Hyppää pääsisältöön

Anselm Hollo oli Suomen etäispääte beat-runouteen

Anselm Hollon Lontoosta vuonna 1960 lähettämä runotervehdys antoi aavistuksen siitä, miltä maailmalla huudossa ollut beat-lyriikka olisi saattanut kuulostaa suomeksi. ”Square on skvääri, hep on sfääri.”

Tietolaatikko

Anselm Hollon isä oli suomentajana tunnettu professori J. A. Hollo. Anselm Hollon esikoisteos Sateiden välillä ilmestyi vuonna 1956. Kaikkiaan hän julkaisi eläessään 35 useimmiten englanninkielistä runoteosta. Hänen tärkeisiin suomennostöihinsä kuuluvat mm. beat-kuuluisuus Allen Ginsbergin Kuolema van Goghin korvalle (Pentti Saarikosken ja Matti Rossin kanssa), Huuto ja muita runoja (Matti Rossin kanssa) sekä John Lennonin teokset John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa. Kääntäjänä Hollo on ennen kaikkea englannintanut ja saksantanut etenkin suomalaista ja skandinaavista kirjallisuutta, mm. Pentti Saarikoskea, Mirkka Rekolaa, Veijo Mereä, Antti Tuuria, Paavo Haavikkoa ja Rosa Liksomia.

Lisätietoa: ks. Anselm Hollon muistokirjoitus HS 31.1.2013

Runoilija ja kääntäjä Anselm Hollo (1934—2013) muutti jo 1950-luvulla Keski-Eurooppaan ja sittemmin Englantiin, jossa hän työskenteli BBC:n palveluksessa. Hän tutustui varhaisessa vaiheessa amerikkalaiseen beat-runouteen ja teki sitä Suomessakin tunnetuksi.

Vuonna 1960 beat-ilmiö ylsi myös Yleisradion kulttuuriohjelmiin. Oheisessa näytteessä Pekka Lounela esittelee Hollon ”amerikkalaisen beat-sukupolven aidoksi tulkiksi” ja Englannin ”angryjen” eli ”vihaisten nuorten miesten” hengenheimolaiseksi. Viimemainitut olivat beat-sukupolven eurooppalainen vastine, nuorten kirjailijoiden joukko, joka kritisoi perinteellisen brittiläisen elämänmuodon pysähtyneisyyttä.

Hollon hilpeässä beat-runossa hepcatit eli beatnikit ja jazzdiggarit ovat kotoisesti ”hepokatteja” ja hipsterit ”hippiäisiä”. Hyvään beat-henkeen mukana ovat vertailuryhmänä "squaret" eli tavalliset normikansalaiset. Toisena runona kuullaan Ohjelmaruno, jonka leikittelevän pilkan kohteena on fiktiivinen, modernia runoutta karsastava kriitikko ”Risto A. Tarkia”.

Vuonna 1966 Hollo tallentui tv:n kuvanauhalle Lahden kirjailijakokouksessa. Mukkulassa pitämässään esitelmässä hän totesi kirjailijoiden työskentelevän parhaiten ”luonnottomassa” ympäristössä. Luonnonkauniissa miljöössä heillä on taipumus antautua "laiskotteluun ja muuhun epäproduktiiviseen toimintaan".

Timo Hämäläinen haastatteli Holloa Mukkulassa 19 vuotta myöhemmin luonnehtien tätä "suomalaiseksi runoilijaksi, joka kirjoittaa amerikaksi isoja runoja pienillä kirjaimilla ja &-merkeillä". &-merkin käyttö oli lainaa 1700-luvun runoilijalta William Blakelta.

Hollo oli 1960-luvun lopulla asettunut pysyvästi Yhdysvaltoihin. Hän kertoo tuntevansa pienen kansan edustajana yhteyttä amerikkalaiseen alkuperäisväestöön. Runoilijatoveri Gary Snyder uskoikin suomalaisugrilaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanikansojen kuuluvan samaan "transsiperialaiseen" kulttuuriin.

Hollo oli isänsä J. A. Hollon tavoin ahkera kääntäjä. Hän käänsi englanniksi mielellään etenkin pohjoismaista kirjallisuutta, mm. Paavo Haavikkoa, jota kehuu haastattelussa Nobel-palkinnon arvoiseksi. Tämä oli melodinen, älykäs ja "valmis kontroverssiin", kiistoihin ja hankauksiin. Mukkulan kirjailijakokouksen teema "Onko vakavuus kriisissä" hersyttää runoilijasta naurun.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto