Hyppää pääsisältöön

Tutkija: Vessanistuin on yksi kotisi puhtaimmista pinnoista

Vessanistuimella on huono maine – sitä pidetään usein keskivertotalouden likaisimpana esineenä. Tutkijoiden mukaan pahemmat bakteerit löytyvät kodeistamme yllättävämmistä paikoista.

Vessapaperia // Kuva: EPA

Kukaan tuskin pilkkoisi vihanneksiaan vessanistumella, mutta syytä saattaisi olla. Amerikkalaisen Arizonan yliopiston tutkija professori Chuck Gerba on tutkinut, millä tavoin bakteerit kulkeutuvat kotitalouksissa. Hän on selvittänyt asiaa ottamalla näytteitä kodeista löytyvistä esineistä ja tutkimalla, kuinka paljon ja minkä lajikkeen bakteereja näytteistä kehittyy. Gerba keskittyi erityisesti kolibakteerin ja stafylokokin tutkimiseen.

Gerban tutkimuksen mukaan keskivertovessainstuimessa on neliösentillä parikymmentä bakteeria.

-Harva esine kodissamme on puhtaampi kuin vessanistuin, kun kyse on bakteereista, Gerba sanoo.

Gerban tutkimuksen perusteella meidän pitäisi olla enemmän huolissamme muiden kotiemme tavaroiden puhtaudesta.

- Leikkuulaudassa saattaa olla 200 kertaa enemmän bakteereja kuin vessanistuimessa, Gerba jatkaa.

Gerba itse saattaisi käyttää vihanneksien pilkkomisalustana leikkuulaudan sijaan vessanistuinta.

- Se vaikuttaisi turvallisemmalta paikalta. En välttämättä suosittelisi sitä, mutta ehkä ihmisten pitäisi olla yhtä huolissaan leikkuulautojensa kuin vessanistuimien puhtaudesta, Gerba sanoo.

Lähteet: BBC News Magazine