Hyppää pääsisältöön

Laura Närhi yhteistyössä The Sounds -komistusten kanssa

Eilen 26. lokakuuta Tuhlari-albuminsa julkaissut Laura Närhi vieraili tänään Helsingin Musiikkimessuilla YleX:n haastattelussa.

Laura Närhi // Kuva: Tomi Mikola

- Tuntuu tosi kummalliselta. Oon vähän mustasukkainen siitä, että joku muukin saa nyt kuunnella mun uudet kappaleet, kun ne on mun. Tää tunne kestää aina pari päivää, Närhi kuvailee fiiliksiään.

Muusikko haluaisi, että ihmiset kuuntelisivat hänen albuminsa edes kerran alusta loppuun juuri siinä järjestyksessä kun hän on ajatellut.

- Sitä kokonaisuutta mietitään tosi tarkkaan, mutta nykyään ihmiset kuuntelevat levyjä esimerkiksi Spotifyn kautta mielivaltaisessa järjestyksessä, Närhi pahoittelee.

Tuhlari-levyltä löytyy myös nimekkäitä vierailijoita, kuten melkein jokaiselta albumilta näinä päivinä. Siskoni-biisissä laulaa Erin ja The Sounds -komistukset Felix Rodriguez ja Jesper Anderberg ovat tehneet albumille kappaleet Onnellinen ja Varjo.

- Albumin tuottaja Matti Mikkola tunsi ne ja kysyi mukaan tekemään levyä, Närhi kertoo The Sounds -yhteistyöstä.

Mikkola saa Närheltä runsaasti kehuja.

- Yhteistyö on tosi hedelmällistä, koska Matti on niin lahjakas ja rohkea tuottaja. Siltä tulee kaikki kreiseimmät ideat, laulajatar päättää.

Lähteet: YleX