Heidi Sommar
Yle
Miksi susi on niin pelätty ja vihattu? Mikä sudessa kiehtoo ja mitä tarujen sudet symboloivat? Merkkituote-ohjelmassa pohditaan susien nykypäivää ja kulttuurihistoriaa Sepe-sudesta Arosuteen ja Pohjois-Karjalan hukkiin.
Yksinäinen susi, ihminen on ihmiselle susi, tästä tuli ihan susi, susi lammasten vaatteissa... Suteen liittyvät mielikuvat ja ilmaukset ovat pääosin negatiivisia. Taruissa ja kansanperinteessä susi on usein uhkaava peto, johon ihminen on ulkoistanut kaiken pahan. Mutta jokin vihatuissa susissa myös kiehtoo. Kaisa Puolakan toimittamassa ohjelmassa perehdytään susiin perinpohjaisesti. Haastateltavina ovat karjatilalliset Antero ja Anneli Nenonen Tohmajärveltä, Anu Salminen Luontoliiton susiryhmästä ja kirjallisuudentutkija Kukku Melkas.
Kristinusko edeltävänä aikana susi oli jumalhahmo monissa luonnonuskonnoissa. Suomessa sutta pidettiin metsän kuninkaan Tapion koirana. Loitsuin ja ylistävän sanankääntein pyydettiin Tapiota pitämään koiransa kiinni. Saamelaisille susi oli henkieläin, jonka hahmon shamaani saattoi ottaa matkatessaan tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä.
Kristinuskon myötä alkoi taistelu vääriä jumalia vastaan. Raamattu vahvisti negatiivista mielikuvaa susista. Sen mukaan kolme pahaa eläintä ovat käärme, sika ja susi.
Kansanperinteessä on paljon tarinoita susien suuhun joutuneista ihmisistä. 1800-luvulla sudet tappoivatkin ihmisiä ja etenkin lapsia. Olosuhteet olivat tuolloin hyvin erilaiset kuin nykyään, sillä susien luontainen riista oli vähissä ja liikkeellä oli paljon rabiesta. 1800-luvulla susista maksettiin ns. tapporahaa ja susikanta hiipui lähes sukupuuton partaalle.
Satujen susi on arkkityyppinen paha. Sekä antiikin taruissa, että kotimaisissa eläinsaduissa suden piirteiksi ovat vakiintuneet oveluus ja julmuus. Tunnetuin susisatu on varmaankin Punahilkka, jonka juuret ulottuvat uusimpian tutkimusten mukaan yli 2000 vuoden taakse.
Tietolaatikko
Ohjelmassa kuullaan otteita kirjoista: Sudenmorsian (Aino Kallas) ja Arosusi (Herman Hesse).
Ohjelmassa sanotaan Punahilkka-sadun olevan peräisin 1600-luvulta, mutta uusimpien tutkimusten mukaan tarina juontaa juurensa vuoteen 600 eaa.
Paha, villi ja vapaa
Yksi tarujen susi on ihmissusi. Populaarikulttuurin ihmissusikuvauksissa suden hahmoon liittyy usein jotain syvästi eroottista. Suden villi viettielämä liitetään vahvasti seksuaalisuuteen. Suomalaisessa naiskirjalisuudessa 1990-luvulla sudet edustavat naisen sellaisia puolia, joita nainen ei pysty yhteisössään ilmaisemaan kuten väkivaltaa ja aggressiota.
Susi on ollut usein symbolina eristyneisyydelle sekä normeista piittaamattomuudelle, vaikka todellisuudessa kyse on erittäin sosiaalista ja kurinalaista laumaelämää viettävästä eläimestä. Joskin suden elämänvaiheistakin löytyy yksinäisyyden ja laumasta irrottautumisen aika, kun nuori susi jättää laumansa ja lähtee etsimän omaa reviiriensä ja kumppaniansa.
Ehkä sudeksi haluava ihminenkin kaipaa vain toisenlaista laumaa. "Kaipaa sitä tunnetta että kuuluisi johonkin, luontoon, villiin susilaumaan, johonkin vapaampaan, mutta kuitenkin yhteiseen."
"Vaikka emme muuttuisi täysikuulla raateleviksi pedoiksi, meistä kaikista löytyy sutena metsään haluava villieläin. Sutta on pidetty vertauskuvana yhteiskunnan normien ulkopuolella elävälle ihmisille ja niiden ulkopuolelle on myös sutena kaivattu."
Kari Kemppaisen ja Pekka Mandartin luontodokumentti Pohjolan sudet (2001) kuvaa susilauman elinkamppailua Suomen maaperällä. Dokumentti kertoo susien elämästä pohjoisessa luonnossa sekä ihmisten suhteesta susiin ja susitutkijoiden työstä.
