Hyppää pääsisältöön

Fabbes Cafe Turussa on enemmän kuin kahvila

On hiihtolomaviikon perjantai. Tunnelma Fabbes Cafessa on leppoisa. Keittiöstä kuuluu ääniä, kun lounasta valmistellaan.

– On varmasti kevään hiljaisin päivä, tokaisee Ralf Degerth, Fabbes Cafen isäntä.

Normaalisti Fabbes on viimeistään lounasaikaan tupaten täynnä. Lasagnepäivinä, eli joka toinen keskiviikko voi joutua jopa odottamaan istumapaikkaa.

Fabbes Cafe on enemmän kuin kahvila. Kuva: Siiri Huttunen

Itse tehtyä ja yksilöllistä ruokaa

Fabbes Cafe on keväällä 2012 perustettu perheyritys Turun tuomiokirkon ja yliopiston kupeessa. Kahvila on noussut erityisesti yliopiston ja Åbo Akademin työntekijöiden ja opiskelijoiden suosioon. Ralf uskoo, että suosion taustalla on hänen tyttärensä Sofia, joka leipoo ja valmistaa kaikki Fabbesin tuotteet.

– Käyn ulkomailla kahviloissa ja luen ruokablogeja. Kaupassa tai torilla saatan katsoa, mitä on tarjolla. Ostan vaikka omenoita parilla eurolla ja kokeilen, mitä niistä saisi aikaan, Sofia kuvailee leipomistaan.

– Munkkien perään joskus kysellään, mutta yleensä jokainen löytää jotain mieleistään, Sofia naurahtaa.

Sofia Degerthillä ei ole ravintola-alan koulutusta, vaan hän on täysin itse oppinut ruuanlaittaja. Fabbesin suosituimmat leivonnaiset ovat ehdottomasti porkkanakakku ja suklaakakku, joita on aina tarjolla.

Fabbes tarjoaa myös pienimuotoista pitopalvelua, josta voi tilata esimerkiksi kakkuja ja leivonnaisia.

Fabbes Cafe on enemmän kuin kahvila. Kuva: Siiri Huttunen

Kuin toinen koti

Lähes kaikki Fabbesin asiakkaista ovat tuttuja kasvoja, jotka käyvät viikoittain. Kotoisa tunnelma ja maittava ruoka saavat vieraat palaamaan yhä uudestaan.

– On palkitsevaa, kun raavas mies käy täällä syömässä ja tuo myöhemmin perheensä mukana. Siitä tietää, että kaikki toimii, Ralf Degerth sanoo tyytyväisenä.

– Tulee ihan erilainen fiilis verrattuna siihen jos olisimme vaikka kauppakeskuksessa. En alussa ajatellut, että voi oikeasti oppia tuntemaan asiakkaita jopa nimeltä, Sofia miettii.

Degerthin perheelle Fabbes on kuin toinen koti. Kaikessa näkyy oma käden jälki.

– Kaikki on minulle niin tuttua täällä. Tiski on samanlaisesta tummasta puusta tehty kuin kotonakin. Tuttavatkin ovat tunnistaneet isän käsialan täällä. Paljon on vielä kesken, mutta sekin on meidän kaltaista ja tekee tästä persoonallisen, Sofia luonnehtii Fabbes Cafea.

Kahvilan seinillä on aina jonkin taiteilijan vaihtuva näyttely. Keväällä tuolit ja pöydät kannetaan ulos kadun varteen, jolloin lounaan voi nauttia auringonpaisteessa. Ralfin ja Sofian haaveena on, että joskus kahvilaan saataisiin viinitarjoilua, jotta iltaa voisi istua pidempäänkin.

– Aika näyttää mihin ja miksi tämä kehittyy, en tee yleensä suunnitelmia kovin tarkasti, Ralf Degerth summaa ajatuksiaan.

Fabbes Cafe on enemmän kuin kahvila. Kuva: Siiri Huttunen

Sofian porkkanakakku

3 kananmunaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl (pieni) suolaa
2,5 dl öljyä
300 g hienoksi raastettua porkkanaa

Kuorrutus:
n. 50 g huoneenlämpöistä (aitoa) voita
n. 200 g maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria

Voitele 24 cm irtopohjavuoka (tai vastaavan kokoinen uunivuoka) ja levitä reunoille ja pohjaan esim. kaurahiutaleita. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sen jälkeen öljy, jauhosekoitus ja porkkanat munasokerivaahtoon.

Kaada seos vuokaan ja paista uunissa n. 175 astessa 30 - 45 minuuttia. Kakkua kannattaa tarkkailla 30 minuutin jälkeen, sillä joissain uuneissa paistoaika on pidempi kuin toisissa. Kakku on hyvä ottaa ulos heti kun se on kypsä.

Anna kakun jäähtyä muutama minuutti ja laita sen jälkeen muoviin. Kakku saa jäähtyä ja levätä viileässä mielellään yön yli. Näin kakku pysyy ihanan kosteana! Kakkua voi hyvin säilyttää muutaman päivän jääkaapissa muovilla suojattuna, maku vain paranee!

Ennen tarjoilua:

Vatkaa sähkövatkaimella pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja lisää sen jälkeen tomusokeria oman maun mukaan. Levitä kakun päälle niin paljon kuorrutusta kuin haluat (ei reunoille) ja koristele esimerkiksi saksanpähkinöillä, hasselpähkinärouheella tai vaikka tuoreilla mansikoilla.

Fabbes Cafe on enemmän kuin kahvila. Kuva: Siiri Huttunen

Kuvat: Siiri Huttunen

a class="lightbox" rel="nofollow" href="/aihe/sites/aihe/files/migrated/olotila/image-gallery/fabbe16.jpg" title="Fabbes Cafe, Tehtaankatu 6">Fabbes Cafe, Tehtaankatu 6Tervetuloa!Lue päivän lehti.Päivän lounaslista.Mikäli leipämme maistuu...Fabbes on edullinen.Itse tehtyä.Smoothie maistuu paremmalta viiksipillistä.Kahvikupeista voi juoda Turun Kahvipaahtimon kahvia.Fabben kakkuja.Lue kirjaa.Kakkupala 2 euroa.Suklaamutakakku on suosikki.Kauniita keksipurkkeja.Tiskin takana.Se porkkanakakku.Fabbes CafeFabbes Cafe, Tehtaankatu 6

Linkit:

Kommentit
  • Ankea suomalainen ruokakulttuuri jäi menneille vuosikymmenille

    Makumaisemamme kansainvälistynyt viime vuosina.

    Suomalainen ruokaperinne on muuttunut vaurastumisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Kansainvälistyminen ja uudet raaka-aineet muokkaavat makutottumuksiamme. Yhä useampi myös ilmentää identiteettiään ja arvojaan ruuan kautta. Voidaanko enää edes puhua käsitteestä "suomalainen ruokakulttuuri"?

  • Kioski FOOD: helpot linssiburritot

    Tässä ohje nopeisiin ja helppoihin linssiburritoihin.

    Kioski FOOD on uusi ruokakanavaYouTubessa ja Instagramissa. Sara Parikka kokkaa ja opettelee uusia, helppoja reseptejä livenä joka torstai klo 17.00! Nopeat linssiburritot: 2,5 dl vettä 1dl kuivia, punaisia linssejä 1/2 dl tummaa soijarouhetta puolikas tölkki tomaattimurskaa 3 rkl rypsiöljyä 1 kasvisliemikuutio 2 kynttä valkosipulia 1 sipuli pippuria voit la

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Ruoka