Hyppää pääsisältöön

Suomalaisräppäri sai miehen kyyneliin

Räppäri Mikael Gabriel julkaisee kolmannen studioalbuminsa keväällä. Uudelta levyltä löytyy useita mielenkiintoisia fiittauksia.

Rytmibarometrivieraana Mikael Gabriel

Mikael Gabrielin keväällä julkaistavalta Mun maailma -albumilta löytyy muuan muassa JVG:n kanssa yhteistyössä tehty kappale. Yhteistyö sujui Mikael Gabrielin mukaan kosteissa merkeissä.

- Noiden jätkien kanssa menee aika helposti ryyppäämiseksi. Ihan sama mitä tekee, oli se sitten musiikkia tai arkihengausta, hän naureskelee.

Itse kappale kannattelee samaa teemaa, sillä Mikael Gabriel kertoo biisin nimeksi Filmi poikki.

- Se on sikahullu biisi. Se on sellaista tosi uudenlaista soundia. Vähän sellanen Eevil Stöö, mutta uudemmalla tyylillä ja mun näkökulmalla tehty, hän kertoo.

Mikael Gabrielin tulevalta albumilta on julkaistu jo Päästä mut pois -sinkkubiisi, jossa on mukana Diandra. Pettämisestä kertova kappale sai rinnalleen voimakkaan musiikkivideon.

- Näytin mun tuottajalle ton musavideon ja kun käännyin katsomaan, että miltä herra näyttää, niin siinä 45-vuotiaalta mieheltä tulee kyyneleitä. Se oli pysäyttävä hetki - nyt on ainakin onnistuttu jollekulle tekemään jonkinlainen fiilis, Mikael Gabriel toteaa.