Hyppää pääsisältöön

Tummanpuhuvan elokuvallista elektroa Suomen pätevimmältä kaksikolta

YleX:n Viikon albumina soi Sin Cos Tan -yhtyeen omaa nimeään kantava debyyttilevy.

Sin Cos Tan // Kuva: Juhani Kenttämaa

Sin Cos Tan soi Viikon albumina - kuuntele koko levy ennakkoon

Geometriasta nimensä napannut elektropopbändi Sin Cos Tan koostuu Jori Hulkkosesta sekä Villa Nahin Juho Paalosmaasta. Suomielektron suurlähettiläs aloitti yhteistyön Juhon kanssa tuottamalla Villa Nahin debyyttialbumia, sekä ottamalla kaksikon vastavuoroisesti mukaan omille kappaleilleen. Sen jälkeen idea omasta itsenäisestä projektista olikin jo kypsä.

- Meillä oli vuoden alusta sopivasti aikaa ja intoa kokeilla jotain uutta uuden yhteistyön merkeissä, ja katsoa mihin se johtaa. Parin viikonloppusession jälkeen kasassa oli jo lähes albumillinen julkaisukelpoista materiaalia, Jori kertoo Sin Cos Tanin lähtökohdista, johon Juho jatkaa:

- Omien demojeni sekä aikaisemman yhteistyön pohjalta huomattiin, että yhteinen linjamme on hyvin nokturnaalinen, ja lopputulos kuulostaakin siltä, kuin ajaisi yöllisellä maantiellä.

Musiikillisesti kaksikko liikkuu Sin Cos Tanilla totuttua tummemmissa vesissä kuulostaen Depeche Moden, David Bowien sekä Kraftwerkin jälkeläisiltä, joiden maailmaan liittyy elokuvallista tulevaisuuden dystopiaa.

- Käytimme välillä elokuvallista sanastoa ja referenssejä enemmän kuin musiikillisia. David Fincherin Girl with a Dragon Tattoo synkän lumisine maisemineen sai minut samaistumaan albumin tunnelmaan, kun palasin äänityssesioista ja katselin ohitse lipuvaa maisemaa junan ikkunasta, Juho tunnelmoi kuvallista korrelaatiota levylle.

Kaksikolla on selkeä tavoite suunnata ulkomaille, sillä siellä Sin Cos Tanin tyyliselle musiikille on otollisemmat markkinat, ja vastakaikua sekä kiinnostusta on tullut kiitettävästi jo ennen debyyttialbumin julkaisua. Tästäkin syystä Sin Cos Tan on parivaljakolle ykkösprioriteetti.

- Julkaisun jälkeen ajattelimme keikkailun ja promootion lisäksi aloittaa myös uuden materiaalin työstämisen. Päätimme alusta alkaen, että tämä ei ole mikään sivuprojekti, vaan jatkuvuuteen tähtäävä bändi. Päinvastoin kuin moni voisi kuvitella, Sin Cos Tan antaa myös lisävirtaa sekä Villa Nahin että Jori Hulkkosen soolomateriaalin työstämiseen, Juho ja Jori myöntävät.

Jorin ja Juhon kertomuksia Sin Cos Tan -levystä voi kuunnella kuluvan viikon ajan Uuden musiikin aamu- ja iltavuorossa.

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.