Petra Himberg
Yle
"Tyttö Ilomantsista Helsingin asemalla. Tukena matkalaukun kahva ja taskussa muutama seteli, takana suuri sisarusparvi, vanhempien varoitukset, muutama hehtaari viljeltyä maata, leikkipaikat ja kansakoulu. On pakko lähteä."
Kaupungistumisen myötä maaltapako oli kiihtynyt 1960-loppua lähestyttäessä. Oli tultu tilanteeseen, missä vuosittain tuhannet elinkeinoaan etsivät nuoret ostivat pakon edessä menolipun johonkin etelän kaupungeista, useimmiten Helsinkiin.
Moni saapui kaupunkiin vailla koulutusta. Yritteliään nuoren kaupunki kuitenkin otti vastaan ilomielin - kunhan hän vain ensiksi suuntasi kulkunsa työvoimatoimistoon. Kun työpaikka olisi kunnossa, luvattiin apua asuntoasioissa.
Dokumentissa seurataan joukkoa tyhjenevän rajaseudun nuoria, "työvoimaa, jota tarvittaisiin rakentamaan kotiseutua", jotka olivat löytäneet elantonsa Helsingistä. He työskentekevät mm. kirjapainossa, toimistotyössä ja kotiapulaisena. Iltaisin käydään tansseissa, englannintunneilla tai vaikkapa tanhuissa.
Kotona käydään harvoin, lähinnä kesäisin heinänteossa. Kaikkia se ei kuitenkaan tunnu haittaavan. "No onhan täällä vähän kivempaa ku siellä." Toiveissa on, että jollakin lomalla pääsisi myös Mallorcalle.
Moni uumoilee tulleensa kaupunkiin pysyvästi. Poikkeuksiakin toki on. Valmistuttuaan opettajaksi nuori opiskelijatyttö aikoo takaisin kotiseudulleen.
Hengästyttävässä tahdissa etenevä kerronta maalaa kuvan myös urbaanielämän varjopuolista. "Kaupunki tuo aina jossakin mielessä pettymyksen. Kaikki on mutkattoman lähellä: raha, ihmiset, puute, huvitukset, mutta myös yksinäisyys."
Viimeiseksi vieraillaan jälkikasvustaan tyhjentyneessä kodissa Ilomantsissa. Maatilaa ajetaan alas, ikääntyneet vanhemmat valmistautuvat viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä.
Teksti: Petra Himberg
