Hyppää pääsisältöön

Toni Wirtanen antautui Mikael Saaren edessä

Veret seisauttavalla We Should Be Through -balladilla Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuva Mikael Saari sulatti tuomariston ja katsojien sydämet.

Mikael Saari UMK-karsintalähetyksessä // Kuva: Tomi Mikola

Eilisessä Uuden Musiikin Kilpailun jaksossa suoran finaalipaikan lunastivat Diandra ja Mikael Saari. Jälkimmäinen tarjosi monen tuomarin mielestä illan parhaan esityksen.

- Miljoonan dollarin ääni ja tulkintakyky. Illan paras oli hämmästyttävän vakuuttavalla, veret seisauttavalla tulkinnallaan koskettanut Mikael Saari. Syvä kumarrus tälle, Aija Puurtinen ylistää.

Apulanta-yhtyeen nokkamies Toni Wirtanen jatkaa ylisanojen linjaa.

- Siinä ei ollut mitään tehtävissä. Se tunnelma tuli sellaisella vyörytyksellä ylitse, että antauduin, Wirtanen myöntää.

Mikael Saari sai täydet pisteet Toni Wirtaselta ja Aija Puurtiselta. Tomi Saarinen ja Redrama antoivat Mikaelille yhdeksän pistettä. Tuloksen selvittyä itse artisti ei meinannut saada sanaa suustaan.

- Mahaan sattuu, en oikein saa sanottua… En olisi uskonut tätä, onhan tämä todella siistiä. Finaalia varten meidän esitys ei tule kauheasti muuttumaan, mutta saadaan kvartetti täyteen jousisoittajia ja toivottavasti pidempi flyygeli, Saari paljastaa.

Lähteet: Uuden Musiikin Kilpailu