Hyppää pääsisältöön

Onko asteroidien uhka todellinen?

kuva asteroidista
Asteroidi. Kuva: Yle kuvapalvelu. kuva asteroidista asteroidit,komeetat,taivaankappaleet

Asteroidit, mustat aukot ja komeetat kiehtovat, mutta niissä piilee myös vaara. Maapallon kohdatessaan ne voivat olla tappavan tehokkaita.

Useiden asteroidien lentoradat ovat samansuuntaiset kuin maapallon ja ne ohittavat Telluksen joskus hyvinkin läheltä. Suurimmat ja kiinteimmät saattavat pudota maanpinnalle. Tieteiselokuvien kaltaiseen hysteriaan ei kuitenkaan ole aihetta ainakaan lähimpien satojen vuosien aikana.

Asteroidin törmäys Maahan on mahdollista 

Mars ja Jupiter –planeettojen välissä on asteroidivyö, jossa leijailee valtava määrä erikokoisia pikkuplaneettoja. Suurin osa niistä pysyy kiltisti radallaan, mutta törmäillessään toisiinsa osa niistä saattaa joutua Auringon ja Marsin vetovoiman vaikutuspiiriin ja kulkeutua Maata kohti. Silloin on olemassa mahdollisuus, että niitä törmää myös Maahan. 

Pystymmekö varautumaan asteroidin törmäykseen? 

Mikä on planeettamme tulevaisuus siinä tapauksessa, että meitä kohti syöksyvä asteroidi on saman kokoinen kuin se, joka 65 miljoonaa vuotta sitten törmäsi maahan ja lopetti dinosaurusten valtakauden? Samalla se hävitti suurimman osan maapallon muustakin eliöstöstä. Osaammeko varautua sellaiseen? 

Nykyteknologia tarjoaa hyvät mahdollisuudet havaita maata lähestyvät asteroidit

Havaittujen komeettojen ja asteroidien radat voidaan laskea ajoissa. Koko taivasta emme kuitenkaan pysty vartioimaan. Mahdollisuus elämää uhkaavalle törmäykselle on aina olemassa. Sen todennäköisyys on kuitenkin häviävän pieni. 

Jättiläisasteroidi ohitti Maan vuonna 2011

Tutkijatohtori Mikael Granvik Helsingin yliopistosta kuvaili vuonna 2011 maan ohittanutta jättiasteroidia. Halkaisijaltaa neljäsataa metrinen asteroidi lensi Maan ohi Kuuta lähempää. Näin läheltä Maata suuri asteroidi ei ollut lentänyt vuosikymmeniin. Törmäysvaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä välimatkaa Maahan jäi runsaat kolmesataatuhatta kilometriä.

Mitä vaihtoehtoja on estää asteroideja törmäämästä Maahan? Valitse oikea vaihtoehto.

Perustuu ohjelmaan: Aamu-tv. 

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Valheenpaljastajan mediataitopaketti koululaisille ja opiskelijoille

    Verkossa valheet leviävät kuin kulovalkea

    Yle Oppiminen on koonnut 5.–6. luokille, 7.–9. luokille, lukioille ja ammattikouluille mediataitopaketit, joista saa 1–2 oppitunnin mittaisen kokonaisuuden. Materiaalina on Valheenpaljastaja-video, jossa toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo kertoo verkossa esiintyvästä harhaanjohtamisesta ja valheista.

  • Juhlapäivät

    Juhlapäivät.

    Juhlapäivät ovat kirkollisia, valtiollisia tai muuten vain vakiintuneita päiviä, joita juhlistetaan monin tavoin.

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Elinympäristöt

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä?

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä? Näillä sivuilla voit katsella ja kuunnella ohjelmia suomalaisista metsä- ja suotyypeistä. Tutustu myös keväiseen saaristoon ja kaupunkiin elinympäristönä.

  • Hyönteiset ja muita selkärangattomia

    Tutustutaan suomalaisiin hyönteisiin.

    Tiesitkö, että muurahaiset pitävät kirvoja kotieläiminään? Entä montako jalkaa tuhatjalkaisella todellisuudessa on? Tutustu näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin pikku ötököihin.

  • Kalat, matelijat ja sammakkoeläimet

    Suomessa elää kolme sammakkolajia

    Melkein kaikki suomalaiset tunnistavat ahvenen, mutta tiedätkö miltä näyttää nieriä tai kuha? Vakituisesti vesissämme uiskentelee noin 70 kalalajia, joista 20 lajia on kalastajan melko helppo saada pyydettyä. Suomessa elää vakinaisesti kolme sammakkolajia rupikonna, sammakko ja viitasammakko. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja ne tulevat toimeen sekä maalla että vedessä.

  • Linnut

    Tutustutaan suomalaisiin lintuihin.

    Mikä se oli, vilahti niin nopeasti? Millainen nokka, minkämuotoiset siivet, entä väritys? Lintuja on kaikkialla, tarkkaile niitä. Aina ei edes tarvitse tunnistaa lajia, kun voi päätellä paljon niiden elämästä ja elintavoista.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Nisäkkäät

    Tutustutaan Suomen nisäkkäisiin.

    Tiesitkö että, hirvi oli vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia? Tai piisamin olevan kotoisin Pohjois-Amerikasta. Oppimisen sivustolla tutustut näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin nisäkkäisiin.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista.

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.

  • Yhteinen ympäristö

    Yhä useampi ympäristökysymys on maailmanlaajuinen.

    Yhä useampi ympäristöön liittyvä kysymys on maailmanlaajuinen. Myös vastuu maapallon tulevaisuudesta on kannettava yhdessä. Kuormitus tarkoittaa luonnonvarojen kuluttamista ja jätteen tuottamista. Kestävän kehityksen tavoitteleminen vaatii näiden molempien vähentämistä.