Jos on maallikko, ja silti voittanut jostain viisi tapiiria yllättäen, niin on varmasti ensin iloinen, seuraavassa sekunnissa vähän ällikällä lyöty, ja sitten ehkä jopa aivan hirmu perhananmoisessa paniikissa että kuinka selviää niiden kanssa. Viisi tapiiria sentään, ja isoja elukoita - ja ei ehkä edes tiedä kuinka isoja kun ei tiedä tapiireista mitään vaikka voitti!
Ja ironista on se, että vaikka kuinkakin olisi maallikko, niin jos ei olisi voittanut niitä tapiireita, niin ei olisi ollenkaan paniikissa ja siksi ehkä pystyisikin keksimään miten tulla juttuun sellaisten elukoiden kanssa, vaikka ei tapiiriasiantuntemusta minkään vertaa.
Siksi ajattelin, että kun olen maallikko joka ei ole voittanut tapiireita, niin olen oikea henkilö rauhassa miettimään joitakin ensimmäisiä toimenpiteitä sellaisen maallikon hyväksi, joka voittaa 5 tapiiria ja on liian paniikissa miettimään tapiiriasioita järkevästi justiinsa sen voiton takia - ja jolle juuri sen voiton takia kaikki vähänkin mielekkäällinen tapiiriharkintaa auttava tieto nimen-omaan on kullanarvoisaa.
Olen numeroinut kohdat, että on helpompi keskittyä niihin jos tapiirivoitto on saanut ihan hervottomaksi niin että säntäilee vain sinne ja tänne ja murehtii että mitä tehdä. Kannattaa siis lukea tästä alta, ja aloittaa pienimmästä numerosta, edetä suurempaan kunnes numerot loppuvat.
1. Voi tuntua ironiselta ja vaikka miltä, että juuri kun murehtii mitä tehdä voitolla ja ahdistaa ihan sinisenä, niin toivotetaan että onnea onnea kun voitit ne tapiirit, 5 kpl, mutta varmasti kääntyy tämä vielä parhain päin ja onni ei ole pahaksi kellekään, joten onnea, onnea, paljon onnea! Much happiness to you!
2. Kannattaa istua ja juoda vettä, koska jos huohottaa vaan pitkään niin alkaa huimata ja tulee nestehukkakin ennen pitkää, ja jos juo viinaa, niin putoaa tuolilta ja lyö päänsä edestä, takaa tai sivulta. (Vaarallisinta ehkä juuri sivulta.)
3. Jos tuli juotua vettä liikaa niin käydä vessassa ja samalla pestä naama viileällä, se rauhoittaa.
3b. Joillakin myös tukan kampaus. Joillakin puru-kumi, mutta se on ärsyttävä tapa muista jos hermostuneesti jauhaa ja mene nopeasti maku. Mitä tekee mauttomalla purkalla. ei mitään! Goddamit nothing.
4. Kun lukee tätä tietokoneella niin voi avata toiseen ikkunaan vaikka Wikipedian ja lukea sieltä ensin tapiireista niin näkee minkä näköisiä elukkia on voittanut. Se on kasvissyöjä onneksi, ettei joudu jahtaamaan riistaa ja muita lihiä ruuaksi sille. Tai siis niille (5kpl).
5. Voi myös avata kuvahakukoneen ja katsoa siitä englanniksi Tapir. Näkee, että jotkut niistä pieniä ja raidallisia. Ihme elukka, suoraan sanoen! En tiedä käykö kateeksi se voitto. Ei käy ainakaan enempää kuin osittain.
6. Ne syöpi lehtiä ja jotain versoja. Verson varmaan voi katsoa tietosanakirjasta, joku yrtti tms on pienenä verso.
7. Toisin päin (siis lopusta alkuun) on verso osrev. Se tieto ei tällä kohtaa kyllä meitä auta nyt paljon yhtään, mutta ehkä ihmisen ei pitäisikään olla niin ahne, että kaikesta, että hyötyä hyötyä. Voi opiskella muutenkin! ja kuunnella luonnon ääniä jne. Kuin että hyötyä ja hyötyä. (Profit.) Ahneen merkki on sellainen, kaikki tuntien ahneen lopun, että millainen; ei kehumista siinä!
8. Voi ostaa sementtimuottien ympäriltä ja puretuista rakenn. huonoja lautia ja tehdä niistä edullisen lauta-aidan tapiireilleen. Mielellään kannattaa, että olisi mataloja puita aitauksien sisällä, niin ei tarvitse kyörätä lehtiä tapiireille, syövät suoraan puusta ergonomisesti.
9. Aitauksen sisään tapiirivessa, etteivät ulosta mihin sattuu, kun voi mennä ruokahalu jos on tapiiri-aitaus esim. juuri oman taloyhtiön edessä ja ruokahuoneen ikkunat sinne päin.
10. Rahanmeno jatkuu! Eläinlääkäriltä kysyy, mitä tehdä tapiireiden kanssa, siis ruoka, talvi, jos tulee pentuja jne. Ei varmaan kerro ilmaiseksi, vaan pitää maksaa. (Profit.)
11. En tiedä voiko tapiireilla ratsastaa. Ehkä laihat? Pitää kysyä eläinlääkäriltä. (Taas menee rahaa, ei voi mitään; = eläinlääkärille hyöty-näkö-kohta. Ensin rahat, sitten tieto vasta!)
12. Ehkä voi kuitenkin laittaa pienet vaunut perään ja kuljettaa esim. tyhjiä pulloja, kitaran, kuivattuja mantelilastuja tai muuta aika kevyttä. Mutta esim. painokone = mahdottomuus. Ei jaksa tapiiri-rukka!
13. Talvella pikemminkin pieni reki, paitsi jos on sula. (Esim. Mannerheimintie usein.)
14. Naru tapiirista toiseen, jos kuljettaa kerralla. Muuten juoksevat minne sattuu.
15. ehkä kannattaa opettaa joku hauska laulu tapiireille. Kun kuulevat sen, tulevat. Ei joudu kyselemään ovelta ovelle jos eksyvät kun kuljetus-naru katkeaa tai kun tapiirit mukana mielenosoituksessa ja poliisi käskee mielenosoittajajoukon hajaantua ja samalla tahattomasti tapiirit hajaantuvat tms tms.
16. Kannattaa opettaa myös joku 2.kin laulu tapiireille: kun kuulevat sen, menevät keskelle aitausta takapuolet vastakkain. Jos vaikka tulee lapsia jotka ajavat pyörillänsä aitausta ympäri tai jotkut lapset aitauksen toisella puolella ja jotkut toisen, niin kun tapiirit keskellä takapuolet vastakkain niin kaikki lapset näkevät koko ajan tapiirin naaman ja voivat vilkuttaa sille eikä kukaan lapsi joudu vilkuttamaan tapiirin takapuolelle.
17. Vielä kerran onnea ja maltti-mieltä! Iloksi muuttuu varmasti!!! Tai ainakin, että tottuu. Vuosi vuodelta kun tulee uusi vuosi, miettii: ehkä tottuu lopulta tänä vuonna! Siedettävämmäksi koko tilanne, vähitellen, ehkä. Töpö-askelin.
Kiitos!