Hyppää pääsisältöön

Ajanvietteita sairaille ja pitkästyville

Ajanvietteitä sairaille & pitkäveteistyville

Terveenä ei muista moni sitä, miten tylsää heillä on olla sairaina,
varsinkin juhlapyhien tiimoilla.

Kun maailma kutistuu tassutteluksi oman sängyn ja vessan välillä, tai
vieläkin pienemmäksi, on huonokin apu ajanviettöön parempi kuin ei
mikään apu. Siksi onkin hyvä että on olemassa Yleisradio josta sitä
jälleen tässä saapi!

Joku kerettiläinen tai kerettiläisetär saattaa ajatella, että miksi
kiusata kipeitä ihmisiä jonninjoutavalla sonnalla jota lähetetään
radiosta tai omituisilla ajatuksilla joita on kirjoitettu Ylen
nettisivuille, mutta kokemus on osoittanut että jos on kipeä, niin kun
miettii muuta niin mieli pääsee pois siitä sairausjamasta ja tulee
parempi olo sille.

Sairaalassa olo on tylsää myös henkilökunnalle, joka joutuu joulun
aikaan purskuttamaan niin paljon.

Nimittäin, kun potilaat syövät omissa hoteissaan sängynreunalla istuen
suolatonta lientä, sillä aikaa henkilökunta menee kahvihuoneeseen ja
mässäilee mukanaan tuomilla lanttulaatikoilla ja kinkuilla joita on
valheellisissa astioissa joissa lukee ”kuivaa eväs-mömmöä” ja
”puisevaa terveys-tattari-parsakaalihommaa” jne. Ja niille
valerasioissa oleville herkuilleen laittaa henkilökunta omasta
suolapurkista suolaa niin että on valkoisena sen kinkun pinta sitä
suolasta!

Mutta sitten kun soittaa potilas sitä kelloa että on se suolaton liemi
loppu, että voi hakea lautaisen pois, niin henkilökunta joutuu äkkiä
mutta perusteellisesti purskuttamaan suuta vedellä ja hammastahnalla,
ettei tuoksuisi kinkut ja kalkkunat ja muut mitä kahvihuoneessa
kangassermin takana salaa syöneet on, kerta muuten tulisi potilaiden
kapina ja ilmitappelu että ”Petturi-Henkilökunta! Alas ne!”

Ja kun potilaat saavat iltateetä jonka kanssa tarjotaan puolikas
Neuvostoliiton armeijan ylijäämä-sissikorppua, niin sillä aikaa
henkilökunta hiipii sosiaalitilaansa ja salaa ottaa peltikaapista
omiaan tuomia joulusuklaita ja syö niitä kaksin käsin, niin että
toffee valuu leualle ja on sokerihumalassa koko osaston väki että
”Tättä-rä-Rää!” ja että ”Hap-hap!”

Mutta kun pitää sitten kerätä teemukit pois, niin äkkiä joutuvat taas
huuhtomaan suuta ja kurlaamaan karvaisvedellä, ettei haista potilaat
suklaita ja marmelaardeja ja torttuja konfetteja ja muuta.

Niin se alinomainen suunsa huuhteleminen rassaa henkilökuntaa koko
lailla kyllä! Tulehtuu ihan ikenet joillakin, viimeistään
tapaninpäivänä jo.  Ja ennenkin! Ihan ienssä kihelmöi, heillä!

Ja sen vuoksi kun henkilökunta on uuvuksissa alituisesta kurlaamisesta
ja vuoristoradasta jota niiden verensokerit kaahaa toistuvan salaisen
pikamässäilyn takia, niin sen vuoksi kannattaa potilaiden keskittyä
itse huvittamaan itsejään.

Tässä jokunen ajatus siihen.

Yksi kiva leikki on sellainen, että rakentelee mielessään ensin
unelmiensa talon ja sitten siihen ympärille niin kivan maiseman ja
niin ihanan paikan kuin vain keksii.

Voi esimerkiksi ajatella, että se oma talo on hirsipuinen, jossa on
jänniä torneja, erkkereitä, salakäytäviä, suloisia lasikuisteja ja
katetuita parvekkeita, ja sisäpihoja joilla on puutarhoja ja pikku
lampia ja suihkulähteitä, ja bambit käyskentelevät ja juovat
lähteestä, ja niissä kuvitelmissa ne bambit eivät esmes koskaan piere
tai sonni, vaan ovat täysin runollisia & kehkeytyneitä!

Ja voi kuvitella että talon toisella puolella on kaunis merimaisema ja
hiekkaranta tai jylhät kalliot, ja toisella puolella lumihuippuinen
vuori missä pomppii jäniksiä ja vaikka laama tai vaikka suorastaan
kenguruiden toverillinen, pompahteleva joukko. Ja vuorilla voi kasvaa
minttupuita ja viriilejä sieniä ja vaikka mitä ihmeitä
luonnon-helmasta!

Ja siinä talossa voi olla kotieläimenä hieno kesy tiikeri, tai sitten
kissi tai puhuva paprika muu hyvä. Ja voi sisustaa talon hän
mieleisekseen, hyvinkin tarkasti, huone huoneelta, ja miettiä mitä
jokaisen huoneen ikkunasta näkyy.

Ja jostain ikkunasta voi näkyä menneisyyteen ja jostain voi näkyä sama
mikä näkyy vaikka jonkun kangaspuita paukuttavan unkarilaisen
maalaismummon mökin ikkunasta ja jostain ikkunasta kun tiiraa yhdellä
silmällä niin näkeekin itsensä takaa, mutta saman huoneen oven
avaimenreiästä, selkänsä takaa katsottuna! Kumarassa näkyy hän itse
takaa siinä ikkunan maisemassa, ja kun heiluttaa omaa takapuoltaan
sivusuunnassa kuin hyökkäämis-haluisa kissi, niin näkee että se
ikkunasta näkyvä takapuoli heiluu samalla, josta tietää että on se
itse hän, livenä! Uskomatonta!

Ja voi ajatella että siellä talossa vietetään juhlat jonne on kutsunut
ketä vain itse haluaa, ihmisiä joita on tuntenut vaikka lapsena tai
koska hyvänsä, ja voi kuvitella mitä vaan, vaikka että Ranskan
presidenttikin tulee sinne ja sanoo että ”Jou, tein tämmöistä
kastiketta jota voi laittaa parsakaalin päälle niin akkainlehden
parsakaalimössö ei maistu silloin miehistä ihan niin pahalle”. Ja
tulisi myös joku saksalainen ministeri nahkahousuissa ja esittäisi
jodlausta ja taikatemppuja ja tekisi alppitorvella hemmetinmoisia
saippuakuplia lasten iloksi. Ja valtava afrikkalainen virtakuono
tulisi ja söisi ne kuplat!

Ja illalla juhlat jatkuvat puutarhassa isossa teltassa, jossa on
monenvärisiä paperilyhtyjä ja kynttilöitä ja puutarhapoluilla
soihtuja, ja eksoottisia kukkia ja itsevalaisevia lintuja ja hohtavia
kasveja, ja on lämmin, ihana ilta ja tähtikirkas lämmin yö ja kuuluu
sellainen kaskaiden siritys mikä amerikkalaisissa elokuvissa ennen
kuin tulee suolta joku hullu kirveen kanssa tukka märkänä ja äristen
ja ylähuuli koholla kuin vihaisella susi-koiralla, mutta tässä ei
tule, vaan on pelkästään se kaskas-ääni. Paitsi tietysti orkesteri
soittaa mieleistä musiikkea ja ne jotka tykkäävät tanssimisesta voipi
miettiä keiden vieraiden kanssa tanssisi ja mistä juttelisivat ja kuka
hieno laulaja laulaisi siellä ja pelleilisi tauoilla kakaroille ja
miehillä olisi kukka napinlävessä ja naisilla tukassa.

Ja voi ajatella sitten että on vuokrattu seuraavaksi päiväksi se
Oriental Express -juna, ja menee joidenkin läheisimpien vieraiden
kanssa junamatkalle ja katselee kaikkia erilaisia Euroopan maisemia ja
suhailee Pariisissa ja Lontoossa huvikseen ja käy museoissa ja
kirpputorilla ja vaikka missä! Kun kaikki onnistuu siinä kuvitelmassa
oivallisesti.

Ja sitten kun väsyy, niin ottaa torkut, mutta se kuvitelma vain
paranee, kun aina keksii siihen lisää yksityiskohtia - ja jos on
sairaalassa missä on joku muukin, niin se toinenkin voi kuvitella, ja
sitten voi aina välillä jutella, että millainen on se kummankin talo-
ja maisema- ja reissukuvitelma ja muu miete ja yksityiskohta.

Ja jännä juttu on se, että kun mielikuvittelun alkuun pääsee niin
tajuaa, että ei käykään aika pitkäksi kun voi aina keksiä uusia
käänteitä, vaikka välillä kuunnella radiota tai vähän jutella jonkun
kanssa tai selailla akkainlehteä ja keksiä siitä uusia juonia niihin
mielenliikkeisiinsä.

Niin siitä se paranee kyllä. Pitää vaan heittäytyä ja antaa mielen viedä, kuin kukaan muu ei tiedä niin hyvin kuin itse, että mistä kuvitelmista pitää hän, henkilökohtaisuuksissaan.

Siitä löytyy paljon, paljon enemmän iloa kuin ensi alkuun osaa ajatellakaan.

Hauskaa ajattelua siis! Siitä se kyllä vielä, takuulla!

Toivoo:

Yksi monten puolesta.

Äänellä, tämä sama:

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat