Hyppää pääsisältöön

Tutkija: Musiikin merkitys ihmisille on hirvittävän suuri

Musiikki kulkee nykyisin digitaalisessa muodossa mukanamme kaikkialle, mutta miksi musiikin merkitys meille on niin suuri?

rock/kuvituskuva // Kuva: EPA/BALAZS MOHAI

Sydänsuruissa kieriskellessä kuunnellaan raastavia rakkaustarinatulkintoja, äkäpäissään pistetään soimaan vihaista tykitystä ja hyväntuulisiin tunnelmiin sopii parhaiten letkeä menomusa. Tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy sopiva biisi, osuvaa lyriikkaa ja mukaansatempaava biitti. Nykyteknologia on mahdollistanut sen, että saamme musiikin kulkemaan mukanamme vaivattomasti kaikkialle, ja kaikkialla sitä kuunnellaankin.

Yle Uutiset haastatteli tutkija Suvi Saarikalliota, joka on selvittänyt, miksi musiikki on niin merkittävässä asemassa nykyihmisen elämässä.

- Musiikki tavoittaa tunnetiloja ja antaa elämyksiä. Se on yhdistävä voima eli myös musiikin sosiaalinen puoli on tärkeä: se että kuuluu kaveripiiriin. Lisäksi musiikki antaa eväitä pohtia, kuka itse on ja muita maailmankuvallisia asioita.

Tunteet liitetään vahvasti musiikkiin. Saarikallio perehtyi väitöskirjassaan siihen, miten musiikkia käytetään tunteiden säätelyn välineenä.

- Musiikin avulla voidaan purkaa pahaa oloa, pitää hyvää mieltä yllä tai käydä erilaisia tunnekokemuksia läpi, Saarikallio sanoo.

Saarikallion mukaan musiikki on erityisesti tytöille keino käsitellä tunteita, kun taas pojille musiikki on enemmänkin hyvän fiiliksen hakemista ja eräänlainen tapa tuoda ilmi omaa identiteettiään.

Saarikallio kuitenkin tuumaa, että esimerkiksi masentuneelle nuorelle musiikki ei välttämättä toimi tunteiden käsittelyn keinona, sillä silloin musiikki saattaa jopa vahvistaa ikäviä tunteita.

Musiikki antaa voimaa, ja usein tuntuu, että kuunneltu kappale osuu suoraan ytimeen.

- Me voidaan kuulla musiikissa juuri se, mitä sillä hetkellä tarviikin kuulla, Saarikallio selittää.

Lähteet: Yle Uutiset