Hyppää pääsisältöön

Musiikkimaailman hurmannut tulokas tahtoo Suomeen: Kunhan ei ole hevibändiä lämppäämässä

Nuoreksi Bob Dylaniksi tituleerattu, 18-vuotias Jake Bugg on ehtinyt jo saada musiikkimaailman polvilleen. YleX tapasi tulokkaan Hollannin Eurosonicissa.

Venla ja Jake Bugg Eurosonicissa 2013 // Kuva: facebook

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Jake Bugg oli yksi tämän vuoden Eurosonicin hypetetyimmistä ja puhutuimmista artisteista. Karismaattinen nuorukainen on jo hurmannut musiikillaan ainakin Noel Gallagherin, Jimmy Pagen ja Jack Whiten. Miten 18-vuotias Bugg pystyy tällaisten huomionosoituksien jälkeen pitämään jalat maassa?

- Loppupeleissä kyse on vain musiikista. Minun pitää vain soittaa ja nauttia siitä, ja unohtaa kaikki muu. Muistan aina mistä tulen ja millaista elämäni oli, ennen kuin aloitin musiikkihommat. Välillä joudun muistuttamaan itseäni siitä, kun asiat tuntuvat menevän niin nopeasti. Olen kuitenkin aika rauhallinen tyyppi enkä innostu hypetyksestä liikaa, Bugg vakuuttaa Uuden musiikin iltavuoron Venlan haastattelussa.

Persoonallisen lauluäänen omaama lahjakkuus tulee olemaan varmasti vuoden kysytyimpiä artisteja kesän festivaaleille ympäri Eurooppaa.

- Tulisin kyllä Suomeen mielelläni, kunhan siellä ei ole hevibändiä lämppäämässä, Bugg vitsailee.

Kuuntele haastattelu alla!

Lähteet: Uuden musiikin iltavuoro