Hyppää pääsisältöön

Fanit raportoivat: Marilyn Mansonille viime yönä sairaskohtaus kesken keikan

Silminnäkijätietojen mukaan ensiapuhenkilökunta on käynyt lavalla ja bändi on lopettanut soittamisen kesken encoren. Virallista vahvistusta ei ole vielä saatu.

Marilyn Manson // Kuva: marilynmanson.com

Tiedot Marilyn Mansoninsairaskohtauksesta ovat alkaneet levitä netissä Twitterin kautta. Musiikkisivusto Antiquietin mukaan useissa viesteissä väitetään rokkarin kaatuneen viime yönä Suomen aikaa kesken keikan Kanadassa. Yksityiskohdista kerrotaan muun muassa, että laulaja olisi lyhistynyt encore-biisin aikana ja paikalle olisi tullut ensiapuhenkilökuntaa.

Wow hieno tapa lopettaa konsertti. Manson kaatuu, oksentaa ja sitten hänet raahataan pois lavalta, twiittaa Hannah Franson.

TMZ-sivusto kertoo, että Manson pyörtyi kesken keikan flunssan takia. Mitään vakavampaa ei ilmeisesti ole sattunut.

Marilyn Manson julkaisi viime vuoden lopulla pitkästä aikaa albumin ja on kiertänyt Pohjois-Amerikkaa sen jälkeen.

Päivitys 8.2. klo 10:40. TMZ:n tiedot lisätty.

Lähteet: Antiquiet