Hyppää pääsisältöön

Ewert and The Two Dragons klubikeikalle Suomeen

Viime vuosien menestynein virolaisyhtye Ewert and The Two Dragons saapuu pitkän tauon jälkeen klubikeikalle Suomeen.

Ewert And The Two Dragons

Folk-vaikutteista indierockia soittava Ewert and The Two Dragons -kokoonpano sekä illan avaava Wedding Crashers nousevat The Circuksen lavalle perjantaina 22. maaliskuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Ewert and The Two Dragonsin nousukiito alkoi pian vuonna 2011 julkaistun Good Man Down -kakkosalbumin myötä. Fleet Foxesiin ja Mumford & Sonsiin verrattu pitkäsoitto oli ilmestymisvuotensa ylivoimaisesti myydyin levy yhtyeen kotimaassa Virossa, ja albumin menestys vei bändiä keikoille aina Pohjois-Amerikkaan ja eurooppalaisille jättifestivaaleille asti. Alkuvuodesta Ewert and The Two Dragons palkittiin European Border Breakers Awards -gaalassa Of Monsters and Menin ja French Filmsin rinnalla yhtenä maanosan kiinnostavimmista tulokkaista.

Keikoillaan seitsenhenkiseksi live-kokoonpanoksi laajentuva Ewert and The Two Dragons on aikaisemmin hurmannut suomalaisyleisöt muun muassa Ruisrockissa, Provinssirockissa ja Lost in Music -festivaaleilla.

Ewert and The Two Dragonsin tuleva Helsingin keikka on samalla Tallin Music Weekin ennakkoklubi. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-6.4.2013 järjestettävän Tallinn Music Weekin aikana kaupungin klubien ja keikkapaikkojen lavoille nousee lähes 250 artistia 20 eri maasta. Suomea tapahtumassa edustavat muun muassa Eva & Manu, Black Twig, Tuomari Nurmio, NEØV, HeavyWeight DJ’s ja Hexvessel.

Lähteet: Fullsteam