Hyppää pääsisältöön

Dilemmiä (ja polylemmiä) arjen piirissä

 

”A C, B C, A B, joten C” kun (C = itseä ottaa päähän)

Arjen kirousten kirjo manifestoituu edessämme monin mielenkiintoisin, mutta säkenöivän rasittavin ilmentymin, ollen eräs suosittu muoto heistä ns. di- tai polylemma.

Vain mielikuvitus on rajana sille, millaisin perkelyyksin meitä toistuvasti koetellaan, ja millaiseen pukuun arjen -lemmat pukeutuvat.

 

Lautasettoma

Luulisi, että suoraan kattilasta syömä on yksiselitteisesti helpotus, vähenneen tiskimäärän kiistattomassa muodossa.  Kuin ei tarvitse lautasta.

Mutta ei!

Jos syö suoraan kattilasta, niin kylläkin säästyy lautanen likaantumasta - mutta kattilan reuna painaa tosi ikävästi otsaa ja leuanalusta,  viimeistään silloin, kun syöpi niitä ruoan loppuja sieltä kattilan aivan pohjalta, ja jos otsa- ja leuanaluskipua välttääkseen ei syö suoraan kattilasta niin likautuu lautanen ja ruokailuvälineet, eli heti tulee enemmän tiskeä. Aina riesana joko jompi tai kumpi!

 

”Heisenbergin” kyntämis-ongelma, jos ei ole itse(llä) neurokirurgi(a käytettävissä)

Kun haluaa terve ihminen, että on vastaleikatut, yhtä pitkät kynnet, niin on täysin mahdotonta ei-neurokirurgeille ja neurokirurgien ei-tuttaville se!

Sormien kynnet eivät kasva keskenään samaa vauhtia ihmisellä, vaan pidempien sormien kynnet kasvavat nopeammin kuin eivät kasva lyhempien.

Lisäksi, jos ihminen ei ole neurokirurgi (ja monet eivät ole), niin ei mitenkään osaa kynsileikkurilla leikata toista kynteä millin kymmenesosaa pidemmäksi tai lyhemmäksi kuin viereisen sormen kynteä, ja seuraavaa taas vielä lyhemmäksi (tai pidemmäksi) aina sormen pituuden, ts. kyntten kasvuvauhdin mukaan.

Siksi, jos haluaa että kummassakin kädessä on viisi yhtä pitkää kynteä, ja arkitumpelon maallikkotaidoilla käytettynä leikkuri leikkaa joka kynnestä aina kutakuinkin samankokoisen palan, pitäisi eri sormien kynsiä leikata eri päivinä, jotta kynsistä tulisi yhtä pitkät.

Mutta kun terve ihminen tietenkin haluaa, että kaikki kynnet tuntuvat yhtä tuoreesti tai yhtä ei-tuoreesti leikatuilta, niin sitä ajatellen kaikki kynnet pitäisikin leikata samana päivänä.

Jos siis ei ole neurokirurgi tai sellaisen tuttu tai asiakas, niin ei koskaan saa joko yhtä pitkiä kynsiä, tai yhtä tuoretta leikkaustunnetta kaikkiin kynsiin. Vaan koko ajan kiusaa mieleä että väistämättömästi on kynsissä eripituis- tai leikkauksen eriaikaistunne! 24/7 !!

 

Toisem puuro

Jos on jollain ruokaa suupielessä, niin se on kyllä paha.

Ajatellaan että se joku on vaikka teidän pomonne.

Tai Englannin kuningatar (Elizabeth II, o.s. nykyään kait Windsor (suvun alkup. saksankielinen nimi ennen v. 1917 tiettävästi Saxe-Coburg-Gotha), joka on naimisissa Philip Mountbattenin kanssa (Mountbatten on muistaakseni vapaahko käännös alkuperäisestä saksankielinen nimestä Battenberg, aivan kuten tampio on vapaahko käännös sanasta dork tai meathead).

Kuitenkin, ajatellaan että pomo tai Englannin kuningatar on sanomaisillaan teille jotain.

Ja samassa huomaatte, että sillä on puuroa suupielessä. Ja heti se alkaa rassata mieltä - ei voi keskittyä mihinkään, kun vain miettii sitä puuroa sen suupielessä.

Niin jos odottaa, että se sanoo asiansa, ja sitten sanoo sille että ”Sulla on suupielessä puuroa.” niin se ajattelee, ettet ole kuunnellut ja keskittynyt yhtään ja se miettii vihaisena, että miksi se ei heti sanonut siitä, vaan antoi puhua tässä puurot naamassa iät ja ajat!

Ja tottahan se onkin, kun on vain miettinyt sitä puuroa ja siitä sanomista että kohta sanon. Ja ottaa päähän, kun saa syyt niskoilleen ei-kuuntelusta, vaikka sen suupielessähän se puuro oli!

Mutta jos tekeekin niin, että kun pomo tai Englannin kuningatar aikoo sanoa jotain, niin ennen kuin se edes saa suunsa auki, nostaa kämmenen pystyyn ja sanoo sille ”Toijala! Hold your horses, woman! - ennen kuin jatkat niin haluan sanoa tärkeän asian. Sulla on suupielessä puuroa, tuossa noin!” - niin se pitää itseä, että epäkohtelias, kun keskeyttää jo ennen kuin toinen on edes aloittanut. Ja itseä ottaa päähän kun saa syyt niskoilleen, vaikka edelleen se puuro ei ole itsen suupielessä, vaan toisen, eli kaikki on sen itsen syy.

Ja jos pomo tai Englannin kuningatar aikoo sanoa jotain puuro suupielessä, etkä kommentoi sitä mitenkään, niin koko ajan sen puhuessa itseä harmittaa ja mietityttää se puuro ja näkee se puhujakin kyllä että tuo miettii muuta, ja jos se kysyy sitten että mitä mietit ja sanoo että ”sitä kun sulla on puuroa naamassa”, niin se ajattelee että hullu, eikö se  yhtään mieti sitä mitä selitän! Jostain puuroista tilittää vaan.

Ja jos taas sanoo sen kysyessä miettimisistä, että ”enpä mitään” niin se ajattelee ettei tuo viitsi edes kuunnella kun selvästi tuo on ihan muissa maailmoissa mutta salailee sitä mitä miettii - varmaan jotain juonia tai rivouksia! Ja itse alkaa murehtia sitä, että kunhan se näkee itsensä peilistä, se näkee puuron ja tajuaa että minäkin olen nähnyt sen, enkä sanonut siitä mitään ja se vihastuu.

Ja jos sen kysyessä sanookin että ”mietin yksinomaan vaan pelkästään sitä mitä just nyt selität” niin se näkee heti että tuo valehtelee, kerta sitähän punastuu kun on vain miettinyt puuroa eikä sitä asiaa, ja valhettelu punastutti kun väitti sille muuta päin puuroista naamaa ja tietenkin se huomaa sen ja haistaa palaneen käryä.

Ja itse tietää, että kun se pomo tai Englannin kuningatar sitten vessan peilistä aikanaan näkee että oli puuroa suupielessä, ja itse on visusti pitänyt turpansa kiinni siitä puuro-asiasta, niin tietää että peiliin katsoessaan se pomo tai Englannin kuningatar ”riemastuu” ja miettii vihassa että miksi se tyyppi ei sanonut mitään vaikka selvästi näki että mulla on puuroa suupielessä - ja itseä harmittaa kun tietää että itse on sen mielestä sanomaton paskiainen ja että se painaa mieleen että ”tämä kyllä kostetaan, hyisesti!”

Niin vaikka miten päin tekisit tai et tekisi niin päätyy omille niskille se harmi. Polylemma on se!

Kannattaisikin aina pitää mukana peiliä johon on tekstattu ”illistä peilille ja tarkista onko suupielessä ruokaa, hammasvälissä persiljia, nenäkarvoissa räkää tms ennen kuin puhut mulle,  - kiitos!” ja sitten pitää aivan ensimmäiseksi näyttää peiliä potentiaalisilla puhujille ennen keskustelun aloittamista ja kehottaa vielä ”tottele peilin ohjetta 3, 2, 1 - nyt!” että se ymmärtää ettet ole esittelemässä peiliä yleisesti, vaan että viesti on tarkoitettu hänelle(kin) välittömästi noudatettavaksi.

Mutta vaikka olisikin se peili aina muassaan, niin poly- ja dilemmiä on arkemme kätköissä vaanimassa tosi paljon muitakin.

Ikinä ei saa rauhaa niiltä kokonansa hän!

Ei edes nukkuessa!

Joskus viikonloppuaamuna haluaisi nukkua ja torkkua, mutta tulee keskisuuri virtsapakko hänelle. Ja ajattelee, että jos nousen ja käyn vessassa, niin herään ja virkistyn liikaa, eikä se autuas torkkuma enää jatku. Ja miettii, että jos ei käy vessassa, niin saattaa silti hyvinkin vielä vaipua syvempään horrokseen ja voikin torkkua.

Mutta sitten sitä jää ”kuuntelemaan” että tuleeko se horroksen syvenemä, vai tuleeko päinvastoin se lisääntyvä virtsapakko - ja sitten en voikaan rentoutua kuin kyttää ja miettii sitä, ja kun tahattomasti keskittyy siihen, niin tietenkin tuntuu se virtsahätä koko ajan kovemmalta, ja on pakko mennä vessaan - mutta kun menee, niin huomaa että ei se oikeasti kova hätä ollutkaan - mutta sen huomaaminen suututtaa niin paljon että vaikka menisi kipikapi takaisin sänkyyn (joka on sillä välin viilennyt ihanasta hautoma-pesästä muuksi) niin ei enää saa torkusta kiinni ja viikonlopun alun alku alkaa kiromielellä jo heti!

Sellainen on ihmisen osa.

(ja tekeekö valtio mitään? Ei tee!! Samppanja kyllä maistuu, mutta toisten vaivalle vain nauravat ne. Että Rähhäh! Hä-häääähä! (Snort!, Pier.)

 

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat