Hyppää pääsisältöön

Destiny's Child nousi lavalle Super Bowlissa - katso huikea show

Destiny's Child nähtiin yhdessä lavalla ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.

Destiny's Child/Super Bowl // Kuva: Dan Anderson/EPA

Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu Super Bowl pelattiin Suomen aikaan aamuyöllä. Tapahtuman puoliaikashow on nykyään lähes yhtä suuri tapahtuma kuin itse peli. Aikaisempina vuosina lavalla ovat käyneet muun muassa Michael Jackson, Britney Spearsja Black Eyed Peas. Nyt vuorossa oli Beyoncé, jonka kanssalavalla esiintyi parhaimmillaan 135 tanssijaa, ilotulitteita, Beyoncé-hologrammeja – sekä Destiny's Child.

Viimeksi vuonna 2006 yhdessä esiintyneen Destiny’s Childin Super Bowl -keikasta oli huhuttu jo tammikuun alusta, mutta Destiny's Child ei palaa lavalle Super Bowlissa. Fanit saivatkin iloisen yllätyksen, kun esityksen puolessa välissä Kelly Rowland ja Michelle Williams nousivat lavalle Beyoncén kanssa. Tyttöyhtye esitti muun muassa Independent Women- ja Bootylicious -kappaleet kuin bändi ei olisi koskaan hajonnutkaan.

Beyoncén esitykseen oli kohdistunut erityisen suuret paineet sen jälkeen, kun laulaja esiintyi Obaman virkaanastujaisjuhlassa nauhalta. Laulajattaren esitykseen arvostelu ei kuitenkaan vaikuttanut, sillä neidon suoritusta kehuttiin jopa kaikkien aikojen parhaaksi Super Bowlin puoliaikashowksi.

Katso alta Beyoncén puoliaikashow!

Lähteet: ew.com, Digital Spy, YouTube