Hyppää pääsisältöön

KIDSing-tuomari Antti Tuisku: Palautteen antaminen lapsille ei ollut helppoa

Antti Tuiskulle on ollut paljon hyötyä Idols-kokemuksista uudessa pestissään.

Antti Tuisku

Antti Tuisku nähdään Maikkarilla maaliskuussa alkavan KIDSing -ohjelman päätuomarina. Popparin lisäksi tuomaristossa vaikuttaa muusikko ja Warner Music -levy-yhtiön tuotantopäällikkö Lasse Kurki.

Kilpailun koelauluihin osallistui noin 1700 8-13-vuotiasta artistin alkua. Osalle heistä Antti Tuisku on tärkeä esikuva. Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa esiteltävälle 8-vuotiaalle Eemil Ilkalle, joka vetää Cheekiä ja kertoo ihailevansa Anttia.

- Jos miettisin sitä, että olen esikuva näille lapsille, niin se saattaisi luoda mulle turhan suuret paineet. Se tuntuu kuitenkin hienolta ja täytyy olla kiitollinen ja ylpeä itsestäni, että olen pystynyt tekemään urallani oikeita ratkaisuja, että ihmiset voivat pitää mua esikuvana, Tuisku sanoo.

Antti Tuisku osallistui Idolsin koelauluihin vuonna 2003, jonka myötä hänestä tuli yksi Suomen menestyneimmistä poppareista. Tuosta kokemuksesta on ollut hänelle hyötyä myös tuomarin pestissä.

- Pystyn samaistumaan lasten esiintymisiin ja niihin tilanteisiin, missä he ovat, poppari sanoo.

Idolsin lisäksi Antti on osallistunut lapsena Tenavatähteen, Teinitähteen ja Karuselliin, mutta silloin hän ei päässyt edes alkukarsinnoista läpi.

- Jotkut ovat kyseenalaistaneet ja kritisoineet sitä, että laitetaanko lapset liian aikaisessa vaiheessa tällaiseen tilanteeseen. Mie en pysty puhumaan kuin omasta kokemuksesta. Olen itse jo tuon ikäisenä hakenut kaiken maailman kilpailuihin ja tiennyt jo siinä vaiheessa, mitä mie haluan tehdä. Mulle oli myös tosi selvää, että tuomarointi ja kritiikin antaminen pitää tehdä sillä tavalla, että lapselle jäisi hyvä fiilis ja putoamisesta huolimatta hän haluaisi jatkaa harrastusta. Ei se palautteen antaminen missään nimessä ollut helppoa, Tuisku myöntää.

Kritiikistä huolimatta Antin rooli KIDSing-ohjelmassa on varsin lempeä. Häntä ei voi verrata esimerkiksi Jone Nikulan tai Simon Cowellin kaltaisiin kykykilpailu-tylyttäjiin.

- Mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla oma itseni. Luotan siihen, että olen ihan hyvä tyyppi. En mie ole mikään paskapää, joka haluaa tieten tahtoen aiheuttaa mielipahaa. Musta ei saa sellaista ihmistä, Tuisku päättää.

Lähteet: YleX