon. Kaupungeissa maallinen hallinto oli kuulunut jo vuosisatojen ajan porvarissäädyn raadeille.

Vuoteen 1917 asti kunnalliset oikeudet oli sidottu maaomistuksen määrittämään manttaaliin. Vain manttaaliin pannun maan omistajat olivat äänioikeutettuja. Yhdellä henkilöllä saattoi olla käytössään montakin ääntä sillä äänien määrä oli sama kuin manttaalimäärä. Yleiset ja yhtäläiset myös naisia koskevat oikeudet saivat odottaa itseään vuoteen 1917 asti.

Vuonna 1955 tallennetussa haastattelussa kamreeri Kustaa Lahtinen Kuhmalahdelta muistaa hyvin, miten epäoikeudenmukaisia manttaalimäärään perustuneet oikeudet ja velvollisuudet käytännössä olivat.

Eloisassa haastattelussa kuullaan myös, millaista elämä vuosisadan vaihteen maalaiskunnassa oli. Kapakointioikeuksista kilpailtiin ja pappien, lukkarien ja vankienkuljettajien palkat maksettiin jyvinä. Papeille maksettiin usein vielä ylimääräistäkin, vaikkapa lampaanpaisteja.

Itsenäisyyden ja uusien verolakien myötä kaikki joutuivat yhteisen hyvämme maksumiehiksi. Toisaalta yhteiskunnalta myös saatiin enemmän kuin ennen. "Onko se sitten parempi, tuntuu kuin olisimme kohta kaikki valtion vaivaishoitolaisia."

Sittemminkin on moni kansalainen kokenut vieraantuneensa kunnallispolitiikasta. Päiväämättömässä äänileikkeessä väsynyt radiotoimittaja saa naurukohtauksen kesken vaalilähetyksen. Vuoden 1960 kunnallisvaalien alla nukkuvien puolueen herra Sitsimies asettui taloksi eduskuntalon edustalle. Istunto kannatti, sillä ennätysmäärä kansasta kävi äänestämässä.

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto