Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Langattomissa lämpömittareissa selkeys ja helppous ovat valttia

Testissä langattomat lämpömittarit
Testissä langattomat lämpömittarit Kuva: Yle lämpomittarit

Talviaamuna ei välttämättä tarvitse tihrustaa jäätyneen ikkunan läpi himmeää elohopeamittaria. Langattomista lämpömittareista pakkasasteet näkyvät paremmin. Kuningaskuluttajan kolme kovaa suosivat monipuolisuutta ja selkeyttä.

Testissä kolme mittaria

Vihdin omakotiyhdistyksen aktiivit lupautuivat testaamaan langattomien lämpömittareiden käyttökelpoisuutta. Kunkun kolme kovaa ovat Pirjo Keto, Raimo Hokkanen ja Irma Hyttinen.
Testiryhmä arvioi mittareiden käyttöönoton helppoutta, ulkoyksiköiden toimintaa, näyttöjen selkeyttä ja mittareiden toimintoja.

Testissä olivat Prologue on Clas Ohlsonin oma merkki, Suomen lämpömittarin eri malleja taas myydään monissa ei kaupoissa. Techno-lämpömittari on ostettu Prismasta.
Kaikkiin mittareihin kuuluu sisälle sijoitettava näyttö ja ulkolämpötilaa mittaava ulkoyksikkö.

Käyttöönotto vaatii vaivaa

Kaikissa mittareissa on mukana suomenkielinen käyttöohje. Mutta Prologuen ohje oli liian pientä pränttiä.

- Suurennuslasilla pitäisi katsoa, että näkisi, päivittelee Irma.

- Minä menin lukemaan Prologuen ohjetta liesituulettimen alle. Siinä näki paremmin, toteaa Raimo.

Kun käyttöohjeista selvittiin, laitteet piti ohjelmoida käyttökuntoon. Prologue tuotti jälleen vaikeuksia: säätönappien symbolikuvat olivat niin pieniä, että niitä ei kunnolla nähnyt.

Suomen lämpömittarin hienouksiin kuului radio-ohjattava kello. Mutta oikea aika tuli Frankfurtista asti eikä radiotaajuus toimi Suomessa kovin hyvin. Kellon joutuikin usein ajastamaan käsin kuten muissakin mittareissa.

Suomen lämpömittarissa oli kaikkein eniten säädettävää.

- Tämä vei kyllä paljon aikaa. On niin paljon ohjeita, joita pitää seurata, valitti Pirjo.

Suomen lämpömittarin ohjelmointia hankaloitti sekin, että säätönappulat olivat mittarin takapuolella. Mittaria joutui koko ajan kääntelemään, kun välillä oli katsottava näyttöä, välillä painikkeita.

Helpoin ohjelmoitava oli Technon mittari: siinä ei tarvinnut tehdä muuta kuin ajastaa kello.

Kun näytön oli saanut toimintaan, sen voi sijoittaa asunnossa haluamaansa paikkaan, vaikkapa yöpöydälle tai eteiseen piirongin päälle. Kaikki mittarit näyttivät sekä sisä- että ulkolämpötilan.

Ulkoyksiköiden tehossa eroja

Ulkolämpötilaa mittava yksikkö viedään ulos, mielellään suojaan sateelta ja suoranaiselta auringonpaisteelta.
Raimo sijoitti ulkoyksiköt aluksi pihalla seisovaan leikkimökkiin.

- Sitten kävi niin että Prologuen mittariin (sisällä) tuli hetken päästä pelkät viivat.

Prologuen käyttöohje lupasi ulkoyksikön kantomatkaksi 30 metriä. Suomen lämpömittarissa ja Technossa lähetin oli voimakkaampi: kantomatkaksi luvattiin 100 metriä.

- Tässä nyt oli 15 metriä välimatkaa ja pari seinää välissä, niin Prologuen teho ei riittänyt, totesi Raimo.

Kun Raimo sijoitti ulkoyksiköt lähemmäksi, talonsa terassille, kaikki toimivat hyvin.

Myyjä varoitteli mittareita ostaessa, että laitteiden patterit saattavat hyytyä pakkasessa. Suomen lämpömittarissa ja Prologuessa oli mukana myös anturin johto, jonka voi hätätilassa työntää vaikkapa ikkunanpuitteen läpi ulos, ja nostaa ulkoyksikönkin sisälle suojaan. Technosta tätä lisävaruste puuttui.

Tässä testissä kaikkien laitteiden patterit kestivät useita päiviä parinkymmenen asteen pakkasessakin.

Suosikit erottuvat

Selkein näyttö oli Prologuen mittarissa. Numerot olivat niin isot, että lämpötilat näki vaikka huoneen toiselta puolelta. Mutta koska mittari ei säätövaiheessa sopinut lainkaan heikkonäköisille, se karsiutui kisasta.

Techno, Suomen lämpömittari ja Prologue

Irman suosikki oli hopeanhohtoinen Techno.

- Tämä on kaikkein parhaimman näköinen, hän esitteli.

- Käyttöönotto oli helppoa. Ja ruudulta näki ulos lähtiessä helposti, paljonko on asteita. Ei siinä tarvitse kaikenmaailman muita tietoja olla.

Raimoa miellytti Suomen lämpömittari.

- Tässä on enemmän ominaisuuksia, hän kehui.

Suomen lämpömittarissa näytön valoisuutta voi säätää. Näyttö kertoo sisä- ja ulkolämpötilan lisäksi myös päivän minimi- ja maksimilämpötilan. Muissa mittareissa min/max-arvot oli erikseen näppäiltävä esiin. Lisäksi Suomen lämpömittari tallensi lämpötilat, jolloin mittarista on mahdollista tarkistaa vaikkapa kuukauden kylmin lämpötila.

Loppupisteissä helppokäyttöinen Techno ja monipuolinen Suomen lämpömittari päätyivät tasapisteisiin. Prologue jätettiin hännille. Laatu näkyi myös hinnassa.

Tuote Pisteet (1-5) Hinta
Suomen lämpömittari 3,7 39,90€
Techno 3,7 20,90€
Prologue 3,0 17,95€

Virpi Väisänen, Kuningaskuluttaja, YLE Tutkiva asia

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.