Hyppää pääsisältöön

Näistä syistä pelaaminen voi olla koukuttavaa – vanhempien kannattaa tutustua pelimaailmaan

Aleksi Delikouras on parikymppinen elokuvaohjaajaopiskelija, joka on tehnyt suosittuja Nörtti -lyhytelokuvia YouTubeen. Neljällä dokumentilla on jo yli miljoona katsojaa. Nuorukaista haastateltiin tänään Yle Puheella.

Aleksi Delikouras Helsingin kirjamessuilla 2012 // Kuva: Maria Rautio

Idea Nörtti-dokumenttiin lähti Delikourasin mukaan siitä, että hänen oli tehtävä mediadiplomi vakavasta yhteiskunnallisesta aiheesta.

- Minua kismitti siihen aikaan todella paljon se, että itse tykkäsin tehdä leffoja, käydä ulkona ja kokeilla kaikkea hauskaa. Kavereille soittaessa sai vastaukseksi ”ei pysty meil on lanit” tai ”ei pysty, pakko pelaa”. Mietin, että toiminta alkaa olla jo ongelma, koska olisi mahdollisuus ulkona kuvata leffaa tai tehdä jotain mielenkiintoista, mutta jäädäänkin vain sisälle pelaamaan, Delikouras kertoo.

Nuorukaisen mukaan voidaan puhua riippuvuudesta, jos normaalit asiat, kuten syöminen, jäävät tekemättä.

- Olen kuullut, että tosipelaajat eivät käy edes vessassa vaan hoitavat huoneessa sen homman. Siinä kohtaa voidaan jo puhua riippuvuudesta.

Aleksi Delikouras on myös kirjoittanut Nörtin elämästä Nörtti - New Game -kirjan, joka on Finlandia Junior -ehdokkaana. Delikourasin mukaan pelimaailmaan on helppo uppoutua.

- Pelit ovat niin mielenkiintoisia. Niissä pääsee kokeilemaan erilaisia maailmoja ja identiteettejä. Ne ovat siihen päälle vielä todella palkitsevia ja koukuttavia. Yleensä sitä kautta ihmiset uppoutuvat pelimaailmaan. Joillakin saattaa olla niin, että tosielämä on todella vilkasta ja tavallaan rentoudutaan pelin parissa. Esimerkiksi kirjassani oleva nörtti on sitten sellainen, ettei sen pelimaailman lisäksi ole mitään muuta sosiaalista elämää. Koulussa kiusataan, eikä arvosteta ja pelimaailmassa kaikki on hyvin ja saa sieltä arvostusta sekä ystäviä. Totta kai silloin ymmärtää, että siellä saattaakin viettää koko päivän.

Delikourasin näkemyksen mukaan suuri osa nykynuorista joko pelaa, viettää kaikki päivät Fabookissa tai selailee nettisivuja.

- Ei toisaalta voi syyttääkään, kun ulkona on kylmää ja rumaa, eikä voi tehdä oikein mitään. Kyllä se etenkin Suomessa on vakava ongelma, jos vertaa esimerkiksi Kreikkaan, niin siellä ihmiset pelaavat paljon vähemmän. Sielläkin pelaaminen on tosin myös lisääntynyt.

Toisaalta vanhemmat voivat olla tyytyväisiä, että lapsi on ainakin turvallisesti kotona kun hän pelaa.

- Sehän on vain viihteen muoto. Tavallaan se, jos sitä vanhempana haluaa tarkkailla, niin kannattaa tutustua siihen pelimaailmaan ja ehkä syihin miksi lapsi mahdollisesti pelaa paljon. Jos sosiaaliset verkostot ovat kunnossa, koulussa menee hyvin ja siellä on kavereita, niin totta kai silloin voi pelata. Jos kuitenkin pelataan vain siksi, että koulu on perseestä ja kaverit kiusaa, niin mieluummin selvittää oikean ongelman kuin rajoittaa pelaamista.

Delikouras löytää myös paljon hyviä puolia pelaamisesta, kuten esimerkiksi kielitaidon kehittyminen. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta.

Lähteet: Yle Puhe