Pekka Sauri vierailee Elävän arkiston blogissa ja kertoo Yölinjalla-ohjelman vaiheista.
Marraskuun lopulla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun viimeinen Yölinjalla-ohjelma lähetettiin Radio Suomessa. Vuosikymmen on hyvin pitkä aika. Siksi hämmästyttää, kuinka ihmiset tulevat edelleen kommentoimaan ohjelmaa. Viime keväänä joku pysäytti Aleksilla ja pyyteli anteeksi, ettei ollut ”viime aikoina” ehtinyt Yölinjaa kuuntelemaan. Ilmeisesti ohjelmalla oli kuulijoilleen jotakin merkitystä.
Yölinjan ajatus oli yksinkertainen. Erilaisissa kriisitilanteessa pinnistelevät suomalaiset soittivat suoraan lähetykseen ja kertoivat tarinansa, jota muut kuulijat sitten kommentoivat. Jos soittaja halusi konkreettisia neuvoja ja ohjeita, yritin parhaani mukaan niitä antaa. Oletin ja toivoin, että kuulijoiden joukossa oli ihmisiä, jotka tunnistivat soittajien kertomuksissa jotakin omasta elämäntilanteestaan ja ehkä saivat tästä epäsuoraa helpotusta. Vähintäänkin kuulijat huomasivat, ettei kukaan ole oman ahdinkonsa kanssa yksin: aina jossakin on joku, joka on käynyt läpi samankaltaisia ongelmia tai on parastaikaa samankaltaisessa tilanteessa – ja kaikkiin ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisuja.
Yölinja-lähetykset alkoivat Radio Cityssä 1986 ja siirtyivät Yleisradioon talvella 1997. Yölinjaa lähetettiin siis kaikkiaan yli kuusitoista vuotta, ja suorassa lähetyksessä kuultiin yhteensä noin 12 500 keskustelua. Näiden vuosien aikana Suomi ja maailma kulkivat läpi monien suurten muutosten: Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi, Suomen talous putosi syvään lamaan ja suurtyöttömyyteen, Suomi liittyi ensin Euroopan unioniin ja sitten yhteisvaluuttaan, terroristit iskivät New Yorkin kaksoistorneihin ja niin edelleen. Ihmeen vähän nämä historian käänteet heijastuivat soittajien kertomuksissa, joista suurin osa käsitteli erilaisia riippuvuuksia – alkoholista, huumeista, seksistä, lähimmäisistä, rahapeleistä ja niin edelleen.
Asiallisten puhelujen ohella Yölinjalla kuultiin tietysti myös huijauksia ja pilapuheluita. Alkuun olin niistä kiusaantunut ja ehkä vähän loukkaantunutkin, kun vakavaksi tarkoitettua foorumia käytettiin koulupoikahuumoriin. Vuosien mittaan opin ajattelemaan, että pilasoitotkin olivat osa suomalaista todellisuutta. Eikä niitä loppujen lopuksi ylenmäärin lähetyksissä kuultu. Riipaisevaa kyllä nimenomaan ns. hauskat puhelut pyörivät edelleen YouTubessa. Erityisesti Yölinjan kruunaamaton kuningas ja kuulemma jo vuosia sitten kuollut rovaniemeläinen Klunssila näyttää nousseen kansakunnan Hall of Fameen.
Vastaantulijat kyselevät edelleen, olisinko valmis aloittamaan Yölinjan uudelleen. Tällaiselle ohjelmalle olisi epäilemättä kysyntää, mutta minä olen jo kiintiöni valvonut punaisen lähetysvalon silmän alla. Kiitos luottamuksesta.
Kuuntele Elävässä arkistossa: Yölinjalla Pekka Sauri
