Hyppää pääsisältöön

Justimusfilmsin väkivaltaiset videot puhuttavat

Justimusfilmsin Juho ja Sami kävivät YleX Iltapäivän haastattelussa kertomassa omasta ohjelmastaan ja hurjasta suosiostaan.

Justimusfilmsin Juho ja Sami YleX Iltapäivän vieraana. // Kuva: Jenni Poikelus

Justimusfilmsin tarina alkoi vuonna 2009, kun Juho ja Sami kuvasivat ensimmäisen sketsin, jossa Juholla oli kalsarit ja lännenhattu, ja Samilla oli leppäkerttupuku. Kolme vuotta myöhemmin Juhon, Samin ja Joosen sketsivideoita on katsottu YouTubessa noin 35 miljoonaa kertaa ja heidän oma sketsiohjelma Justimus pyörii TV5:lla. Pojat eivät vielä ymmärrä valtavaa suosiota.

- Äiti on varmaan käynyt katsomassa videoita 33 miljoonaa kertaa, Sami arvelee.

Mustan huumorin ystävät Juho ja Sami ovat saaneet paljon palautetta väkivaltaisimmista videoistaan.

- On tullut kommenttia äideiltä, että meidän 7-vuotias Jarkko katsoi teidän _Kaverukset –_videon ja nyt se haluaa leikata kätensä irti, Sami kertoo.

Justimusfilmsin pojat eivät koe näyttävänsä nuorille esimerkkiä.

- Onhan netissä vaikka mitä paljon pahempaa. Vanhempien tehtävä on valvoa, mitä lapset katsoo. Me tehdään semmoisia videoita, jotka meitä naurattaa. Meistä ei kannata ottaa mallia, Juho toteaa.

YouTube -videoiden kautta poikineen tv-sarjan ensimmäinen kausi jatkuu tammikuussa. Sarjan jälkeisestä ajasta pojilla ei ole vielä tietoa, mutta Youtube -videoiden tekeminen ei tule loppumaan.

- Toivottavasti saadaan koulun ja intin jälkeen toinen tuotantokausi, Juho ja Sami toteavat.