Tiesitkö, että työpäivä kivikaudella oli kohtuullisen lyhyt, vain noin neljä tuntia? Kivikauden ilmasto muistutti tämän hetken Keski-Euroopan ilmastoa. Saalista oli niin paljon, että aikaa jäi muuhunkin kuin ravinnon pyyntiin.
Tietolaatikko
Kivikausi vallitsi noin vuosina 8600-1500 eaa ja Suomen asuttamisen jakso 9000-7500 eaa.
Arkeoentomologia on uusi tieteenala, joka käyttää historiallista hyönteistutkimusta.
Atlanttinen lämpökausi oli 6800–5500 vuotta sitten. Ilmasto oli 1–3 astetta nykyistä lämpimämpi ja yleensä kosteampi.
Kivikausi kesti Suomen kamaralla noin 7000 vuotta. Metsiä hallitsi mänty, sillä kuusi ei ollut vielä levinnyt näille seuduille. Takana alkoi olla kivikauden suureksi kesäksi mainittu jakso, ns. atlanttinen ilmasto.
Kivikauden arki
Tutkija Patrik Franzén Kierikkikeskuksesta kertoo, että erilaiset käsityöt kuten nahkojen kaapiminen ja muokkaaminen sekä esineiden valmistus ja viimeistely verottivat päivästä oman aikansa. Talvikaan ei päässyt yllättämään, sillä ruokaa säilöttiin, savustettiin ja kuivattiin.
Missä ravinto, siellä asukkaat
Metsästäjä-keräilijät muuttivat vuotuiskierron mukaan sinne, missä kulloinkin oli parhaat mahdollisuudet saalistaa. Vuosittain palattiin samoille seuduille, jos ympäristö edelleen tarjosi elämälle suotuisat olot.
Yli-Ii-Kierikin alueelle asettuivat ensimmäiset liikkuvaiset pyytäjä-keräilijät jo tuhansia vuosia sitten.
Kierikin purkajasuon erikoinen löytö kertoo seudun elinkeinoista. Suon hapeton maaperä säilytti mittavan määrän muinaisten asukkaiden kalastusvälineitä. Katiskat ja kala-aidat valmistettiin ohuista mäntyliisteistä, jotka sidottiin toisiinsa tuohisiteillä. Jopa 5000 vuoden takainen tuohimateriaali on erinomaisesti säilynyttä.
Kalastus oli massapyyntiä
Turun maakuntamuseon arkeologi Markku Ikäheimo kertoo kalastusvälineistä. Kivikauden kalastuksessa käytettiin nykyistä koukkua muistuttavia yksinkertaisia puukoukkuja. Koukuista vanhin on launi.
Hylkeenrasvasta kauppatavara
Hylkeenpyynti toi Kierikin kivikautiselle yhteisölle hyvinvoinnin. Hylkeen lihaa syötiin. Rasvaa eli traania keitettiin ja siitä on saatiin myös öljyä, jota vaihdettiin muihin tavaroihin.
Rovaniemen Niskanperältä löytyy vahvoja todisteita siitä, että siellä asui noin 6000-7000 vuotta sitten rikas hylkeenpyyntiyhteisö. Niskan asuinpaikka sijaitsee Kemijoen varressa. Kivikaudella seudulla lainehti muinaisjärvi. Siellä on tehty ehkä enemmän muinaislöytöjä kuin missään muualla Pohjois-Suomessa.
Kivikauden ravinto
Alussa metsästettiin jousella, nuolella ja keihäillä. Nuoremman neoliittisen kivikauden lopulla niiden rinnalle yleistyi kuoppapyynti.
Syksyisin, kesälaitumen jäljiltä, hyvässä lihassa oleva peuralauma ajettiin kohti kuoppajonoa. Yhdellä kuoppapyyntikerralla voitiin elättää suuri joukko. Ruoka säilöttiin, savustettiin ja kuivattiin talveksi. Kaikki ruuanvalmistustavat kuten hapattaminen ja mädättäminen eivät todennäköisesti hellisi nykysuomalaisen makunystyröitä.
Ravintona käytettiin lisäksi erilaisia marjoja, sieniä ja kasvien kuten lumpeen ja ulpukan juurakoita ja etelämpänä myös vesipähkinöitä.
Kivikaudella tuli tehtiin yleisimmin käsiporalla. Muinaistekniikka-artesaani Tuukka Kumpulainen Kierikkikeskuksesta esittelee tulenteon välineitä.
Kivikauden esineistö
Paras raaka-aine oli piikivi, josta oli helppo muotoilla kestäviä aseita ja työkaluja. Piitä ei esiinny Suomessa, joten kaikki piikivi ja piiesineet olivat tuontitavaraa lähinnä Venäjän suunnalta.
Paikalliseksi piikiven korvikkeeksi kelpasi kvartsi. Se on helposti säröilevää. Yleisin kivikauden löytö ovat piikiven hukkapalat, työstettäessä ympärille lennelleet sirpaleet eli iskokset.
Piirtokoristeltu pallonuija ja kvartsi-iskokset kuuluvat Suomen kansallismuseon kokoelmiin. (mykkä)
Kivikauden tuontitavaraa
Niskan asuinpaikalta on löytynyt kivikauden tyypillistä kauppatavaraa kuten meripihkaa, piiesineitä sekä runsaasti työkaluja ja mm. kymmeniä tuhansia kvartsi-iskoksia. Myös Kierikin seuduilta on löydetty meripihkaisia helmiä, nappeja, riipuksen osia, jotka ovat tuontitavaraa Baltiasta.
Jättiläisten kirkko
Suomen suurimmat kivikautiset muinasjäännökset eli jätinkirkot ovat säilyneet pitkään arvoituksena. Arkeologiset kaivaukset eivät ole valaisseet niiden tarkoitusta.
Tutkijat ovat arvelleet rakennelmien olleen puolustusvarustuksia, kulttipaikkoja tai vanhoja poroaitauksia tai rautakautisten rakennusten perustoja. Niitä on pidetty myös luonnonmuodostumina.
Pattijoen jätinkirkolta, Kastellin viereltä on löytynyt asumuksen pohjia sekä lähes 50 palaneen kiven ja soransekaista kumpua, jossa on runsaasti hiiltä ja hylkeen luita. Palokivikummut on kasattu muinaisen meren rantahietikolle ja niitä on oletettavasti käytetty hylkeen rasvan valmistamisessa traaniksi.
Oulun yliopiston amanuenssi Jari Okkonen kertoo jätinkirkoista.
Tietoa maan povesta
Arkeologian peruspilareita on esineiden, asuinpaikkojen ja jaksojen ajoittaminen. Tieto perustuu aineistoon, joka on säilynyt maassa tai maastossa vuosituhansia. Orgaanisia aineita kuten puuta, luuta tai sarvea on säilynyt maassa vain satunnaisesti. Kivestä tehtyjä esineitä kuten talttoja, kirveitä ja nuijia on löytynyt runsaasti, mutta ainuttakaan kirveen vartta ei ole säilynyt.
Hyönteisistä apua arkeologisissa tutkimuksissa
Kokeellinen arkeologia ja mm. keraamisen kulttuurin esinetutkimus keräävät tietoa historiallisen elämän käytännöllisistä puolista.
Fossiilisia hyönteisiä tutkivan paleoentomologian saavuttamia tietoja käytetään muinaisen ilmaston tutkimiseen ja ennallistamiseen.
Arkeoentomologia tutkii hyönteisfossiileja, mutta se käyttää tutkimustuloksia tulkitsemaan muinaisen ihmisen elämää ja suhdetta ympäristöön. Sen avulla tutkitaan, mitä ihminen on syönyt, mitä hän sairasti ja mitä varastoi, mitä eläimiä oli ja miten maata käytettiin.
Kivikauden keskus Kierikki
Koonnut: 6.2.2013 Rita Trötschkes
Perustuu tv-ohjelmaan: Maan povesta Käsikirjoitus ja ohjaus: Lea Froloff ja Ulla Korpela. Tuottaja: Elina Saksala. Vuosi: 2006. Lisäksi tekstilähde: Suomen kansallismuseo.
