Hyppää pääsisältöön

Afrikan Tähden keksijä paljastaa, aloittaako Tangerista vai Kairosta

Suosikkipeli Afrikan Tähden keksijä Kari Mannerla paljastaa Ylen Muisti-ohjelmassa muun muassa, mistä hän itse aloittaa pelin.

Afrikan Tähti

- Minun tapani on aloittaa Tangerista johtuen siitä, että jo kakkosella pääsee Marokkoon. Sen jälkeen satsaan vähät rahani ja lennän suoraan Kultarannikolle. Jos sieltä löytyy timantti, niin saan sen rahan tuplana. Sitten minä taas lennän tarkoituksena päästä ensimmäisenä Kapkaupunkiin, jolloin saan taas palkinnon, Mannerla kertoo.

Vaiherikasta elämää muun muassa mainosmaailmassa elänyt Mannerla keksi ensimmäisen pelinsä jo 14-vuotiaana. Hittipeli Afrikan Tähti on kuitenkin ylivoimaisesti menestynein Mannerlan peleistä.

- Olen saanut joskus jopa keskellä yötä puhelun, että mitäs nyt tehdään, kun saarella tuli rosvo eikä ole rahaa laivamatkaan, huvittunut Mannerla muistelee dokumentissa.

Pelin keksijä on hieman yllättynyt siitä, ettei häntä ole koskaan syytetty rasismista. Myöskään pelin joitakin maantieteellisiä virheitä ei ole moitittu.

- En ole saanut ainuttakaan moitetta mustaihoisista tai rasismista siitä huolimatta, että Kapkaupunkiin tulija saa erikoispalkinnon ja pelistä löytyy myös Orjarannikko, Mannerla kertoo.

Afrikan Tähdestä on tullut hitti myös ulkomailla, jossa sitä myydään maasta riippuen pienillä muutoksilla.

- Onneksi en koskaan ollut patentoinut peliä, vaan se on kansainvälisten tekijänoikeuslakien alainen. Patentti vanhenee aika pian, mutta tekijänoikeus on voimassa vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Peli on saavuttanut Ruotsissa ja Norjassa aivan yhtä suuren suosion kuin Suomessakin. Dokumentti Afrikan Tähden keksijästä esitettiin eilen Yle TV1:llä. Mannerla menehtyi vuonna 2006.

Katso mielenkiintoinen dokumentti alta.

Lähteet: Yle