Hyppää pääsisältöön

Wiola Talvikki jätti iskelmä-Suomen ja lähti jazzmaailmaan

Onni Gideonin yhtyeen laulusolistina toiminut Wiola Talvikki oli 1950-luvun arvostetuin suomalainen jazzlaulajatar. Sensuellisti laulava ja vaikuttavan kosmopoliittinen solisti jäi suurelle yleisölle kuitenkin vieraammaksi kuin aikakauden muut naistähdet. Ura Suomessa päättyikin lyhyeen, kun Wiola lähti laulamaan maailmalle.

Vuonna 1934 Viipurissa syntynyt Viola Talvikki Nikkanen pääsi 22-vuotiaana Onni Gideonin tanssiyhtyeen solistiksi. Bändin ohjelmistossa oli paljon jazzia, kuten monilla orkestereilla tuohon aikaan.

Ensilevytys tapahtui samana vuonna. Levytysten määrä jäi melko vähäiseksi, eivätkä ne nousseet suosituimpien hittien joukkoon. Wiola Talvikki ei onnistunut kohoamaan samanlaiseen asemaan kuin vaikkapa Annikki Tähti, Brita Koivunen, Vieno Kekkonen tai Laila Kinnunen.

Kansainvälisten käännösiskelmien lisäksi Wiola Talvikki levytti englanninkielistä jazzia, jolla oli Suomessa perin vähän harrastajia. Radiossa sitä kuitenkin suosittiin, kuten ilmenee oheisista mm. Gideonin kokoonpanon kanssa tehdyistä tallenteista.

Wiola Talvikki keikkaili menestyksellisesti myös DDR:ssä. Vuonna 1960 hän muutti Lontooseen yhteen tulevan aviomiehensä kanssa ja jatkoi uraansa ensin Britanniassa ja sitten ympäri maailmaa.

Vuonna 1964 Wiola Talvikki nähtiin vieraana Ylen kansainvälisen tyylin floor-show'ssa, jossa illan isäntä Jaakko Jahnukainen haastatteli häntä aluksi englanniksi — ilmeisesti hämäyksen vuoksi.

Wiola Talvikki ja Radion tanssiorkesteri Haminassa 1957

Elokuvassa Iskelmäketju (1959) Wiola Talvikki esitti laulut You Go to My Head (kohdassa 1.10.26) ja Muistatko (24.15).

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto