Hyppää pääsisältöön

Maapallo – maailman rikkain kerjäläinen

Uutiskuvista koostettu ohjelma tarkastelee runollisesti hyvinvoinnin ja nälänhädän pilkkomaa maailmaa, jossa epätasaisesti jakautuneet luonnonvarat ajavat ihmiset hyvään sekä pahaan, yhteistyöhön että sotiin.

"Ikuisen pakkasen hallitsemia mahtavia jäätiköitä kuumuuden autioittamia erämaita vailla lähes kaikkea elollista. Toisaalla taas yltäkylläisen reheviä sademetsiä, viljavia tasankoja ja malmirikkaita maakerrostumia. Kaiken tämän ympärillä suolaista merivettä yhdeksän kymmenesosaa koko maapallon pinta-alasta. Luonto on sijoittanut maapallon luonnonvarat varsin epätasaisesti ja hajalleen. Raaka-aineet ja teollisuustuotteet ja niiden tarvitsijat ovat aina olleet kaukana toisistaan.

Maailmankaupan virrat eivät sen vuoksi kulje suoraan vaan mutkitellen yli esteiden, joita valtiolliset, uskonnolliset ja kielelliset, rodulliset ja poliittiset asenteet muodostavat. Kärjistetysti voidaan sanoa, että tämäkin on taloudellista toimintaa. Sota on politiikan jatkamista siitä mihin diplomatian keinot loppuvat.

Kateus ja suurisuuntaiset valtapyrkimykset ovat lukemattomissa sodissa kohdistuneet juuri luonnon rikkauksiin. Maapallon epätasaisesti jakaantuneet luonnonvarat ovat synnyttäneet paitsi kansainvälisen kaupan myös lukuisia kriisejä, joissa diplomatian keinot eivät ole riittäneet.

Taloudellisen tyytymättömyyden ja sotaisuuden suhde ei ole kuitenkaan selvä. Hyvin köyhät valtiot yrittävät yleensä pysyä erossa sodista kun taas eniten sotia käyneet maat kuuluvat maailman rikkaimpiin valtioihin.

Ravinnon määrää ei voi suoraan lisätä teollista tietä. Aineellinen hyvinvointi edellyttää myös henkistä kypsyyttä ja demokratiaa. Kaikki mitä syömme on luonnosta peräisin. Setelit ja almut auttavat vain tilapäisesti. Ainoa tie on jouduttaa henkistä kehitystä. Rajariitojen asemesta olisi ryhdyttävä totaaliseen sotaan tietämättömyyttä vastaan."

Ohjelma on koottu Ylen arkistomateriaaleista ja se on todennäköisesti ensimmäinen kokonaan arkistomateriaaleista tehty suomalainen tv-ohjelma. Televisiossa se esitettiin syksyllä 1966. Ohjelman on tuottanut Martti Nukarinen ja leikannut Sepi Niemi. Artikkelin teksti on ingressiä lukuunottamatta lainausta ohjelman selostuksesta.

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto