Hyppää pääsisältöön

Entä jos sinä olet simulaatio?

(Prisma Studion juttu aiheesta 11.12.2012)

Muistatko, kun Lordi voitti Euroviisut? Tai kun Suomi voitti jääkiekonmaailmanmestaruuden?  Ainakin muistat ensimmäisen koulupäiväsi ja viimeisimmän lumimyräkän.


Simulaatio?Mitäpä, jos mitään näistä ei ole koskaan tapahtunut, eikä mitään ole olemassa? Jos kaikki onkin vain perhosen unta tai jonkun avaruusolion harhaista kuvitelmaa? Millä voit todistaa, että näin ei ole? Et oikein millään. Kiven potkaiseminen ei riitä vakuudeksi, vaikka varpaaseen sattuisikin -se kun olisi myös osa perhosen painajaisunta.

Filosofiassa tätä solipsismin heittämää haastetta on pohdittu vuosisatoja. Jonkinlainen ymmärrys Descartesin (1596-1650) filosofian pohjalta syntyi siitä, että ainakin voi olla vakuuttunut siitä, että joku on olemassa, joka tätä unta näkee -"ajattelen, siis olen olemassa".

Kyllä tätäkin argumenttia on kritisoitu riittämättömäksi, sillä eihän voi tietää kuka sitä unta näkee. Ehkäpä se onkin se mainittu perhonen joka näkee unta olevansa ihminen. Mistäpä filosofit nyt lopulliseen yhteisymmärrykseen pääsisivät... Mutta jos nyt ihmettelet, että käyttävätkö filosofit todella aikansa sen miettimiseen, että olemmeko me olemassa, niin täytyy hieman tarkentaa. Harva heistä sitä tosissaan epäilee, kivi kopsahtaa kipeästi kyllä solipsistinkin ukkovarpaaseen. Sen sijaan he pohtivat sitä, miten tämä voidaan pätevästi todistaa.

Mutta solipsismi on saanut nyt uuden, modernin muodon, jonka pohjalta voisi todella olettaa että tätä maailmaa ei ole. Mitäpä, jos emme olekaan unta, vaan koko universumi on iso tietokonesimulaatio, joka käynnistettiin esimerkiksi viime tiistaina? Ja me itse olemme vain pelihahmoja, joille on luotu keinotekoiset muistot näistä tapahtumista, euroviisuista, lumimyrskyistä ja sen sellaisista.

Scifi-kuvitelmaa, eikö?

Niinhän sitä ajattelisi, mutta saksalainen tutkijaryhmä on nyt löytänyt
todisteita siitä, että koko universumimme saattaa olla suuri tietokonesimulaatio.

Nimittäin, jos tämä olisi totta, niin meidän pelihahmojen on lähes mahdoton
itse huomata olevamme tietokoneohjelman luomuksia keinotekoisessa
maailmassa. Ainoa mahdollisuus on törmätä johonkin ohjelmoinnin
rajoitukseen, johon ei ole mitään erityistä syytä.

Vähän kuten Truman show -elokuvassa Jim Carreyn esittämä Truman Burbank ei tiennyt elävänsä lavastettussa tosi-tv –ohjelman studiossa, ennen kuin hän purjehti horisonttiin ja törmäsi lavasteen seinään.

Bonnin yliopiston tutkijat loivat tutkimustarkoituksessa yhden tällaisen simulaatiomaailman. Eivät täydellistä, mutta riittävän hyvän huomatakseen, että tarpeeksi kehittyneellä supertietokoneella se on mahdollista. Ja he huomasivat myös, että simulaatio-ohjelmassa on väistämättä rajoituksia. Sen jälkeen he hakivat meidän myös meidän maailmastamme samanlaisia rajoituksia ja yllätyksekseen huomasivat, että niitä löytyy.

Esimerkki rajoituksesta,jolla ei näytä olevan mitään erityistä syytä, löytyy niin kutsutusta Greisen-Zatsepin-Kuzminin kosmisen säteilyn teoreettisesta rajasta. Siinä on tietty hiukkasmäärän ylin raja, jonka olemassaoloon ei näytä olevan mitään fysikaalista syytä. Se näyttää vain tietokoneohjelmoijan asettamalta rajalta –siis törmäykseltä simulaation seinään. Jos tätä yrittää sanoa kansanomaisella tietokonekielellä, se raja on vähän niin kuin pikselit vaan loppuisivat, kun ohjelmoija olisi ajatellut, että eiköhän tuo resoluutio tähän riitä.

Eri kysymys sitten on, että jos todellakin olemme tietokonesimulaatio tai hahmoja jonkun teini-ikäisen pelifriikin läppärillä, onko sillä meille käytännössä mitään väliä? Elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Jos potkaisee varpaansa kynnykseen, sen olemassaolo on riittävän vahvasti todistettu noin arkielämän kannalta.

Maailmanlopun ennustamisessa voidaan toki silloin unohtaa maya-kalenterit ja asteroidi-iskut. Sen sijaan voimme jäädä pelkäämään sitä, milloin teinin isä tai äiti tulee komentamaan, että "nyt se kone kiinni ja nukkumaan!"

Ja toivo kannattaa laittaa siihen, että teini muistaa edes "seivata" pelin...

Tutkijoiden raportti:

http://arxiv.org/abs/1210.1847

Prisma Studion jakso, jossa tämä juttu, katsottavana Areenassa:

http://areena.yle.fi/tv/1732144

Ps. pakko huomauttaa, että niin terävä kuin Descartesin alkuperäinen "ajattelen, siis olen" -argumentti onkin, niin se, millaisen ontologian hän siitä johtaa, on kyllä käsittämätöntä diibadaabaa.. mutta se on jo toinen tarina :-)

Kommentit