Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Testissä hiilihapotuslaitteet: Perusmalli voitti niukasti lasipullot

Hiilihapotuslaitteet katosivat kaupoista 80-luvun jälkeen, mutta laitteet ovat sittemmin tehneet paluun. Kesällä 2012 kolme kovaa testaajaa perheineen tarttui toimeen. He kokeilivat kuplajuomalaitteita kotonaan reilun kahden kuukauden ajan.

Loppukesällä kokoonnuttiin Karkkilaan testaaja Mira Ahjoniemen luokse. Mukana olivat Miran 12-vuotiaat kaksoset Linda ja Lauri Toivonen, helsinkiläinen testaaja Ilkka Kröger sekä vantaalainen testaaja Anette Vuori ja hänen 11-vuotias poikansa Tommi Niemi.

Neljä laitetta, iso hintahaarukka

Hiilihapotuslaitteet valittiin suurimpien maahantuojien valikoimista.

´

Kuvan testituotteet vasemmalta oikealle:

Sodastream Crystal: Sodastreamin valikoimissa on kaksi lasipulloilla varustettua laitetta. Testiin otettiin niistä halvempi malli Crystal.
Aqvia Balance: Balance on vuoden 2012 uutuusmalli. Muovirungon takia se on halvempi kuin Aqvian teräsrunkoinen Exclusive.
OBH Nordica SodaMaster Gazelle: Tämä on vähitellen markkinoilta poistuva malli. Se pääsi silti testiin mukaan, koska korvaava malli tulee tilalle vasta keväällä 2013.
Sodastream Jet: Markkinajohtaja Sodastreamin Jet on paljon myyty perusmalli.

Kolmen testilaitteen ohjehinnat olivat lähellä toisiaan, mutta lasipulloinen Sodastream Crystal oli muita kaksi kertaa kalliimpi.

Yhteenveto laitteiden ominaisuuksista löytyy jutun lopusta.

Kalliit makutiivisteet

Testaajat kokeilivat myös Sodastreamin ja Aqvian maku-uutteita eli tiivisteitä. Joukossa oli erilaisia limuja, trendikkäitä makuvesi-uutteita sekä alkoholittomia siidereitä. Makuja ei hiihihapoteta, vaan ne lisätään valmiiseen kuplaveteen.

Maut kiinnostivat testaajaperheissä lähinnä lapsia. Lapset erottivatkin sokkotestissä, mikä kolmesta juomasta oli kaupan Coca-Colaa ja mitkä olivat Sodastreamin eri kolamakuja. Kaupan juoma todettiin parhaaksi…

Maku-uutteet ovat melko kalliita. Halvemmalla pääsee käyttämällä tavallisia mehutiivisteitä.

Laitteiden kaasupullon täyttäminen maksaa aina kympin verran. Kaasupullot täytetään Ruotsissa (Sodastream) tai Saksassa (Agan Aqvia).

Jos hintoja vertaillaan, hiilihapotuslaitteella tehdyt juomat maksavat suunnilleen saman verran kuin kaupan edullisimmat vissyt tai limut.

Kesän kokemuksia

Kolmella kovaa tiesi käteviä vinkkejä laitteiden käyttöön.

- Yhdellä muovipullolla ei pärjää, vaan on hyvä hankkia saman tien varapullo tai kaksi. Silloin yhtä pulloa voi aina pitää jääkapissa, Mira Ahjoniemi neuvoo.

Ilkka Kröger huomasi, että veden lämpötilalla ei sinänsä vaikuta laitteiden toimintaan. Kuplia syntyy hyvin myös hanakylmään veteen. Mutta jääkaappikylmä vesi on Ilkan mukaan ehdottomasti parempaa.

- Muista kaataa maku- ja mehutiivisteet kuplaveden sekaan hitaasti. Muuten juoma saattaa kuohahtaa yli. Sitten keittiössä onkin siivottavaa, Anette Vuori naurahtaa.

Testitulokset

Hiilihapotuslaitteet Pisteet (1-5) Hinta
Sodastream Jet 3,9 69 e
Sodastream Crystal 3,8 169 e
Aqvia Balance 3,3 89 e
OBH Nordica SodaMaster 2,6 79,90 e

Testilaitteiden plussat ja miinukset

Sodastream Jet

- ovh: 69,00 e (2012)
- vesipullon koko: 1 litra (löytyy myös 0,5 litran pulloja)
- väri: musta tai valkoinen
- valmistusmaa: vaihtelee, pääosa Kiinasta, tehtaat myös Israelissa ja Hollannissa
- maahantuoja: Empire Finland

Plussaa:
+ testin matalin laite, mahtuu hyvin keittiön ”välitilaan”
+ testin helppokäyttöisin
+ testin halvin (ovh)
+ veden täyttörajan merkki näkyy hyvin

Miinusta:
- pienillä käsillä vesipulloa on hankala pyörittää kiinni
- testin kovaäänisin
- pullon viimeistä käyttökuukautta ei kerrota pullossa suomeksi

Jälleenmyyjät ja tuotetiedot:
www.sodastream.fi

Sodastream Crystal

- ovh: 169,00 e (2012)
- vesipullon koko: 0,75 litraa
- väri: hopeanharmaa tai valkoinen
- valmistusmaa: vaihtelee, pääosa Kiinasta, tehtaat myös Israelissa ja Hollannissa
- maahantuoja: Empire Finland

Plussaa:
+ lasipullon tyylikkyys
+ lasipullot kestävät pitkään ja voi pestä koneessa
+ pakkauksessa kaksi pulloa (muissa laitteissa yksi muovipullo)
+ laite arvioitiin testin kestävimmäksi
+ pulloa ei tarvitse pyörittää kiinni

Miinusta:
- laitteen avaaminen on hankalaa
- vaatii selvästi korkeampaa tilaa kuin muut testin laitteet
- veden täyttörajan merkki näkyy huonosti
- testin kallein

Jälleenmyyjät ja tuotetiedot:
www.sodastream.fi

Aqvia Balance

- ovh: 89,00 e (2012)
- vesipullon koko: 1 litra
- väri: valkoinen
- valmistusmaa: Ruotsi (muovipullot Kiinasta)
- maahantuoja: Aga

Plussaa:
+ testin kapein laite
+ erilainen vesipullon lukitus kuin Sodastream Jetissä ja OBH Nordica SodaMaster Gazellessa: ei kierteitä, yksi naksautus riittää. Testaajien mielipiteet jakaantuivat: Jonkun mielestä lukitus oli helppokäyttöinen, toisen mielestä se vaati voimaa.

Miinusta:
- ks. edellä
- kaasupullon suojus hankala sulkea (pienet väkäset)
- vesipullo vuotaa, jos happoa haluaa tavallista enemmän
- vesipullon tekstit (täyttörajan merkki ja pullon viimeinen käyttökuukausi) kuluvat helposti pois

Jälleenmyyjät ja tuotetiedot:
myaga.fi/hiilihapotettu-vesi

OBH Nordica SodaMaster Gazelle

- ovh 79,90 e (ei sisällä kaasupulloa eli hintaan tulee 22-29 e lisää)
- vesipullon koko 1 litra
- väri: punainen tai valkoinen
- valmistusmaa: Kiina
- maahantuoja OBH Nordica
- kevään 2013 mallissa vesipullossa on bayonette-kiinnitys (ei kierteitä, yksi naksautus) ja kaasua on kevyempi painaa

Plussaa:
+ laite ja vesipullo tyylikkäitä
+ veden täyttörajan merkki näkyy hyvin

Miinusta:
- vesipullon kiinnitys on hankalaa, pitkä ”kaasunokka” kääntyy liian vähän
- kaasupullon kiinnitys on hankalaa, esim. laitteen pohjan lukkopainike saattaa jäädä auki
- vesipullon viimeinen käyttökuukausi ei pidä paikkaansa (asia kerrotaan pakkauksessa olevassa erillisessä lapussa)
- arvioitiin testin huonoiten kestäväksi
- pakkauksessa ei ole kaasupulloa mukana, toisin kuin muissa

www.obhnordica.fi

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.