Metsämansikoiden tuoksu voi tuoda mieleen nostalgisia muistoja lapsuuden kesistä. Nostalgia on joskus luokiteltu sairaudeksi ja sitä on käytetty sekä mainonnan keinona että poliittisena aseena. Se on edelleen monille tuskallisen tuttu tunne.
Ei paluuta entiseen
– Nostalgisen kokemuksen ongelma on se, että ihminen voi koskaan palata siihen mitä on ollut ja se jäytää ihmisen mieltä, on jäytänyt tuhansia vuosia. Emme pääse sekuntiakaan taaksepäin ja tämä tieto on suuren eksistentiaalisen ihmetyksen ja kauhun aihe.
Näin luonnehtii perinteentutkimuksen emeritusprofessori Seppo Knuuttila nostalgiaa, kaikille tuttua katkeransuloista katsetta menneisyyteen, kaipausta, menetystä.
Nostalgia sanana muodostuu kahdesta kreikankielisestä sanasta, nostos, paluu ja algos, tuskallinen.
Käsite ei ole muinaisten kreikkalaisten keksimä, vaan sen loi vuonna 1678 nuori lääkäriopiskelija Johannes Hofner. Hän kuvasi sillä jopa kuolemaan johtavaa, koti-ikävän tuottamaa sairautta, josta kärsivät erityisesti nuoret sotaan lähteneet miehet.
– Paluun tuskallisuus ja mahdottomuus tarkoitti aiemmin konkreettisesti sitä, että kun ihminen lähti pitkälle matkalle, niin tiedettiin, että se matka saattoi olla viimeinen, että sen jälkeen ei enää tavata. Jos lähdetiin maanpakoon tai sotaan, paluu oli epätodennäköinen ja tieto aiheutti eroamisen tuskan.
Vakava sairaus
Pitkään nostalgia siis merkitsi koti-ikävää ja kaipuuta ja se diagnosoitiin sairaudeksi vielä 1800-luvulla. – Nostalgian takia ihminen menetti elämänvoimansa vieraissa oloissa, nykyään sanottaisiin että ihminen masentui paluun mahdottomuudesta.
Nostalgia oli vakava sairaus. Siihen sairastunut menetti ruoka- ja elämänhalunsa ja jopa kuoli. Hoitokeinoksi suositettiin välitöntä kotiinpalautusta. Nostalgiaan kuolleiden ruumiinavauksissa koetettiin löytää sairauden ruumiillisia vaikutuksia, ja löydettiinkin, esimerkiksi muutoksia keuhkoissa.
Ruotsalainen aatehistorian professori Karin Johanisson on kirjoittanut nostalgian tunnehistorian. Johanisson kuvailee, että kun nostalgiaa pidettiin koti-ikävän tai äidin kaipuun aiheuttamana sairautena, siihen sairastunut saattoi jopa saada vapauttavan tuomion lapsen surmasta.
Menneen kaipuuta
Ajat muuttuivat ja sodasta paluu muuttui mahdolliseksi. Romantiikan aikana nostalgia nähtiin voimakkaana tunteena, kaipuuna lapsuuden viattomuuteen, luontoon tai taivaaseen. Nostalgia ei enää ollut kaipuuta ulkoiseen paikkaan vaan sisäiseen tilaan ja aikaan.
– Nostalgiasta tuli katkeransuloinen tunnekokemus, ihminen samanaikaisesti sekä kaipaa että tietää, että mennyttä ei saa takaisin, Knuuttila kuvailee.
Nostalgiaa voi kokea monissa tilanteissa. Kokemus ei tunne ikärajoja.
– Jo nuori voi kaivata pikkulapsuuden aikoihin, tai jopa lapsi. Maut usein tuovat mieleen entisajan, lapsuusajan, samoin muutkin aistimukset. Jos ne muistuttavat hyvistä kokemuksista, niihin liittyy samaan aikaan palaamattomuuden ja ajankohtaisuuden tunteita. Jos kokemukset ovat olleet epämiellyttäviä, niin niitä saattaa olla vaikea unohtaa. Joku maku saattaa aina tuoda mieleen ikäviä asioita.
Nostalgiaterapiaa
Alun perin paikkaan tai tapahtumaan liittyvä nostalgia voi muuttua hienovireisemmäksi aistien ja muistojen kokemukseksi.
– Nykyään nostalgiaan liittyykin terapeuttisia käytäntöjä, Knuuttila kertoo. – Nostalgiaterapiassa menneisyyttä käsitellään niin, että sieltä siivotaan pois epämiellyttäviä asioita tai kovia elämänkokemuksia. Eli kerrotaan menneisyys parhain päin, jolloin se näyttää ainakin hetkellisesti virkistävältä ja miellyttävältä.
Nostalgia on tunneherkkä muisto, identiteettimme rakentaja. Se on muistutus siitä, mitä olemme ja mistä tulemme, mitä olemme tunteneet ja mitä kaipaamme. Nostalgialla on siis vahva yksilöllinen merkitys.
Nostalgialla on kuitenkin muitakin ulottuvuuksia. Karin Johanissonin mukaan nostalgia koki teollistumisen ajalla arvonlaskun. Kunniakas sairausdiagnoosi vaihtui sopeutumattomuudeksi ja kyvyttömyydeksi katsoa eteenpäin ja kehittyä.
Kulttuurinen nostalgia
Nostalgialla on vahva kulttuurinen ja yhteisöllinen ulottuvuus. Sen kautta käsittelemme suhdettamme meille yhteiseen menneisyyteen. Meidän ajassamme sen näkee ehkä selvimmin populaarikulttuurissa.
– Populaarikulttuurissa käydään usein läpi lähimenneisyyttä: on monta tv-sarjaa, joissa käsitellään menneitä vuosikymmeniä, ja saadaan ne näyttämään hieman koomisilta, korostetaan vaatteita, hiustyylejä tms., joita ei enää ole. Myös populaarimusiikki, esimerkiksi suomalainen iskelmä on edelleen romanttisen nostalgian läpäisemää.
Nostalgia on myös markkinoinnin keino. Markkinoinnissa ja mainoksissa viitataan usein ihannoituun tai myyttiseen menneisyyteen. Tunnettu antropologi Arjun Appadurai esitteli 90-luvulla käsitteen ersatz-nostalgia, korvike- tai jäljitelmämenneisyys, jota ei koskaan oikeasti ollut. Tutkijoiden mukaan erilaiset villin lännen kylät tai historiateemapuistot ovat väärää nostalgiaa.
Seppo Knuuttila on hieman armollisempi fiktiivisiä menneisyyksiä kohtaan.
– Voisi ajatella, että nostalgia liittyy ihmisen kykyyn pohtia menneisyyden erilaisia vaihtoehtoja. Mitä on tapahtunut ja mitä, jos olisikin tapahtunut näin? On sanottu, että historian kulkua ei voi muuttaa, mutta menneisyydestä voidaan aina neuvotella ja sopia. Muisti valikoi koko ajna menneisyydestä asioita, ja sillä tavalla nostalgia menneisyyden pohdintana on ymmärettävää.
Nostalgia voi olla poliittinen ase
Nostalgialla on väkevä voima myös politiikassa. Oliko kaikki ennen paremmin? Pitääkö yhteiskuntaa uudistaa vai pitääkö palata menneeseen, "vanhaan hyvään aikaan"?
Harvardin yliopiston professori Svetlana Boym on kirjoittanut nostalgian tulevaisuudesta ja sen poliittisesta ulottuvuudesta. Hänen mukaansa nostalgia ja politiikka voivat olla räjähdysherkkä yhdistelmä. On tärkeää pohtia, kuka luo nostalgisia mielikuvia meille ja mitä tarkoitusta varten.
Knuuttilan mukaan nostalgia voi politiikassa olla "taitavasti käytetty jarru” – Menneisyys on monien asioiden summa, siihen ei kannata jämähtää, mutta voi miettiä mikä oikeasti oli ennen paremmin, mikä ei.
Pakolaiselle tuttu tunne
Vaikka nostalgia tunteena ja käsitteenä on kokenut aikojen saatossa aikamoisia muutoksia, emeritusprofessori Seppo Knuuttila muistuttaa että yhä on paljon ihmisiä, joille sen alkuperäinen merkitys on tuskallisen selvä.
– Vaikka nostalgiaa ei enää diagnosoida sairaukseksi, niin kyllä siitä mielestäni edelleen kärsivät ne, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet pakon edessä jättämään kotimaansa ja muuttamaan täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, joissa heihin suhtaudutaan ehkä torjuen tai vieroksuen.
Nykymaailman nostalgiasta kärsivät kaipaavat Knuuttilan mielestä ennen kaikkea ymmärrystä.
– Meillä on äänekkäitä liittoutumia, jotka torjuvat kaiken vieraan ja vaativat esimerkiksi pakolaisia pois Suomesta. Näiden ihmisten paluun mahdottomuuden tuskaa pitäisi pikemminkin helpottaa kun lisätä.
Koonnut: Raili Löyttyniemi
Muokattu 28.5.2018: Muutettu otsikkoa ja ingressiä.
Perustuu radio-ohjelmaan: Oudot tunteet Toimittaja: Ilona Ikonen Haastateltava: perinteentutkimuksen emeritusprofessori Seppo Knuuttila
