Hyppää pääsisältöön

Kotiteollisuudelta uusi levy ja oma olut: Koemaistelusessiot olivat armottomat

Kotiteollisuuden seikkailut elintarvikkeiden maailmassa jatkuvat ja yhtye lähtee tuottajaa karkuun rundille.

Kotiteollisuus Ilosaarirockissa 2011 // Kuva: Tomi Mikola/ YLE

Toissa vuonna kauppoihin ilmestyneen Kotiteollisuus-makkaran jälkeen yhtye jatkaa elintarvikemarkkinoiden valloittamista julkaisemalla oman oluen. Kaupasta Koff Rock by Kotiteollisuus -olutta saa 18. maaliskuuta lähtien, mutta ensimmäistä kertaa juomaa on mahdollista maistaa jo 1. maaliskuuta järjestettävässä Emma Gaalassa.

- Kenttätyötä ja tutkimuksia oluen maailmassa olemme tehneet aktiivisesti jo 80-luvun puolivälistä lähtien, joten tiesimme tarkkaan minkälainen olut tästä maasta puuttuu, kertoo Kotiteollisuuden nokkamies Jouni Hynynen.

- Koemaistelusessiot olivat armottomat. Pian voitte nauttia lager-oluesta, jossa on sopivasti väriä, luonnetta ja potkua. Kotiteollisuuden Rock-olut menee helposti alas ja takaamme, että tämä olut maistuu myös hameväelle, Hynynen jatkaa.

Olutbisneksen lisäksi yhtye on aktivoitumassa myös musiikillisesti. Viime syksynä ilmestynyt Sotakoira II -coverlevy kolkuttelee jo kultalevyn rajaa, mutta nyt bändi tulee taas omalla tuotannollaan. Yhtyeen uuden, kesällä julkaistavan albumin ensimmäinen single on nimeltään Yötä vasten ja sen ensi-esitys tapahtuu oluen tapaan Emma Gaalassa 1. maaliskuuta.

- Uusi kappale on sekoitus tuttua Kotiteollisuutta, DAD:tä ja ZZ Topia. Mielessä oli tehdä rento rock-biisi, jota on hyvä kuunnella vaikka autoillessa tai pohjia juodessa ennen baariin lähtöä. Itse asiassa koko tuleva levy tulee olemaan sellaista, kuvailee Hynynen.

Totuttuun tapaan levy äänitetään Kiteellä Tuomas Holopaisen kotona.

- Linnoittaudumme muutamaksi viikoksi sinne ja keskitymme ainoastaan rokkaamiseen ja oman oluen kittaamiseen. Palaamme ihmisten ilmoille muuttuneina ja entistäkin turpeampina miehinä, avautuu yhtyeen bassovirtuoosi Janne ”Sukka irti” Hongisto.

Levyn äänitysten lomassa Kotiteollisuus tekee muutaman keikan pääsiäisenä, mutta muuten koko kevät keskitytään uuden tuotannon valmisteluun ja hiomiseen sekä taas avatussa Tikkalan Kassan baarissa istumiseen. Kesän keikat puolestaan alkavat 7.6.2013 ja niitä tehdään aina joulukuun puoliväliin asti. Bändi ilmeisesti haluaa tuottajaa pakoon, sillä rundin nimeksi on valittu Karmilaa karkuun.

Karmilaa karkuun -kiertue 2013:

Ke 27.03.2013 Kuopio, Henry´s Pub

To 28.03.2013 Vaasa, Hullu Pullo

Pe 29.03.2013 Kauhava, Tiikeri

La 30.03.2013 Nivala, Puustelli

Su 31.03.2013 Kokkola, Kaarle

Lähteet: Universal Music