Hyppää pääsisältöön

Hesarilaiset avaavat ovet koteihinsa ja elämäntarinoihinsa

"Arvojen markkinoilla" on kuin vuoden 1989 elävä sisustuslehti, joka kurkistaa helsinginkatulaisten koteihin. Mikä on kodin merkitys eläkeläiselle ja hyvin toimeentulevalle pariskunnalle? Entä mitä elämästään ja arvoistaan kertovat raskaana oleva nainen, alkoholismista uskon avulla parantunut mies sekä taksikuski?

Dokumentissa vieraillaan helsinginkatulaisten kodeissa ja kuullaan heidän mietteitään Kalliossa asumisesta. Äänessä on hyvin toisistaan poikkeava joukko, ja kaikilla on kerrottavinaan aivan erilainen tarina elämästä.

Eläkeläisnainen Helvi Isrikki tuli Kallioon 50-vuotiaana töiden perässä. Nyt hän ei muuttaisi enää pois Kalliosta, sillä apteekit ovat lähellä ja ambulanssinkin saa nopeasti.

Leena Rinkinen asuu varsin hulppeasti ja muistelee aikaa, kun hänellä oli vain pieni keittokomero. Nyt ajat ovat muuttuneet.

Valtavien vaatekasojen keskellä UFF:llä työskentelevä Katri Kostiainen kehuu työnsä idealismia, mutta huomauttaa myös tietystä kapeakatseisuudesta:

”Yhtäkkiä ei nähdäkään sitten Helsinginkadun köyhiä”, hän sanoo.

Kostiainen ei haluaisi omistaa esimerkiksi asuntoa, sillä se tekisi hänet vaivautuneeksi.

”Mulla on helpottunut olo, kun mulla ei ole omaisuutta.”

Dokumentin alussa raskaana oleva Minna Valtonen. Myöhemmin pääsemme näkemään hänen kuulumisiaan, kun tytär Veera on syntynyt. Ahti Valtonen suhtautuu omistamiseen hyvin runollisesti: kaikki on lainassa, myös hänen tyttärensä.

Viimeisen päälle sisustettujen kotien lisäksi vieraillaan Kalevi Moision tukiasunnossa. Moisio on parantunut alkoholismista uskon avulla ja sanoo, että tukiasunto on hänelle lähinnä kotia muistuttava paikka, missä hän on viime aikoina asunut.

Teksti: Sonja Fogelholm