Hyppää pääsisältöön

Halloween on Suomessa uusi tulokas vanhalla juhlapaikalla

Kalmanhohkaisella syksyn ja talven taitteen juhlalla on monta nimeä ja pitkät juuret. Suomessa juhla tunnetaan parhaiten sen amerikkalaisessa asussa, halloweenina.

Ajatus kerran vuodessa tapahtuvasta tämän maailman ja henkimaailman rajojen katoamisesta esiintyy usean kansan mytologiassa. Euroopassa vainajia muistivat etenkin roomalaiset sekä keltit, ja moni piirre heidän juhlistaan on nähtävissä vielä tänäänkin.

Kelttien uskomuksen mukaan yhteys tuonpuoleiseen maailmaan oli mahdollista juuri silloin, kun luontokin kuihtui ja kuoli. Uskottiin, että henget tuolloin saattavat houkutella ihmisiä mukaansa. Tämän estämiseksi alettiin polttaa kokkoja.

Suomessa vastaava juhla oli sadonkorjuun aikaan vietetty kekri. Tuolloin vainajille asetettiin tarjolle juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa.

Kristinuskon myötä tämäkin pakanallinen juhla korvattiin aiheeseen sopivalla kristillisellä juhlalla. Päivä pyhitettiin marttyyreille: aiemmin toukokuun 13:ntena vietettyä juhlapäivää alettiin viettää marraskuun ensimmäisenä 700-luvulla. Tapa vakiintui seuraavalla vuosisadalla. Näin muodostuneesta pyhäinpäivästä huolimatta pakanalliset piirteet pitivät kutinsa kansan parissa. Juhlinta siirtyi pyhäinpäivän aattoon, englanniksi All Hallows' Eveen (31.10.).

Samassa yhteydessä juhla sai uusia osallistujia ns. pimeältä puolelta. Kristinuskon mukaan vainajien oli odotettava tuomiopäivää kaikessa rauhassa haudoissaan eikä vierailla sieltä entisillä asuinsijoillaan. Niinpä vainajien liikkumisen sanottiin olevan paholaisen töitä. Pirun lisäksi juhliin pääsivät nyt mukaan myös noidat, mustat kissat, lepakot ja muut pahojen voimien edustajat.

Yhdysvaltoihin juhla päätyi 1800-luvulla irlantilaissiirtolaisten mukana ja sai siellä kyytipojakseen aimo ripauksen karnevaalihenkeä.


Halloween on Yhdysvalloissa nykyisin suosituin juhla joulun jälkeen. Katolinen kirkko ei kuitenkaan edelleenkään ole katsonut halloweenin viettoa suopeasti. Myös ortodoksinen kirkko vieroksuu juhlaa sen sisältämän pakanallisen aineksen vuoksi.

1990-luvulla halloween rantautui amerikkalaisten elokuvien ja tv-sarjojen myötä myös suomalaisiin päiväkoteihin ja kouluihin. Karkki tai kepponen -tapa kiertää ovelta ovelle ei kuitenkaan yleistynyt, vaikka suomalaiset siihen olisivatkin jo tottuneet virpomisperinteen ansiosta. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa halloween on leimallisesti lasten ja nuorten juhla, eivätkä tutkijat odota sen laajenevan koko kansan juhlaksi.

Suomen on aika ajoin sanottu olevan Euroopan amerikkalaisin maa. Suomalaisten vahva halu omaksua juuri amerikkalaisia tapoja ihmetytti myös maassamme 1990-luvulla työskennellyttä Yhdysvaltain suurlähettilästä. "En ole koskaan kuullut, että kukaan arvostelisi amerikkalaista kulttuuria tai elämäntapaa. Kukaan ei ole koskaan sanonut, että McDonalds on kulttuuri-imperialismia tai että televisiossa esitetään liikaa amerikkalaisia sarjoja."

Halloweenille on etsitty suomenkielistä vastinetta. Sellaiseksi on ehdotettu ainakin sanoja marrasyö, hallainyö, kurpitsajuhla, kekrijuhla tai haamuaatto.

Lue lisää:

Selkäpiitä karmivia kauhuääniä

Halloween-tunnelmaan voi virittyä Ylen arkiston kauhutehosteiden parissa. Uskallatko kuunnella kummituksia, kahleiden kalinaa, karjuntaa ja tuskanhuutoja, hullua naurua tai suden ulvontaa?

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto