
Taskuissamme on yhä enemmän älypuhelimia, jotka ovat peruspuhelimia herkempiä tippumiselle, kolhuille ja muunlaiselle kovemmalle käsittelylle. Ne ovat myös huomattavasti kalliimpia, joten ensimmäisenä ei tule mieleen vaihtaa vain suoralta kädeltä uuteen luuriin. Kalliiden laitteiden suosion myötä markkinoille on ilmestynyt runsaasti myös erilaisia pienempiä huolto- ja korjauspalveluita tarjoavia yrityksiä.
Nämä yritykset palvelevat erityisesti silloin, kun puhelin on ostettu muualta kuin operaattorin kautta, koska operaattoreilla on omat sopimuskorjaamonsa takuuaikana. Operaattorit edellyttävät, että korjaus tapahtuu vain sen valtuuttamassa korjaamossa. Elisalla ja DNA:lla se on käsittääkseni Optima Service ja Soneralla SCF-huolto.
Osa puhelinvalmistajista, esimerkiksi Apple, taas ei korjauta iPhoneja ollenkaan, vaan ”korjauksessa” puhelin vaihdetaan suoraan uuteen, ja hinta on sen mukainen. Toinen syy käyttää pienempiä korjaamoita on siis se, että puhelimen takuu ei ole enää voimassa tai korjaus halutaan teettää mahdollisimman halvalla. Pienet korjaamot pystyvät tekemään korjaukset yleensä myös nopeammin, toisinaan jopa odottaessa.
Mitä puhelimen korjaus sitten maksaa ja onko hinnoissa paljon eroa?
Näyttö on Akilleen kantapää
Tiedustelin älypuhelimien korjaushintoja 11 korjaamosta, joista 10 lähetti taksojaan erilaisista korjaustilanteista. Pienessä vertailussa ovat mukana Taskuomena, Screenfix, iTapsa, Mcare ja DigiShop Helsingistä, Marcon mittarihuolto Hyvinkäältä, Huoltokukko Jyväskylästä, Puhelinklinikka Turusta, Digiman Tampereelta ja Hetihuolto Salosta.
Esimerkkilaitteina käytettiin yleisimpiä ja uusimpia älypuhelimia: iPhone 4, iPhone 4S, iPhone 5, Samsung Galaxy S2, Samsung Galaxy S3, Nokia Lumia 800, Nokia Lumia 820 ja Nokia Lumia 920.
Korjaamoiden mukaan lähes yleisin syy tuoda puhelin korjaukseen on se, että näyttö tai sen päällä oleva lasi on mennyt rikki. Tämän olen havainnut myös omakohtaisesti kaveripiirin kautta, joten hintavertailussa painotettiin etulasin/näytön vaihtamista. Myös akun, painikkeiden ja takakuoren tai -lasin vaihtohintaa kysyttiin.
(klikkaa kuvaa saadaksesi taulukon suuremmaksi)
Suuria heittoja hinnoissa
Vertailun perusteella korjaamoiden hinnoissa on paljon eroa. Esimerkiksi Samsungin Galaxy S3:n etulasin/näytön vaihdossa on suurimmillaan 109 euron hintaero ja Lumia 920:n sekä iPhone 4S:n näyttövaihdon hinnoissa on parhaimmillaan 60 euron ero. Monissa muissakin tapauksissa hintaeroa halvimman ja kalleimman hinnan välillä on useita kymppejä.
Hintaeroa voi selittää monella eri tekijällä, varaosien laadulla ja hinnoilla, työn osuudella ja mahdollisella takuulla, mutta on vaikea sanoa, saako kalliimmalla hinnalla parempaa työtä ja osia.
Vielä suuremmaksi hintaerot tulevat, jos hintoja vertaa virallisten takuukorjaamojen hintoihin. Esimerkiksi Applen virallisessa huoltomallissa koko laite vaihdetaan aina korvaavaan laitteeseen. Helsingissä toimivassa Mcaressa vaihtohinnat ovat seuraavanlaiset, jos puhelimesta on mennyt esimerkiksi näyttö rikki:
iPhone 4: 259 €
iPhone 4S: 289 €
iPhone 5: 359 €
Hintaeroa tulee esimerkiksi iPhone 4S:n kohdalla halvimpaan tarjoukseen jopa 179 euroa. Akunvaihtohinta, jos laite on muuten toimiva, on iPhonen mallista riippumatta 129 €.
Toki on pidettävä mielessä, että puhelin on tuolloin täysin uusi ja mahdollinen takuu on vielä voimassa. Jos esimerkiksi iPhone huolletaan takuuaikana valtuuttamattomassa huollossa raukeaa sen takuu. Vertailluista korjaamoista Digimanilla on takuuvaltuudet kaikkiin Nokian tuotteisiin ja Mcarella Applen laitteisiin.
(jaossa käytetty kuva Robert Nelson /Flickr)