Hyppää pääsisältöön

Erkko Kivikosken esikoisfilmissä tehdään äänilevyä Kulttuuritalolla

Ohjaaja Erkko Kivikosken esikoistyö oli lyhytfilmi, joka kuvaa jazzyhtyeen levytyssessiota Helsingin Kulttuuritalolla. Kamera ja leikkaus elävät musiikin mukana, ja tuloksena on viehättävä, eloisa "jazzvideo".

Tietolaatikko

Elokuva on mukana Yle Shopin levittämällä DVD:llä Iskelmäketju. Kappale EP-X-503 on Pentti Lasasen säveltämä.

Levy-yhtiöt Scandia ja Westerlund alkoivat 1950-luvulla käyttää kommunistien omistamaa Kulttuuritaloa levytyksiin. Aluksi äänitykset tehtiin isossa juhlasalissa. Scandian tarkkaamo oli sijoitettu kolmanteen kerrokseen, josta oli näköyhteys lavalle. Westerlund rakensi oman tarkkaamonsa salitasoon. Äänityslaitteisto oli jokaista sessiota varten erikseen pystytettävä lavalle. Kuusikymmenluvulla Kulttuuritalo rakensi kellarikerroksessa sijainneeseen elokuvateatteriin Alppistudion, johon äänitystoiminta tämän jälkeen siirtyi.

Filmissä nähdään joukko aikakauden luotettuja studiomuusikoita: saksofonissa Pentti Lasanen, rummuissa Erkki Valaste, pianossa
Nacke Johansson, kitarassa Heikki Laurila ja bassossa Erkki Seppä. Äänittäjänä toimii Scandia-yhtiön vakioinsinööri Jouko Ahera.

Elokuvan alkaessa soittajat saapuvat Kulttuuritalon suureen saliin ja asettuvat lavalle. Soittimia viritellään, rumpuja kootaan, mikrofoneja asetellaan ja äänen tasoja kokeillaan.

Svengaava riffipohjainen kappale alkaa ja häipyy välillä taustalle. Kertoja selittää katsojille, miksi teoksen hioutuminen vaatii monia ottoja: ”Vähitellen alkaa rytmi elää. Kappaleemme kehittyy, se saa uusia sävyjä, siitä poistuu jotain, joka on ollut sille turhaa. Se pyrkii täydellisyyteen ja saavuttaa viimein hengen, joka on juuri sille oinainen. Tällöin kappaleemme on enemmän kuin pelkkä osa-ääniensä summa. Se on itsenäinen kokonaisuus tuhansien eri musiikkikappaleiden joukossa."

Kappaleen synty on vaatinut säveltäjän ja muusikoiden työtä, mutta se ei voi ikuistua äänitteeksi ilman äänittäjää ja suurta tuotantokoneistoa. Seuraavaksi siirrytäänkin levyvalmistamoon, jossa tuore levy prässätään ja pakataan. Se päätyy levybaarin hyllyyn ja sieltä asiakkaan levysoittimeen. Läsnä on 1960-lukulaisen modernisuuden symboleja: piippua poltteleva arkkitehti, funkistyylinen levykaappi LP-levyineen, piirustuspöydän kulmalla Albert Camus'n muodikas Sivullinen-romaani.

Mutta taideteoksen tarina ei ole vielä päättynyt. Kuuntelija lisää musiikkiin omat tunteensa ja mielikuvansa. Arkkitehtimme se kiidättää laskettelurinteeseen ja liihottelemaan ilmojen halki vapaana kuin taivaan lintu.

Mielikuvitusta on myös itse äänilevy: todellisuudessa filmissä esitettyä kappaletta ei ole koskaan julkaistu levyllä.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto