Heidi Sommar
Yle
Vuonna 2006 Sotkamoon oli suunnitteilla Suomen suurin kaivos, Talvivaaran nikkelikaivos. Hanke herätti jo silloin keskustelua ympäristövaikutuksista. Kaivostoiminnan alettua Talvivaara on ollut tasaiseen tahtiin otsikoissa ympäristöongelmiensa vuoksi.
Talvivaaran alueella oli Euroopan suurin hyödyntämätön sulfidinen nikkeliesiintymä, josta laskettiin saatavaksi 30 000 tonnia nikkeliä vuodessa, joka olisi lähes 3 % maailman vuosittaisesta nikkelin tarpeesta. Esiintymästä tiedettiin jo 1960-luvulla, mutta vasta liuotusmenetelmien kehittymisen myötä 2000-luvulla sen hyödyntäminen tuli mahdolliseksi. Kaivosoikeudet olivat Outokumpu Oy:lla, jolta yrityksen entinen työntekijä, kaivostoimintaan perehtynyt Pekka Perä ne osti vuonna 2003 uskoen saavansa toiminnasta kannattavan. Kolme vuotta myöhemmin kaivosta ryhdyttiin rakentamaan ja hanketta seurattiin tiiviisti mediassa.
Pallo hallussa -ohjelmassa vuodelta 2006 kysyttiin jyräävätkö taloudelliset arvot paikallisten asukkaiden etujen yli ja onnistutaanko Talvivaaran kaivos toteuttamaan siten, etteivät lähivesistöt pilaannu lopullisesti. Kaivoksesta tiedettiin syntyvän erittäin paljon sivukiveä, joka on rikkipitoista, happoa muodostavaa, malmia. Jos sijoituspaikan pohjan tiiviydestä ei huolehdittaisi kunnolla, valumavesien mukana pääsisi happamia ja raskasmetallipitoisia vesiä vesistöön. Monet muutkin kaivostoiminnan jätejakeet olivat ongelmajätteiksi luokiteltavia ja niille tarvittiin pohjantiiveysvaatimukset täyttävä loppusijoituspaikka. Ohjelmassa haastateltu Sotkamolainen Veijo Suutari oli yksi monista asukkaista, jotka hanketta vastustivat. Hän uskoi, etteivät viranomaiset pystyisi valvomaan hanketta aukottomasti.
A-zoomissa kysyttiin vuonna 2007 onko valtava nikkelikaivos Kainuun pelastaja vai erämaan tuho ja minne sen rikkaudet menevät, tuoko se vaurautta Korpikyliin vai Westendiin. Vasemmistoliittolainen kansanedustaja Merja Kyllönen Suomussalmelta näki Talvivaaran hankkeen erittäin tärkeänä Kainuulle, sillä se toisi alueelle kaivattuja työpaikkoja.
Vuonna 2010 kohistiin Talvivaaran uraanihankkeesta. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö ilmoitti helmikuussa suunnittelevansa uraanin talteenottoa sivutuotteena. Aiemmin uraani oli laskettu prosessisakkojen mukana kipsisakka-altaaseen.
Käytönnössä mitä me tehdään on, että me lisätään meidän tehtaaseen yks palikka lisää.
Toimitusjohtaja Pekka Perä esitteli hanketta saaden sen kuulostamaan hyvin yksinkertaiselta. Uraania kun syntyi joka tapauksessa sivutuotteena. "Käytönnössä mitä me tehdään on, että me lisätään meidän tehtaaseen yks palikka lisää", Perä toteaa tiedotustilaisuudessa. Uraanihanketta käsiteltiin myös A-studiossa ja A-plussassa.
Maaliskuussa 2010 uutisoitiin kaivosalueella sattuneesta vuodosta, joka sisälsi pieniä määriä uraania. Samana vuonna otsikoissa oli myös silloisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen perheen Talvivaara-osakkeiden omistukset.
Prismassa esiteltiin mikrobien avulla tapahtuvaa bioliuotusmenetelmää, jota käytetään nykyään muun muassa kullan ja kuparin tuotantoon. Menetelmä on ympäristöystävällisempi ja teknologialtaan halvempi kuin perinteiset rikastustekniikat. Talvivaarassa mikrobien avulla tapahtuvaa bioliotusta käytettiin ainoana maailmassa nikkelin erottamiseen.
Marraskuussa 2012 tapahtuneen vuodon yhteydessä kipsisakka-altaiden uraania ilmoitettiin kulkeutuneen veden mukana kilometrien päähän sakka-altaista.
