Seppo Heikkinen
Yle
Raili Löyttyniemi
Yle
Nykyjoulu on yhdistelmä pakanallisia ja kristillisiä perinteitä. Vaikka kauppojen joulusesonki alkaa jo marraskuussa, joulunvietto keskittyy vain muutamaan päivään. Ennen joulua juhlittiin pidempään. Joulun kaupallisuutta sen sijaan on kauhisteltu jo 1800-luvulla.
Joulun aika on kaupan suurta juhlaa: kassakoneet kilisevät kilpaa kulkusten kanssa. Joulunvietto keskittyy jouluaattoon, joulupäivään ja tapaninpäivään. Aina ei ole ollut näin. Joulutavoista ja niiden muuttumisesta kertoo arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen kirjallisuuden seurasta.
Pakanatkin juhlivat joulua
Joulunvieton juuret ovat jo pakanallisessa ajassa, sillä talvipäivän seisausta 21. tai 22. joulukuuta on juhlittu monien kansojen parissa jo ammoisina aikoina.
– Ennen kristinuskoa vietettiin pakanallisia juhlia ja pimein keskitalvi on ollut juhlan aikaa.Valon vaihtelu ja elinkeinot kylvöineen ja sadonkorjuineen ovat rytmittäneet vuoden kulkua, Nirkko kertoo. -Ennen painettuja kalentereita vuosi vaihtui vaikkapa silloin, kun sato on saatu korjattua.
Vuodenvaihteen ajankohta on voinut vaihdella paljonkin, mutta valoisuuden suhteen on oltu paljon maan liikkeiden armoilla ja talvipäivänseisaus on ollut aina suunnilleen siinä missä nytkin. Alkuperäiskansat joka puolella maailmaa ovat juhlineet samoihin aikoihin.
Suomeen joulun vietto on tullut kristinuskon myötä jo varsin varhaisessa vaiheessa. Joulunvietossamme on silti edelleenkin pakanallisia elementtejä. Ne ovat vain niin lähellä, ettemme aina niitä huomaa.
– Esimerkiksi lahjojen antaminen, se että tuodaan ikään kuin onnea toiselle, kätkee taakseen maagisen pelon siitä, että oma onni menee. Mutta koska olen suopea toiselle, niin se koituu omaksi eduksi, tuottaa myös minulle hyvää.
Joulua vietettiin viikkokaupalla
Kristinuskon tultua joulun ajankohta muuttui.
– Meillähän on ollut kekri, tärkeä syysjuhla, jota on vietetty satokauden päättyessä. Itä-Suomessa ja Kainuussa kekri on ollut hyvin tärkeä ja oikeastaan vasta 1900-luvulla joulu syrjäytti kekrin. Sitten on siirretty vuodenvaihde, vuosiloma, ns. jakoaika joulun yhteyteen, Nirkko kertoo.
Suomen sanat "joulu" ja "juhla" ovat eri-ikäisiä lainoja samasta muinaiskandinaavisesta sanasta. Ruotsin "jul" tulee samasta lähteestä.
Ennen joulua vietettiin huomattavasti pidempään kuin nykyään.
– Oli sanonta "hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi", eli joulua vietettiin pari viikkoa. Mutta joskus joulua on vietetty jopa kaksi kuukautta ja tähänkin liittyy sanonta "Anterus joulun aloittaa, hyvä Tuomas tuo sisään, paha Paavali panee pois". Aloitettiin siis Anteron päivästä 30.11. ja päätettiin juhla 25.1. Paavalin päivänä.
Joulun juhlintaan liittyi silloin Johannes Evankelistan päivää ja Viattomien lasten päivää, eli oli neljä pyhää peräkkäin. Välillä oli joutopäiviä ja sitten tuli taas uusi vuosi.
Tehokkuusajattelu lyhensi joulun juhlintaa jo 1700-luvulla
Vähitellen joulu kutistui, kun syntyi huoli kansan tuottavuudesta ja tehokkuudesta. 1700-luvulla Kustaa III:en aikana poistettiin ylimääräisiä pyhäpäiviä kalenterista.
Joulun pitkiin pyhiin liittyi erilaisia perinteitä. Joulunvietto alkoi Tuomaanpäivästä.
– Tuomaana saa alkaa juomaan, sanoivat ukot. Naisväellä oli samaan aikaan ankarat siivoamiset, leipomiset ja paistamiset. Oli tapana tehdä joululeipä, joka oli niin iso kuin uunin suusta mahtui sisään. Sitä voideltiin moneen kertaan ja siitä tehtiin myös pieniä sarviaisia jaloiksi. Joululeipään painettiin kuvioita, ja tästä tuli tällainen taikaelementti joulunviettoon.
Jouluvalmistelut huipentuivat jouluaattona aivan kuin nykyäänkin.
– Aattona oli ehkä jo aatonomaista ruokaa, aattokeittoa tai aattokalaa. Suursiivous on huipentunut jouluaattona. Joulurauhan julistus on aina ollut keskellä päivää ja silloin joulun oli tarkoitus muuttua valmistelevasta toiminnasta viettämiseksi.
Joulusauna oli pyhä paikka
Saunaan piti päästä ajoissa ja työt piti lopettaa iltapäivään mennessä. Joulusauna on hyvin vahva perinne ja siihen on liittynyt monenlaisia uskomuksia. Sinne mentiin heti jouluvalmistelujen jälkeen.
– Ajankohta on vaihdellut, ei ihan keskipäivällä, mutta siinä aattoillan hämärissä iltapäivällä on menty saunaan. Saunaa edeltää hieno hetki, jolloin joulu on valmistettu, mutta se ei ole ihan vielä tullut. Saunomisjärjestys on vaihdellut, mutta oleellista on että kaikki saunovat ajoissa, jotta haltijat ja suvun vainajat pääsevät saunaan ja sen jälkeen osallisiksi.
Saunatontut siis kylpevät ja tulevat yöllä aterialle kuten laulussa 'Tonttujen jouluyö' kerrotaan.
Joulusaunassa piti olla hissukseen ja arvokkaasti, etteivät haltiat pahastu. Kristillinen peruste oli se, että sauna on pyhä paikka, jossa ei sovi meluta. Saunassa saatettiin myös heittää kovat löylyt paholaisen karkottamiseksi.
Joulusaunan jälkeen vuorossa oli joulupöytään käyminen. Pöydässä luettiin rukous tai jouluevankeliumi ja aterioitiin siivosti.
Joululahjoja jakava pukki on melko tuore tuote
Joululahjat ja pukki ovat tulleet joulun kuvioihin vasta1800-luvulla. Ne liittyvät porvariston nousuun ja vaurastumiseen.
Pukki tuli Keski-Euroopasta Ruotsin kautta Suomeen ja vähitellen varakkaammista kodeista köyhienkin pariin.
Lahjat olivat pääasiassa vaatteita. Kun piiat ja rengit saivat osan palkasta vaatteina, oli joulu kätevä aika jakaa niitä. Joskus lahjat on jaettu lapsille jo ennen joulua, jotta on koulun joulujuhlassa siistiä päällepantavaa.
Pukki on vanha keksintö, mutta Nirkon mukaan entisaikojen pukki ei jakanut lahjoja vaan vaati niitä tai vähintäänkin kestitystä tai viinaryyppyä. – Ennen muinoin tunnettiin myös kyliä kiertävä kekripukki, epämääräinen elukka, jolla joka oli karvapuoli päällepäin käännetty lammasturkki. Kekripukilla saattoi olla naamari, nokka ja häntäkin.
Lahjoja jakavan pukin amerikkalainen esikuva tunnetaan jo 1800-luvulta. Suomeen se tuli vasta 1900-luvun alusta. Ns. Coca cola -pukki syntyi Amerikassa 1930-luvulla. Suomessa kuitenkin tunnettiin pitkään turkki nurinpäin pahvinaamari päässä kiertävä pukki, jossa ei ollut mitään punaista. Se kuitenkin toi lahjoja ja kyseli, onko lapset olleet kilttejä. Joskus pukki vain heitteli lahjat salamyhkäisesti ovenraosta.
Joululeikkejä oljilla
Juha Nirkon mukaan jouluaattoillan leikit ovat Suomessa pukkiakin vanhempi perinne.
– Oli voimainkoetuksia ja tasapaino-, voimistelu- tai tarkkuusleikkejä. Oli tietysti kiva peuhata kun tupaan oli tuotu jouluoljet. Pitkinä joulunpyhinä oljissa peuhattiin ja nuorten naisten ja miesten kesken siihen sisältyi muutakin hupaa kuin leikkiminen.
– Sellainen leikki kuin harakan ampuminen mainitaan usein: se on kuperkeikka, jonka kaksi ihmistä tekee,niin, että toinen on selällään kädet ja jalat ylöspäin ja toinen hänen päällään, kädet ja jalat vastakkain.
Paistisilla olo oli leikki, jossa sokkona lattialla istuva yrittää olkipalmikolla huitaista muita, jotka nykivät istujaa.
Joulupäivänä käytiin kirkossa, oli sää millainen hyvänsä. Nirkon mukaan joulukirkosta palaamiseen kuului maagisia uskomuksia.
– Uskottiin että kun kirkosta lähtee oikein sähäkästi ja ehtii ensimmäisensä tielle, niin tulee hyvä vuosi: työt joutuvat ja ehtii hyvin joka paikkaan.
Joulupäivän loppu olikin sitten hyvin hiljainen, eikä silloin vielä sopinut vierailla. – Sanottiin, että jouluporsas oli sellainen joka lähtee joulupäivänä ensimmäisenä kyläilemään. Idea oli, että syödään hyvin ja ollaan hiljakseen kotona.
Tahti muuttui tapanina
Tapanina alettiinkin sitten irroitella.
– Tapaninpäivä on kuulunut nuorisolle, siihen on liittynyt kujeilua ja on menty vaikkapa salaa lämmittämään naapurin saunaa varhain aamulla. Aikanaan oli myös tapanin pukki - tai putti - joka pyntättynä kiersi talosta taloon ja pyyteli ryyppyjä. Ryypyt olivat joko paloviinaa tai sahtia.
– Sahti on ollut sahtialueella tärkeä, sitä ovat saaneet lapsetkin maistella. Se on ollut sallittua rituaalinomaista juomista, joka on kuulunut asiaan juhlapyhinä. Se on ollut myös uhri: kun syödään ja juodaan hyvin, käytetään menneen vuoden satoa ja sitten on oikeus odottaa uutta hyvää satoa tilalle.
Tapanina pääsi joulunvieton pakanallisempi puoli esille. Siihen liittyi sekä tapanina että kekrinä suomalainen "trick or treat" -sovellus: uhattiin särkeä uuni, jos ei tule tarjoilua. Se oli kauhea uhkaus talvella.
Joulun jälkeen alkoivat sitten selkäviikot eli härkäviikot. Niillä oli monta nimeä, mutta niillä tarkoitettiin, että edessä oli pitkä juhlaton kausi, kun ei ollut juhlia.
Joulun kaupallisuutta kauhisteltiin jo 1800-luvulla
Kaupungissa joulunvietto oli hiukan erilaista kuin maalla, jossa se saattoi olla hyvinkin karua. Nirkon mukaan kaupungin säätyläisten joulu tavaroineen oli "valmis konsepti" jo 1800-luvulla.
– Jo tuolta ajalta löytyy tavaramäärää ja joulukatalogeja paheksuvia kolumneja, vaikka tuskin ne lahjaröykkiöt niin kovin suuria olivat. Säätyläiskodeissa tosin oli varaa lahjoihin ja niissä oli hienot kuuset ehkä jo ennen kuin maaseudulla.
Monet jouluun liittyvät perinteet, kuusi, pukki, lahjat, ovat tulleet ensin kaupunkiin ja sitten maalle. Se mitä nykyään pidetään perinteisenä maalaisjouluna onkin oikeastaan taustaltaan keskieurooppalainen kaupunkilaisjoulu.
– Myös kansakoulu, joka saatiin heti itsenäisyyden alkuaikoina, levitti osaltaan joulutapoja, Nirkko muistuttaa. – Kansakoulussa moni näki kuusen ensi kertaa, koulussa läheteltiin joulukortteja ja pukkikin vieraili. Koulusta tavat omaksuttiin koteihinkin.
Joulun äänimaisemakin, joululaulut, on paljolti koulussa opittu. – Tutuimmat joululaulut, Silvian joululaulu, Arkihuolesi kaikki heitä, Kun maass on hanki, No onkos tullut kesä, ovat peräisin yli sadan vuoden takaa. Oikeastaan kaikilta tärkeimmiltä suomalaisilta säveltäjiltä löytyy joku jouluhitti, alkaen Topelius-Sibeliuksen parivaljakon En etsi valtaa loistoa -laulusta.
Nirkon mukaan joulunvietto on muuttunut myös viime vuosikymmeninä.
– Nyt on joustonvaraa; joulua ei ole pakko viettää. Toki näitä "joulun kiistäjiäkin" on ollut jo 150 vuotta. Mutta yleisesti ottaen joulu ei ole enää niin kaavoihin sidottu kuin se oli aikaisemmin. Siitä voi poimia ne puolet, jotka haluaa. Ennen kaupunkeihin maaltamuuttaneet palasivat jouluksi kotiin, maalle. Toisen polven kaupunkilaisilla ei enää tätä tarvetta ole.
Perustuu ohjelmasarjaan: Aikamatka arkeen Haastateltavana: arkistotutkija Juha Nirkko, Suomalaisen kirjallisuuden seura Toimittaja: Seppo Heikkinen Nettitoimittaja: Raili Löyttyniemi
Ingressiä muokattu 15.12.2016
Otsikkoa muutettu 19.12.2018
