Hyppää pääsisältöön

Miina Savolainen auttaa ihmissuhteissa Valokuvan voimaa -tv-ohjelmassa

Valokuvan voimaa -tv-ohjelman valmentaja Miina Savolainen. Kuva: Olli Laine, Yle.

On tavallista, että perheessä yksi perheenjäsen kuvaa ja tekee albumeja. Hän kokee perheen elämän dokumentoinnin tärkeänä. Väistämättä perheen tarina on kuitenkin hänen muistikuviensa ja arvostustensa mukainen eikä se voi olla koko perheen tarina.

Maailman ihanin tyttö -kirjasta tunnetuksi tullut Miina Savolainen on kehittänyt voimauttavan valokuvan menetelmän. Valokuvaa käytetään välineenä ihmissuhteiden parantamiseen sekä oman minän vahvistamiseen.

– Voimauttavan kuvaamisen ideana on, että kuvaamisesta tehdään moniäänistä niin, että jokainen perheenjäsen tulisi mahdollisimman monipuolisesti itsenään nähdyiksi kuvissa. Albumissa on silloin esimerkiksi lapsenkin määrittelemä ja kertoma tarina omasta lapsuudesta, kertoo valokuvaaja Miina Savolainen.

Menetelmän tarkoituksena on tehdä läheisistä perhesuhteista vastavuoroisempia ja parantaa perheenjäsenten kykyä kuulla ja nähdä toisensa. Kuvausprojekteissa pistetään hetkeksi syrjään omat tarpeet ja oletukset siitä, minkä itse ajattelisi olevan läheiselleen hyödyllistä. Kuvattava perheenjäsen määrittelee sen, mikä on hänelle voimauttavaa.Voimauttava valokuva. Jenna Pystö & Miina Savolainen 2000. Kuva: Miina Savolainen

Perhevalokuvauksessa asetetaan toinen etusijalle

Miina Savolainen on kouluttajana ja "valmentajana" mukana Ylen uudessa tv-ohjelmasarjassa, jossa käytetään voimauttavaa valokuvaa perhesuhteiden lähentämiseen. Ohjelmaan valitaan tavallisia ihmisiä ja perheitä, ja siinä pyritään ratkomaan ihmissuhteisiin liittyviä asioita ja kommunikaatio-ongelmia valokuvauksen kautta.

Kuvausprojektin lähtökohtana on valitun perheenjäsenen maailma ja se, mikä hänelle on ajankohtaista ja tärkeää, Miina Savolainen kertoo.
– Ohjelmassa päähenkilö valitsee itselleen tavalla tai toisella näkymättömäksi jääneen perheenjäsenen, jonka kanssa tekee yhdessä vastavuoroisen valokuvaprojektin. Kuvausprojektin lähtökohtana on valitun perheenjäsenen maailma ja se, mikä hänelle on ajankohtaista ja tärkeää, Miina Savolainen kertoo.

– Päähenkilölle on merkityksellistä näyttää perheenjäsenelleen, että tämä on rakas ja erityinen, vaikkei tämä itse ehkä tunne siten, Savolainen jatkaa.

Mukana ohjelmassa on eri elämänkaaren vaiheissa olevia perheitä ja erilaisia perhemuotoja. Erityisesti ohjelmaan haetaan vanhempia ja heidän teini-ikäisiä tai jo aikuistuneita lapsiaan. Näin ohjelmassa nousee esille myös eri sukupolvien hyvin erilainen tapa käyttää valokuvaa.

Kuvausmatkoja menneisyyteen

–Valokuvaprojektit voivat liittyä esimerkiksi perheenjäsenelle tärkeisiin harrastuksiin, elämänhistorian käänteentekviin paikkoihin tai puoliin, joita hän haluaa itsessään vahvistaa, Miina Savolainen kertoo.

Voimmeko rakastaa toisiamme, vaikka joskus koemme niin eri tavoin?
– Kuvausprojektin tarkoituksena on oppia hyväksymään se, että kuva, joka on läheiselleni korjaava ja arvokas, voi olla minulle itselleni satuttava. Voimmeko rakastaa toisiamme, vaikka joskus koemme niin eri tavoin?

Jokainen perheenjäsen ja perheenjäsenpari tekee omanlaisensa projektit. Ydin on siinä, miten ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja miten heidän välilleen rakentuu uudenlaista läheisyyttä.

– Ohjelman päähenkilö joutuu käymään myös omaa kamppailuaan siinä, osaako hän antaa tilaa valitsemalleen perheenjäsenelle ja löytää ne asiat, joita kuvattava henkilö kaipaa. Kun se onnistuu, tapahtuu jotain hienoa - jotain, mitä ei olisi ikinä muutoin ehkä saatu tietää tai oppia toisesta ihmisestä.

Voimauttava valokuva. Milla Makkonen & Miina Savolainen 2006. Kuva: Miina Savolainen

Linkit:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!

  • Perheen kanssa luontoretkellä – onnistuuko 12 kilometrin patikkaretki pienten kanssa?

    Mitä tarvitaan onnistuneeseen luontoretkeen lasten kanssa?

    Luonnossa olo lisää niin aikuisten kuin lastenkin hyvinvointia ja vähentää stressiä. Yhdessä kokemisen ja selviytymisen riemu tekee hyvää koko perheelle! Näin lupailevat tutkimukset ja luontosivustot. Mutta mahtaako käytännön kokemus olla aivan näin riemukas? Päätimme testata, kestääkö vanhemmilla hermo vai palaako pinna, kun luontoretkellä on mukana on kaksi alle kouluikäistä lasta, ja edessä 12 kilometriä vaativaa patikkamaastoa? Entä kuinka sujuu koko retken kruunaava telttayö?

  • Marja Hintikka: Pojat ei tanssi balettia

    Kasvatetaan lapsista ihmisiä!

    Yksi varhaisimmista muistoistani on päiväkerhosta, jossa istun isolla punaisella tuolilla. Se on rangaistus riehumisesta. Selkäni takana kaikki tytöt leikkivät kotia. Käännyn katsomaan ja sisälläni käy kauhunväristys - en ikinä halua leikkiä noin tyhmiä juttuja! Muistan tunteen kuin eilisen, sillä se oli minulle täyttä totta. Kotileikki ja perinteiset “tyttöjen jutut” eivät ikinä olleet suosikkejani lapsuudessa. Entä sitten, pohtii Marja Hintikka.

  • Tylsyys kuuluu hyvään lapsuuteen – sopivina annoksina

    Tylsyyden sieto on tärkeä taito - lapselle ja aikuiselle.

    Tylsyyttä on hyvä oppia sietämään, sillä se aktivoi mielikuvitusta ja luovuutta. Vanhemman olisi tärkeää kuunnella lasta, jotta hän tietäisi onko tylsyys hetkellistä vai onko taustalla muutakin, sanoo perheterapeutti ja koulutusjohtaja Eira Tikkanen Suomen Mielenterveysseurasta.

  • Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

    Vannotko leikkimisen nimeen vai onko leikki lasten juttu?

    Toiset vanhemmat vannovat leikkimisen nimeen, toiset taas ajattelevat, että leikki on lasten juttu. Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

  • "Prinsessatkin huutaa joskus" - elämää aistiyliherkän lapsen kanssa

    MHL yllätti aistiyliherkän uhmaikäisen lapsen yh-äidin

    Sensorisen integraation häiriöön kuuluva aistiyliherkkyys on valtaosalle suomalaisista vielä vieras asia, vaikka häiriönä se ei ole uusi eikä harvinainen. Kukka Sariola sai ensimmäiset merkit kuopuksensa Ellin aistiyliherkkyydestä heti itkuisen vauvan synnyttyä. Arki uhmaikäisen SI-lapsen kanssa vaatii vahvaa ennakointia, tilannetajua ja aikaa. Vanhemman jaksamista tukevat pienetkin onnistumisen ilot.

  • Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa

    Tasapaino on mahdollista löytää!

    Isovanhemmat ovat monen pikkulapsiperheen paras selviytymiskeino arjessa: mummot ja papat auttavat parhaansa mukaan asiassa kuin asiassa. Läheskään aina apua ei kuitenkaan eri syistä ole tarjolla. Joskus isovanhemmat kokevat, että he ovat tehtävänsä tehneet, toisinaan perheiden vaatimuslistat ovat mahdottomia. Miten voisi löytää sopivan tasapainon isovanhempien, lasten ja lastenlasten suhteessa? Näin asiantuntija ratkaisisi viisi kiperää - ja monelle tuttua - tilannetta.

  • Marja Hintikka: Isovanhemmuus on hukassa

    Olkaa kiitollisia osallistuvista isovanhemmista.

    "Pahimpina hetkinä en kuitenkaan voinut mitään katkerille ajatuksille jotka kumpusivat mieleeni, kun seurasin vierestä ystäviä, joille tuotiin rotinoita päivittäin ja joiden esikoista tarjouduttiin ottamaan yökylään, kun vauvan kanssa oli haasteita. Mummukateus iski, pahemman kerran." Näin sanoo Marja Hintikka, joka on jo laatinut itselleen listan siitä, millainen mummo hän itse aikoo olla.

  • Biologinen lapsi on uusperheen liima

    Väestöliitto: yhteinen lapsi suojelee uusperhettä erolta.

    Uusperheen perustamiseen liittyvä uuden aikaperspektiivin opettelu on kimurantti juttu. Onko sopivaa tehdä yhteisiä lapsia, kun on jo elettyä elämää takana? Jaksaisiko vauva-arkea enää? Harmittaisiko lapsen tekemättä jättäminen? Kansainvälisten tutkimusten mukaan ratkaisu olisi hyvinkin simppeli - yhteinen biologinen lapsi kannattaisi tehdä. Tilastollisesti nimittäin yhteinen biologinen lapsi, jos mikä, auttaa uusperhettä pysymään kasassa.

  • Lapsi kaipaa muistoja ydinperheestä

    Valokuvaaja kuvasi 30 suomalaista uusperhettä lapsen silmin

    Kun perhe eroaa, häviävät valokuvat entisestä puolisosta ja perhe-elämästä hyvin nopeasti kodin ja mummolan kirjahyllyiltä ja lipastojen päältä. Aivan kuin olisi jotenkin sopimatonta pitää esillä todisteaineistoa ydinperheestä, siitä lapsen - ja aikuisen - elämän peruspilarista, joka joskus oli. Mutta mitä jos juuri sitä konkreettista jälkeä menneestä erolapsi tarvitseekin tunteakseen itsensä ehjäksi?