Anselm Hollo oli Suomen etäispääte beat-runouteen

Julkaistu 30.01.2013 - 17:11. Päivitetty 31.01.2013 - 15:54

Anselm Hollon Lontoosta vuonna 1960 lähettämä runotervehdys antoi aavistuksen siitä, miltä maailmalla huudossa ollut beat-lyriikka olisi saattanut kuulostaa suomeksi. ”Square on skvääri, hep on sfääri.”

Anselm Hollon isä oli suomentajana tunnettu professori J. A. Hollo. Anselm Hollon esikoisteos Sateiden välillä ilmestyi vuonna 1956. Kaikkiaan hän julkaisi eläessään 35 useimmiten englanninkielistä runoteosta. Hänen tärkeisiin suomennostöihinsä kuuluvat mm. beat-kuuluisuus Allen Ginsbergin Kuolema van Goghin korvalle (Pentti Saarikosken ja Matti Rossin kanssa), Huuto ja muita runoja (Matti Rossin kanssa) sekä John Lennonin teokset John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa. Kääntäjänä Hollo on ennen kaikkea englannintanut ja saksantanut etenkin suomalaista ja skandinaavista kirjallisuutta, mm. Pentti Saarikoskea, Mirkka Rekolaa, Veijo Mereä, Antti Tuuria, Paavo Haavikkoa ja Rosa Liksomia.

Lisätietoa: ks. Anselm Hollon muistokirjoitus HS 31.1.2013

Runoilija ja kääntäjä Anselm Hollo (1934—2013) muutti jo 1950-luvulla Keski-Eurooppaan ja sittemmin Englantiin, jossa hän työskenteli BBC:n palveluksessa. Hän tutustui varhaisessa vaiheessa amerikkalaiseen beat-runouteen ja teki sitä Suomessakin tunnetuksi.

Vuonna 1960 beat-ilmiö ylsi myös Yleisradion kulttuuriohjelmiin. Oheisessa näytteessä Pekka Lounela esittelee Hollon ”amerikkalaisen beat-sukupolven aidoksi tulkiksi” ja Englannin ”angryjen” eli ”vihaisten nuorten miesten” hengenheimolaiseksi. Viimemainitut olivat beat-sukupolven eurooppalainen vastine, nuorten kirjailijoiden joukko, joka kritisoi perinteellisen brittiläisen elämänmuodon pysähtyneisyyttä.

Hollon hilpeässä beat-runossa hepcatit eli beatnikit ja jazzdiggarit ovat kotoisesti ”hepokatteja” ja hipsterit ”hippiäisiä”. Hyvään beat-henkeen mukana ovat vertailuryhmänä "squaret" eli tavalliset normikansalaiset. Toisena runona kuullaan Ohjelmaruno, jonka leikittelevän pilkan kohteena on fiktiivinen, modernia runoutta karsastava kriitikko ”Risto A. Tarkia”.

Vuonna 1966 Hollo tallentui tv:n kuvanauhalle Lahden kirjailijakokouksessa. Mukkulassa pitämässään esitelmässä hän totesi kirjailijoiden työskentelevän parhaiten ”luonnottomassa” ympäristössä. Luonnonkauniissa miljöössä heillä on taipumus antautua "laiskotteluun ja muuhun epäproduktiiviseen toimintaan".

Timo Hämäläinen haastatteli Holloa Mukkulassa 19 vuotta myöhemmin luonnehtien tätä "suomalaiseksi runoilijaksi, joka kirjoittaa amerikaksi isoja runoja pienillä kirjaimilla ja &-merkeillä". &-merkin käyttö oli lainaa 1700-luvun runoilijalta William Blakelta.

Hollo oli 1960-luvun lopulla asettunut pysyvästi Yhdysvaltoihin. Hän kertoo tuntevansa pienen kansan edustajana yhteyttä amerikkalaiseen alkuperäisväestöön. Runoilijatoveri Gary Snyder uskoikin suomalaisugrilaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanikansojen kuuluvan samaan "transsiperialaiseen" kulttuuriin.

Hollo oli isänsä J. A. Hollon tavoin ahkera kääntäjä. Hän käänsi englanniksi mielellään etenkin pohjoismaista kirjallisuutta, mm. Paavo Haavikkoa, jota kehuu haastattelussa Nobel-palkinnon arvoiseksi. Tämä oli melodinen, älykäs ja "valmis kontroverssiin", kiistoihin ja hankauksiin. Mukkulan kirjailijakokouksen teema "Onko vakavuus kriisissä" hersyttää runoilijasta naurun.

Teksti: Jukka Lindfors

Katso myös

Mukkulassa puhuttiin 1966 kirjoittamisesta ja kehitysmaista
Beat-legendat Allen Ginsberg ja William S. Burroughs Suomessa
Anselm Hollo Wikipediassa (fi.wikipedia.org)
Beat-sukupolvi Wikipediassa (fi.wikipedia.org)

Kommentit

Oletko elämäniloinen Ransu, viisas Eno-Elmeri vai hedonistinen Riku? – Testaa, kuka Karvakuonoista on hengenheimolaisesi!

Elävän arkiston leikkimielinen hahmotesti Karvakuonoista.

Karvakuonot, nuo Yleisradion lastenohjelmien ikisuosikit ovat jääneet monille mieleen lämpiminä muistoina lapsuudesta. Kukapa meistä ei osaisi samaistua Eno-Elmerin viisauksiin, Ransun vilpittömyyteen tai Rikun nautintoja jahtaavaan perusluonteeseen? Tee Elävän arkiston leikkimielinen testi ja katso, kuka Karvakuonoista olet!

Neljän laudaturin ylioppilas asui teltassa Vuosaaren kuusikossa – Karpo haastatteli

Risto Kauppila opiskeli iltalukiossa ja asui teltassa.

Risto Kauppila valmistui iltalukiosta rautaisin arvosanoin neljän laudaturin ylioppilaana keväällä 1972. Hän asui tuolloin Vuosaaren metsässä, teltassa. Hannu Karpo haastatteli Kauppilaa tämän ylioppilasvuonna ja kuusi vuotta myöhemmin 1978.

Ruoveteläisten nuorten tulevaisuus oli muualla

Erkki Ilon ohjaamassa ohjelmassa Täytyy lähteä (1971).

Erkki Ilon ohjaamassa ohjelmassa Täytyy lähteä (1971) käsiteltiin ruoveteläisten nuorten muuttoa maalta kaupunkiin. Pienen maalaiskunnan nuoret olivat tottuneet ajatukseen muualle lähtemisestä töiden ja koulun perässä. Ohjelma päätyy lopulta hieman yllättäen seuraamaan kaupunkilaisnuorukaisen ja tämän isän riitatilannetta – se on kuin varoitus siitä, mitä kaupunkilaisuus voi perhesuhteille pahimmillaan tehdä.

Karpo Mäkelänkadun kolhoosissa

Vuonna 1966 Helsingin asuntopula oli kriittinen.

Vuonna 1966 Helsingin asuntopula oli saavuttanut kriittisen pisteen. Asuntojen omistajat löivät rahoiksi asunnontarvitsijoiden kustannuksella ja kaupungissa oli useita asuntoja, joihin majoittautui suhteettoman suuria asukasmääriä kerrallaan. Hannu Karpo vieraili tällaisessa tuolloin kolhoosiksi kutsutussa huoneistossa Helsingin Mäkelänkadulla. Asunto oli taloyhtiön yleisen saunan vanha pukuhuone.

Mukavasti matkaan junalla

VR:n esittelyfilmissä kiidetään junalla suvena ja talvena

Halki vehreiden Suomen suvimaisemien ja lumisten talvinäkymien porhaltavat junat Valtionrautateiden vuonna 1972 valmistuneessa esittelyfilmissä, jossa luodaan myös katsaus VR:n henkilöliikenteen uudistuksiin ja parannuksiin.

Elämä ydinsotauhkan varjossa järkyttää 60 vuotta vanhassa runoklassikossa – Pentti Saarikosken läpimurtoteos on ajankohtaisempi kuin koskaan

Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella? tänään luettuna.

Mitä tapahtuu todella? -runokokoelma ilmestyi 60 vuotta sitten. Pentti Saarikosken teos on virstanpylväs suomalaisen runouden historiassa. Kaija Saariaho, M. A. Numminen ja kolme muuta lukivat teoksen juhlavuonna 2022.