Hyppää pääsisältöön

Nainen Wahlroosin takana

Björn Wahlroos
Björn Wahlroos Kuva: Yle björn wahlroos

Björn Wahlroos on Suomen talouselämän tärkein vallankäyttäjä. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana ruotsalais-suomalaisessa suurpankissa Nordeassa, vakuutusyhtiö Sammossa ja metsäjätti UPM:ssä.

Wahlroos tunnetaan värikkäistä lausunnoistaan. Hän ihmettelee työttömyyskorvauksia, vaatii veroja alas, ylistää Yhdysvaltoja ja arvostelee demokratiaa.

MOT kertoo maanantaina, mistä Wahlroosin ajatukset kumpuavat. Yhdysvaltalaistunut venäläinen kirjailija ja filosofi Ayn Rand on wahlroosilaisen ajattelun tärkeimpiä kulmakiviä.

Randin kehittämän moraalifilosofian ydinkohta koskee altruismia eli epäitsekkyyttä tai uhrautuvuutta. Randin mielestä altruismi on väärin ja merkki pahuudesta. "Hyvinvointivaltio on taloudellisesti tuhoisa ja moraalisesti väärin", sanoo Kaliforniassa toimivan Ayn Rand -instituutin pääideologi Onkar Ghate MOT:lle.

Randin ajatukset vaikuttavat voimakkaasti Yhdysvaltain laitaoikeistoon. "Randiin on kiinnitettävä huomiota, jos haluaa tietää, mitä nyky-Amerikassa tapahtuu. Hän on ehdottoman keskeinen hahmo, jos haluaa ymmärtää konservatiivisen liikkeen kehitystä viime vuosikymmeninä", Stanfordin yliopiston apulaisprofessori Jennifer Burns sanoo.

Haastattelut

  • Jeff Britting, intendentti, Ayn Rand -instituutti
  • Onkar Ghate, varapääjohtaja, Ayn Rand -instituutti
  • Jennifer Burns, apulaisprofessori, Stanfordin yliopisto
  • Anu Seppälä, johtaja, Ayn Rand -instituutti
  • Panu Raatikainen, yliopistonlehtori (teor. filosofia), Helsingin yliopisto
  • Jukka Keitele, tietokirjailija-kolumnisti

Linkit